Tämä(kin) patikointi on tehty Pentti
Korpelan Aurinkorannikon patikkareitit kirjan innoittamana. Kirjassa
se on patikointi numero 29.
Luulin tehneeni läksyt huolella
valmistautuessani junamatkaan Fuengirolasta Pizarraan. C1 junalla
Viktoria Kent asemalle ja sieltä lähtee C2 juna Pizarraan 8.46,
9.46, 11.46, 12.46 jne. Ajoitin lähdön juuri ajoissa ollakseni
10.40 asemalla. Muuten hyvä, paitsi että tämä on se ainoa kerta
päivässä, kun varttia vaille junaa ei mene. Sama Aloran juna vie
myös kohti El Caminito Del Rayn reittiä, joten aseman turvaukkeli
tunnisti murheeni ja kertoi tunnin odottelutarpeesta, mutta suostui
ilman lipunleimaista päästämään minut tankkaukselle lähiön
terassille. Seuraava juna saapui ilmoitetusti ja puolen tunnin
puksuttelun jälkeen oli oikealla asemalla.
Kävelin junasta pois muun lauman
mukana ja löysin helposti Bp huoltamon, kiinni olevan turistibyroon
ja joidenkin auton pysäköintipaikaksi suositteleman
jalkapallokentän parkkipaikan. Lähtöpiste patikoinnille löytyi
helposti. Lähtöruudun takana on välimeren väelle tyypillisiä
grillauspaikkoja ja pöytiä piknik – syömiseen. Ne olivat tyhjiä.
Pian Raja Anchan – leveän halkeaman saavuttamisen jälkeen
vastaani tuli yksi maisemien tarkkailija. Sen jälkeen en koko
patikoinnilla nähnyt yhtään ihmistä ennen ihan loppumatkalla
vastaan tullutta motocross partiota.
Alkuun patikointi eteni kauniissa
mäntymetsikössä helppoa tasaisesti nousevaa polkua. Hieman ennen
Cueva Oscuraa – pimeää luolaa. Polku jyrkkeni. Ei
vaikeakulkuiseksi, mutta pullukkaa puuskututtavaksi. Pian luolan
jälkeen löytyi tämä hieno maisema Pizarran yläpuolelta.
Videon
lopussa näkyy kohde, El Santo. Pian kirjan reitti haarautui erilleen
opasteiden suosittelemasta. Kirjan reitti oli kyltitetty
vaihtoehtoiseksi reitiksi. Sellaisena sitä kertapatikoinnin jälkeen
pidän myös itse, sillä sieltä näki opastetun reitin
suurpiirteisesti. Valitsemani reitti oli hieman pidempi ja rankempi.
Se nousi aivan vuoden huipulle, siten että näkymät avautuivat
itään ja länteen. Tätä ei olisi päässyt kokemaan suoremmalla
reitillä, jonka maisemat olisivat kuitenkin todennäköisesti olleet
tasaisen kauniimmat. Puoli kilometriä kävelin tuijottaen puoliksi
väsyneenä jalkoihini, puoliksi edessä olevaan tv – mastoon.
Kyllä Pasilan tv – mastot ovat kauniimpia.
Huipun saavuttamisen jälkeen polku
kaunisti kujaksi Johanneksenleipäpuiden katveeseen. Pian tuki opaste
kohti El Santoa. Pyhimispatsas on iso ja jylhällä paikalla, josta
on kauniit näkymät monille vuorille, myös ”kotoiselle”
Mijakselle. Pizarra näkyi kauniina alhaalla ja yhdeltä reunalta
näkyi Alora, joka avautui myös La Crus 449 metrin tarkistuspisteen
jälkeen.
Tämän jälkeen reitti oli irtosoraista melko jyrkkää
hiekkatietä alaspäin. Välissä oli pari maisemalevikettä. Lähellä
alhaalla odottavaa luostaria vastaani tuli noin kymmenen motocross
pyörän karavaani. Tervehtivät ystävällisesti, mutta eivät
ottaneet neljässä tunnissa pahoin väsähtänyttä liftaria
kyytiin. Motoristien reitti todennäköisesti haarautui ennen huippua
Aloran suuntaan, mutta viimeisen kilometrin matkalta moottorivoimat
olivat kuopineet tien tosi irtokiviseksi. Kyseessä oli kuitenkin
tie, joten kyllä sinne yhden patikoitsijan lisäksi kuuluu muutama
pyöräilijä sopia.
Reitti päättyi kaupungin laidalle,
josta löytyi kiva terassikahvila, josta oli ilokseni vielä suora
näkymä El Santoon. Kylmä kola teki hyvää, sillä puolitoista
litraa juomaa ei lopulta ollut paljoa evääksi.
Seuraavalle junalle oli jo hieman
kiire, että en jäänyt enempää tutustumaan Pizarran kylään.
Sinne on helppo mennä autolla, tai junalla myöhemmin uudelleen.
Vaikutti aidolta paikalta, jossa en vieraisiin kieliin, tai
kulttuureihin törmännyt.
Onnistunut patikointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti