Skibotn - kaunis maisema pitkän ajomatkan takana

Veljekset eivät olleet koskaan käyneet Norjassa. Uuden maan bongaukseen oli kova paine. Kerroin muutamaan otteeseen, että talviset aktiviteetit, tai vaikka kylpylä Levillä voisi olla vaihtoehto pitkälle autossa istumiselle. Mielipide oli vahva - Norjaan mennään. Tämä sopi minulle mainiosti, sillä pidän ajamisesta ja tiesin maisemat upeiksi, vaikka en Pohjois-Norjassa talvella ole käynyt.

Lätäsenon kohdalla, tai jo hieman aiemmin opastekyltit muuttuivat kaksikielisiksi, Saame saadessa alkuperäiskielen roolia. Halti ei vielä juuri maisemaa hallinnut, mutta auringonnousu oli kaunis.

Hieman ennen uinuvaa tullia on Suomen maantieverkoston korkein kohta, Muotkatakka, joka on 566 metriä keskimääräisen merenpinnan yläpuolella. Sen jälkeen pääsi Haltia ihailemaan sen jylhimmiltä osin. Olen aina pitänyt Pallaksen kauneudesta, mutta nyt puhtaan lumisena Halti taitaa viedä esteettisyydellään voiton. Ehkä ensi syksynä myös uuvuttavuudeltaan, koska näin noin 10 km Norjan puolella minulle huutelevan vaellusreitin lähtöruudun.

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä rajalta on Skibotn niminen kalastajakylä. Jos kylä olisi yhtään parempien yhteyksien päässä, niin se olisi turismin kyllästämä. Paikka korkeiden tunturien ja vuonon liittymäkohdassa on erityisen hieno näin aurinkoisena talvipäivänä, mutta kyllä tänne kelpaisi bussilasteittain roudata turisteja kesäisinkin kauneutta katsomaan. Jopa teini-ikää elävät pojat hiljentyivät paikan kauneudelle.

 Viimeinen kuva on Kilpisjärveltä hieman kotiinpäin, jonkinverran ennen auringon laskua. Kauneutta riitti koko pitkän ajomatkan ajaksi.

Perinteiset kuntakeskukset, Kolari ja Muonio ovat jääneet turismin osalta maksajan asemaan, kuluttajien kulkiessa ohi perille hiihto -ja laskettelukeskuksiin asti. Muonio on aikanaan panostanut kylän kupeeseen Tunturi - Lapin matkailua edistämään matkailuneuvontatalon, Kielan. Siellä on pieni, puoliksi hoitamaton museontapainen ja kallis ilman asiakkaita ollut matkamuistomyymälä, sekä kylän aikamiespojista ruokaa antamalla huolehtiva Thai - ravintola. Alun perin toiveissa on varmaan ollut poronkäristystä ja peijaisia tarjoileva kansallisravintola, mutta asiakkaita, tai yrittäjiä ei ole siunaantunut. Nyt ravintolassa pyörii ulkoisesti arvioiden kohtuullisella menestyksellä Thaibuffa. Ruoka oli varmasti parasta Thai ruokaa siinä kylässä, kestäen vertailun muuallekin. Mausteille joskus nyrpistävä pikkuveli santsasi kahdesti

Loman viimeinen matkapäivä päättyi suursiivoukseen, siinä toivossa, että mökki olisi tarjolla jatkossakin

Levi ympäri 2 päivässä aloittelijoiden toimesta

Serranon perheen sohlaukset tuntuivat pieniltä, kun Ekholmin perheen ydinjoukko saapui Levin South Pointiin keskiviikkoaamuna. Kaikki oli aikataulutettu, sillä sääennuste oli huolestuttava ja parin päivän parhaat hetket pitää päästä nauttimaan nopeasti ennen myrskytuulen ja sateen kovenemista.

Kaikki näytti vielä hyvältä parkkipaikkaa etsiessä. Jokaisella oli oma tehtävä ja tarkoitus oli olla 15 minuutissa hissijonossa. Kaikki tarvikkeet kamelia muistuttavana rahtina vuokraamoon ja lipunmyyntiasemalle. Vanhin pojista unohti lasit ja ryntäsi hakemaan pian niitä autolta. Löytyi. Sen jälkeen nuoremmalta oli monot hukassa. Sama 200 metrin sprintti parkkipaikalle. Ei löytynyt. Vanhimman pojan käsitys kaikkien hiihtotarvikkeiden pakkaamisesta oli 3 sukset, 3 sauvat ja kahdet monot. En ollut erikseen neuvonut, että myös pikkuveljen monot kuuluvat pakollisiin varusteisiin.

