maanantai 20. heinäkuuta 2020

Juhannuksi voisi hankkia perämoottorin mökin veneeseen.




Sellainen sähköperämoottori on kuulemma kätevä ja edullinen. Uskoin sen ja rupesin jo viikko sitten selaamaan nettiä. Ne kaikki näyttää ihan samalta. Joku maksaa reilun satasen, toinen edellisen kopio tonnin. Turvauduin asiantuntija-apuun.

Ensimmäinen teknillisen koulutuksen hankkinut ystävä osasi valistaa, että mun käyttöön on ihan sama minkä moottorin ostaa, mutta akkuun kannattaa panostaa. Siis akkuun. Puhelimessakin se tulee mukana. Miksei perämoottorissa. Hankin aiemmin kesällä ruohonleikkurin ja siinä tankki kuului tehdasvarustukseen.

Jatkoin nettivertailu pitkin viikkoa. Häiriköin tänään kolmea insinööriä ja yhden perhettä. Nyt rupesi olemaan laitteilla nimiä enemmän, kuin tytöllä Leevi & Leevingsin laulussa. Laura Jenna, Elli Noora jne. Sain kuitenkin luotettavalta tuntuvan numerosarjan 30 – 60 ja kaksitoista. Myös sopivan salaperäistä. Tusina kuvasi teemaan liittyen jännitettä. Tuo vaihteluväli päti sekä amppeeritunteihin että työntövoimapaunoihin.

Jos tässä vielä vertailisi myymälöitä, niin olisi riski, että vene kulkee soutuvoimalla vielä venetsialaisissa. Siis suunnaksi Motonet.

Juuri oikeanlainen perämoottori löytyi kampanja-alennuksesta. Sopivin numeroin kuvattuja akkuja oli useita. Valitsin niistä oikealta lukien kolmannen. Akkua pitää myös ladata minulle kerrottiin aiemmin päivällä. Siis laturi ostoskärryyn akkuhyllyjen viereiseltä käytävältä ja kassalle.

Tätä kirjoitusta ei olisi koskaan kirjoitettu, ellei Motonetin kassa olisi tässä vaiheessa ollut erittäin asiakaspalveluhenkinen. Onko minulla kanta-asiakaskortti. Juu ei ole. Käyn itselleni vieraassa maailmassa koneita ostamassa kerran vuodessa, jota en katso kanta-asiakkuudeksi. Nyt kannattaisi liittyä, sillä perämoottorista saa neljäkymppiä alennusta ja ensiostoksesta kanta-asiakkaana vielä 10% lisää. Alennusta oli siis tarjolla hyvän tuntipalkan verran, joten päätin liittyä.

Kassalla ei voi kanta-asiakkaaksi kuitenkaan tulla. Pitää mennä infotiskille. Menin. Ajokortti on kuitenkin pikkutakin taskussa kotona, joten korttia ei voi minulle tehdä. Ostokset sai jemmaan infotiskin taakse. Siis kotiin hakemaan henkkaria.

Uusi yritys. Leveän hymyn kanssa ojentamaan passia infotiskin uudelle työntekijälle. Passi ei käy meillä henkkariksi. Siis olen piilokamerassa. Passi ei käy henkkariksi. Niin passi ei käy meillä henkkariksi kanta-asiakkaaksi liittyessä. Varovaisesti rupean kysymään, mistä tässä on kysymys. Passissa ei ole viivakoodia.

Tätä rupesin itsekin selaamaan ja todentotta. Passissa ei ole viivakoodia. Mutta on sillä nyt kovemmissakin paikoissa henkilöllisyys osoitettu. Tällä kertaa passissa oli vielä oma kuva, toisin kuin matkallani Marokkoon, jossa jouduin selviytymään vaimon passilla läpi. Asiakaspalveluun oli tässä vaiheessa osallistunut jo neljä henkilöä. Kuulemma laite, jolle passikin kelpaa on hukassa.

Juuri epätoivon ollessa ottamassa voiton, keksin ratkaisun. Voisiko passista kirjoittaa minun henkilötunnuksen järjestelmään. Joo – kirjoitetaan passista henkilötunnus järjestelmään. Asia on ratkaistu, paitsi että kun kopioitua viivakoodia ei ole, niin en voi saada heidän kanta-asiakaskorttia fyysisesti. Minun pitää nyt näyttää passia kassalla ja kertoa tilanne. Juu, ei tarvitse kertoa, kassalla oleva henkilö on jo kahteen kertaan ollut auttamassa ongelmanratkaisussa.

Siis ostoskärryn kahvaan kiinni ja kohti kassaa. Nyt myyjä päätti tehdä paikon ja tarttui kärryyni kysyen. Onko minulla älylaturia. Ei minulla ei ole älylaturia. Mitä sinä meinaat tehdä tällä, kuului kysymys.

Niin minä haluan mennä juhannuksena kalaan ja olisi kiva laittaa tämä perämoottori veneeseen ja pyrkiä ajelemaan hiljaa pitkin Kyrösjärveä. Siinä kohtaa myyjä luovutti ja totesi, että laturi, joka minulla akun ja moottorin lisäksi on välttämättömyysvaruste pyhässä kolminaisuudessa, enkä ole sitä turhaan ostamassa.

Kassalla sain kaikki asianmukaiset alennukset.

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia itse moottorin integroiminen vanhaan soutuveneeseen sujui ongelmattomasti. Ei pienellä moottorilla koko Kyrösjärveä pysty kiertämään, mutta kalasteluun ja pieniin kiireettömiin päiväretkeilyyn se sopii hyvin.

Kalastuksen onnistumisesta pari kovallista dokumenttia. Loput kuvat mökin viereen Heittolanlahteen laskevan Palojoen maisemista.








Lihaa syövän heteromiehen maailmanperintökohde




Korona rajoittaa erityisesti kaukomaille suuntautuvaa matkailua. Sen paikkaamiseksi poikkesin työmatkalla bongaamaan yhden aiemmin vierailemattoman maailmanperintökohteen, Sammallahdenmäen röykkiöalueen.



Unescon maailmanperintokohteena kiviröykkiö -alue on ollut vuodesta 1999. Vaikka alue on nyt tukevasti sisämaassa, niin se on vanhaa merenranta-aluetta, jossa on ollut asutusta jo noin 3000 vuotta sitten. Kyseiset kivimuodostelmat ovat sen ajan hautoja ja mahdollisia hautausmuodollisuuksiin liittyviä uskonnollisia rakennelmia.

Uskonnollisuuteen viittaa isoimman, neliönmuotoisen alueen nimi, Kirkonlattia, joka on kansanperinteen mukaan hiisien kesken jääneen kirkon lattia.



Hauskin nimistä on kuitenkin heti ensimmäisenä alueelta löytyvä Pitkä Huili. Tai ei siinä muuta hauskaa ole, mutta aivan suojelualueen viereen on rakennettu Kivikylää nimelläänkin kunnioittava makkaratehdas, jonka minulle mieluisin tuote on Huilun Tuhti, jonka nimi on palvaamon lisäksi ammennettu röykkiöalueelta.



Lihansyöjälle maailmanperintökohteessa vierailu sopii hyvin, sillä viereisellä tehtaanmyymälällä on erinomaisen hyvät valikoimat omia lihajalosteita ja lisäksi muutaman alueen lähituottajan muita elintarvikkeita.

Koska omat kuvat olivat huonoja, niin ohessa vielä linkki kohteeseen