Opastetulla kierroksella Tallinnan eläintarhassa

Lähtökohtaisen eläinrakkaana ihmisenä suhtauduin vierailuun hieman kahtiajakoisesti. Eläimiä pääsee kuulemma näkemään läheltä, mutta eläinten olot ovat paljon huonommat, kuin kotimaamme tarhoissa. Opastuksen suhteen olin ennalta skeptinen. Murtaen puhutun Suomen kuunteleminen ei oudossa asiayhteydessä välttämättä ole positiivinen kokemus.  En tiedä moniako oppaita eläintarhalla on, mutta meille sattui tosi hyvä opas. Hänellä oli elämänmittainen kokemus Tallinnan eläintarhasta, hauskat jutut Neuvostoliiton Olympialaisten ja koko maan luhistumisen ajalta, sekä kaverillinen suhtautuminen eläimiin ja niitä hoitavaan henkilökuntaan.

Aluksi meille esiteltiin eri pöllölajeja. Niitä pääsi katsomaan läheltä. Häkeissä oli ihan mukavasti tilaa, mutta uutuuttaan häkit eivät kiillelleet. Sen jälkeen reitti vei tarhan ensimmäisen eläimen virkaa hoitaneen Ilveksen ohi eri kotkalajien luo. Kotkat olivat pienissä tiloissa. Toisaalta ne olivat kyenneet lisääntymään ja elämään pitkään, joten uskon, että hyvä kohtelu kompensoi tilojen heikkoutta.

Tilat olivat ankeat myös pahkasialla, jonka näin elämäni ensimmäistä kertaa. Se, kuten monet muutkin eläimet asuvat öljysorapohjaisella, alun perin tilapäiskäyttöön tehdyllä osalla tarhaa. Hieman minua ihmetytti, miksi tarhoihin ei ollut tehty luonnollisempaa sorapohjaa. Se tuskin olisi kustannuskysymys. En tiedä onko EU tässä kohdassa estämässä maalaisjärjen käytön. Voiko korjaaminen olla kielletty, ellei korjaa kaikkien direktiivien mukaiseksi ja silloin loppuu rahat.

Jostakin rahaa saneeraamiseen on, sillä jääkarhuille on rakentumassa ihan vauhdilla oma miljoonalinna. Ehkä ne ovat onnellisempia sitten siellä. Nyt ne näyttäytyivät passiivisina noin 80 vuotta aiemmin vallan muuhun käyttöön suunnitelluissa tiloissa. Toisaalta niissä tiloissa asui myös tiikeri, jonka turkki oli niin hienossa kunnossa, ettei otus kyllä kovin kärsivä ollut.

Tiikerin jälkeen tutustuimme vielä sarvikuonoon ja elefantteihin. Elefantti näytti iloiselta ja aktiiviselta koivuja syödessään.

Välissä kävimme sisätiloissa katselemassa monia eksoottisia ja hauskoja eläimiä, sekä surullisia simpansseja. Tai ei surullisia, vaan vihaisia. Yksi simpansseista lähes riitinomaisesti uhosi lasin toisella puolella oleville ihmisille ja yritti hyökkäillä kimppuun. Eläinlääketieteellistä koulutusta minulla ei ole, mutta minun diagnoosi on se, että eläintarhan ja simpanssin oman edun mukaista olisi tehdä lopettamispäätös.

Näin tällä käynnillä enemmän uusia eläimiä, kuin yhdelläkään aiemmalla visiitilläni mihinkään eläintarhaan. Eläimiä pääsi myös katsomaan läheltä, mutta kuitenkin niiden yksityisyyttä suojaten. Näin myös huonokuntoisia rakennuksia. Niistä tulee helposti kuva eläinten huonosta kohtelusta. Minulle jäi kuitenkin kuva, että koko eläintarhan väki pitää eläimistään ja hoitaa niitä hyvin. Väitän, että tämä on tärkeämpää, kuin tilojen kunto.

Suosittelen kaikkia käymään avoimin mielin eläintarhassa. Myös minä menen sinne joskus uudelleen. Voi olla, että seuraavan käynnin jälkeen olen kriittisempi, kun en pääse kaikista vanhoista eläimistä kaverinaan puhuvan oppaan vaikutukselle alttiiksi.