Tässä kohdassa paljastui, että allekirjoittaneella ei ole mukana mitään henkilöllisyystodistusta, joka on vuokraamisen ehto. Onneksi heillä on pitkä rekisterihistoria, sillä olin vuokrannut jotain kolme talvea sitten, joten saatiin pojalle vuokramonot. Törkyhinnalla, samalla rahalla saa uudet käytetyt tori.fi palvelusta. Valittiin monot ja saatiin sovitettua suksien siteet uudelleen. Tosin monohukkauksen uhri, pikkuveli toi ensin säädettäväksi 2 uutta monoa ja yhden suksen, mutta toisen hakeminen kunniakierroksella ei tuntunut enää missään.

Sitten oli uudelleen allekirjoittaneen vuoro. Puhelin oli hukassa. Onneksi isoveli löysi sen autosta ja sen jälkeen olimmekin jo valmiita kohti hissiä, jonne ei vielä ollut tullut kohtuutonta jonoa. Syynä oli sääolosuhteet, jotka pitivät huolen, että koko päivänä ei olisi jonoja. Varsinkin huipulla olevat asemat piti ottaa enemmän kokemuksena, kuin nautintona. Pakkasta oli alle 10 astetta, mutta tuuli ja sen nostattama lumimyräkkä oli paikoin tosi kovaa.

Laskemaan kuitenkin pystyi. Seuraavana päivänä sää oli puolestaan erinomainen. Pakkasta pari-kolme astetta, tyyntä ja aurinkokin pilkisteli. Molempina päivinä kierreltiin eri rinteitä. Isoveljen suosiossa oli helpot metsäreitit varsinaisten rinteiden välissä. Pikkuveli piti pienistä hyppyreistä. Itse laskin mieluiten tavallisia rinteitä. Mieluiten niitä, missä on tilaa, jotta heikommallakin osaamistasolla voi laskea kovaa, vaarantamatta muiden terveyttä.

Etelärinteillä oli varsinkin jälkimmäisenä päivänä lähes kuvauksellinen keli. Tämän innottamana jopa selfie.

Pikkuveljen suosima, hauskasti sijaintia ja tv - sarjaa mukaillen nimetty South Park näytti tältä. Ihan idyllistä, mutta isompien ja pienempien hallitut ja holtittomat hyppelyt on kaukana kuvan tunnelmasta. Parkin toteutus on hyvä. Pikkunappuloista pro - laskijoihin kaikilla oli kivaa samoissa puitteissa - kunhan valitsi oikean hyppyrin.

Maailmacup kisarinne piti päästä kaikkien laskemaan. Hirvitti, sillä ei niitä rinnekertoja nyt niin kovin paljoa ole. Paluumatkalla olisi kuitenkin harmittanut, joten hellyin lupaan ensin pikkuveljelle. Isoveljen oli pakko tulla perässä. Sitaatti korkeimman kohdan huipulla oli - ei tämä näin pahalta alhaalta näyttänyt. Me selvisimme jos ei laskemista, niin alastulon kunnialla, toisin kävi meidät ohittaneelle hurjapäälle, jolle tarvittiin kaveriapua suurempaa helppiä. Onnistumisen elämys laskuta näkyy kuvasta seuraavan nousun alla.

Ruokahuollot hoituivat ensin Sivakassa hampurilaislinjalla, jälkimmäisenä päivänä Maisemaravintola Tuikun noutopöydästä. Molemmissa korkeat hinnat olivat sesonkiin suhteutettuna hyvin kohtuulliset ja ruoan laatu olosuhteisiin lievän positiivista.

Alla vielä muutama kuva, miksi kyseessä on maisemaravintola:

Tänään oli viimeinen laskettelupäivä, joten lupa oli sinnitellä rinteissä niin pitkään, kuin kunto kestää. Silti 17.15 kaikkensa antanut joukkue siirtyi kotimatkalle, josta vielä yksi kuva Totovaaran ja Ylläsjärven välistä: