Kahden maailmanperintökohteen Cordoba

Teimme Fuengirolasta yhden päivän automatkan Cordoban maailmanperintökohteisiin. Päätimme lähteä liikkeelle varhain, sillä autovuokraamossa puhuivat matkan Cordobaan kestävän neljä tuntia. En vielä tiedä, mihin se perustui, koska lähes koko matka oli moottoritietä ja reilussa parissa tunnissa olimme perillä. Matkalla ei paljoa maisemia katseltu, sillä aamu alkoi valjeta vasta Cordoban kohdilla. Ehkä oli luontevaa ajaa pimeässä, sillä olin liikkeellä ilman ajokorttia, joka jäi kotimaahan lähtötohinoissa. Onneksi ei tullut pysäytyksiä.

Cordoban historiallisen keskustan vieressä oli muutama kohtuullisen kokoinen maksullinen parkki, jotka palvellevat auttavasti sesonkina. Me olimme liikkeellä ensimmäisten joukossa, joten parkkiruuduissa oli valinnanvapautta. Ihan ensimmäisenä suuntasimme ylittämään Roomalaisen sillan, jonka takaa u-käännöksen jälkeen vanhakaupunki avautuu. Silta oli kaunis, mutta tosiasiallisesti siinä on Rooman vallan ajalta jäljellä vain perustuksia. Kaunis se oli jälkikäsiteltynäkin.

Sillan takana oli kaunis portti.

Pian portista kävelyn jälkeen löysimme 700 – 900 luvulla rakennetun moskeijan, La Mezquitan, joka olisi maailman kolmanneksi vanhin moskeija, ellei siitä olisi tehty kristillistä kirkkoa 1236 vuonna vallanvaihdoksen yhteydessä.

Alue oli kokonaisuutena mielenkiintoinen ja hyvin pidetty. Olimme parin tunnin kävelyn jälkeen melko vaikuttuneita. Kohde oli maailmanperintökohdestatuksen arvoinen. Etukäteen olin skeptisempi Madinat al – Zahran suhteen, sillä esiin kaivamaton osa siitä on vaarassa jäädä laittoman rakentamisen alle paikallisviranomaisten ollessa kovan rahan rakentamisen alla ainakin jonkin verran voimattomia. Arvelen, että maailmanperintökohde status on voitu antaa ainakin epävirallisesti vivuksi korruption vastaisiin toimiin. Huoleni turhasta visiitistä oli kuitenkin aiheeton.

Madinat al Zahra löytyi helposti noin kymmenen kilometrin päästä laitakaupungin vaihtuessa maaseutumaiseksi. Navigaattori opasti parkkipaikalle, jonka takana oli osin maan alle rakennettu museorakennus, jossa oli auditorio, sekä museo Madinasta löydetyistä tavaroista. Esinekokoelma oli melko suppea.

Itse Madinasta on saatu kaivettua esiin vain noin 10% sen kokonaispinta-alasta. Esiin kaivetulla alueella kävellessä Madinan ideasta monitasoisena hallintokaupunkina saa kuvan. Jotenkin käsittämätöntä, että 1000 – vuotta sitten on ollut mahdollista rakentaa kaupunki ilman luontaista asumistarvetta, vain kalifaatiksi. Historiantuntemukseni mukaan koko kaupunki on rakennettu vain, jotta Abd ar – Rahman III olisi voinut nimittää itsensä kalifiksi. Toisaalta tyhmyyden ylistystä, toisaalta rakentamisarkkitehtuuri ei varmaan kehittyisi ilman suuruudenhulluutta. Kai tässä on samaa analogiaa, kuin Formulakisojen liikenneturvallisuuteenkin vaikuttavilla kehitystöillä.

Paluumatkalla poikkesimme moottoritieltä hieman pienemmille teille ja ajelimme maalaismaisemissa kohti kotia, jonne ehdimme hyvin ennen pimeää.

Pizarra – Raja Ancha – El Santo – Pizarra – patikointi

Tämä(kin) patikointi on tehty Pentti Korpelan Aurinkorannikon patikkareitit kirjan innoittamana. Kirjassa se on patikointi numero 29.

Luulin tehneeni läksyt huolella valmistautuessani junamatkaan Fuengirolasta Pizarraan. C1 junalla Viktoria Kent asemalle ja sieltä lähtee C2 juna Pizarraan 8.46, 9.46, 11.46, 12.46 jne. Ajoitin lähdön juuri ajoissa ollakseni 10.40 asemalla. Muuten hyvä, paitsi että tämä on se ainoa kerta päivässä, kun varttia vaille junaa ei mene. Sama Aloran juna vie myös kohti El Caminito Del Rayn reittiä, joten aseman turvaukkeli tunnisti murheeni ja kertoi tunnin odottelutarpeesta, mutta suostui ilman lipunleimaista päästämään minut tankkaukselle lähiön terassille. Seuraava juna saapui ilmoitetusti ja puolen tunnin puksuttelun jälkeen oli oikealla asemalla.

Kävelin junasta pois muun lauman mukana ja löysin helposti Bp huoltamon, kiinni olevan turistibyroon ja joidenkin auton pysäköintipaikaksi suositteleman jalkapallokentän parkkipaikan. Lähtöpiste patikoinnille löytyi helposti. Lähtöruudun takana on välimeren väelle tyypillisiä grillauspaikkoja ja pöytiä piknik – syömiseen. Ne olivat tyhjiä. Pian Raja Anchan – leveän halkeaman saavuttamisen jälkeen vastaani tuli yksi maisemien tarkkailija. Sen jälkeen en koko patikoinnilla nähnyt yhtään ihmistä ennen ihan loppumatkalla vastaan tullutta motocross partiota.

Alkuun patikointi eteni kauniissa mäntymetsikössä helppoa tasaisesti nousevaa polkua. Hieman ennen Cueva Oscuraa – pimeää luolaa. Polku jyrkkeni. Ei vaikeakulkuiseksi, mutta pullukkaa puuskututtavaksi. Pian luolan jälkeen löytyi tämä hieno maisema Pizarran yläpuolelta.

Videon lopussa näkyy kohde, El Santo. Pian kirjan reitti haarautui erilleen opasteiden suosittelemasta. Kirjan reitti oli kyltitetty vaihtoehtoiseksi reitiksi. Sellaisena sitä kertapatikoinnin jälkeen pidän myös itse, sillä sieltä näki opastetun reitin suurpiirteisesti. Valitsemani reitti oli hieman pidempi ja rankempi. Se nousi aivan vuoden huipulle, siten että näkymät avautuivat itään ja länteen. Tätä ei olisi päässyt kokemaan suoremmalla reitillä, jonka maisemat olisivat kuitenkin todennäköisesti olleet tasaisen kauniimmat. Puoli kilometriä kävelin tuijottaen puoliksi väsyneenä jalkoihini, puoliksi edessä olevaan tv – mastoon. Kyllä Pasilan tv – mastot ovat kauniimpia.

Huipun saavuttamisen jälkeen polku kaunisti kujaksi Johanneksenleipäpuiden katveeseen. Pian tuki opaste kohti El Santoa. Pyhimispatsas on iso ja jylhällä paikalla, josta on kauniit näkymät monille vuorille, myös ”kotoiselle” Mijakselle. Pizarra näkyi kauniina alhaalla ja yhdeltä reunalta näkyi Alora, joka avautui myös La Crus 449 metrin tarkistuspisteen jälkeen. 

Tämän jälkeen reitti oli irtosoraista melko jyrkkää hiekkatietä alaspäin. Välissä oli pari maisemalevikettä. Lähellä alhaalla odottavaa luostaria vastaani tuli noin kymmenen motocross pyörän karavaani. Tervehtivät ystävällisesti, mutta eivät ottaneet neljässä tunnissa pahoin väsähtänyttä liftaria kyytiin. Motoristien reitti todennäköisesti haarautui ennen huippua Aloran suuntaan, mutta viimeisen kilometrin matkalta moottorivoimat olivat kuopineet tien tosi irtokiviseksi. Kyseessä oli kuitenkin tie, joten kyllä sinne yhden patikoitsijan lisäksi kuuluu muutama pyöräilijä sopia.

Reitti päättyi kaupungin laidalle, josta löytyi kiva terassikahvila, josta oli ilokseni vielä suora näkymä El Santoon. Kylmä kola teki hyvää, sillä puolitoista litraa juomaa ei lopulta ollut paljoa evääksi.

Seuraavalle junalle oli jo hieman kiire, että en jäänyt enempää tutustumaan Pizarran kylään. Sinne on helppo mennä autolla, tai junalla myöhemmin uudelleen. Vaikutti aidolta paikalta, jossa en vieraisiin kieliin, tai kulttuureihin törmännyt.

Onnistunut patikointi.

Malagan automuseo

Ajatus automuseoon tutustumisesta syntyi tuttavan yllytyksestä. On kuulemma mahtava paikka. Puhui varmasti totta, mutta hän pitää asuntoautojen rakentamisesta ja on ihan eri tavalla kiinnostunut autoista, kuin minä.

Luulen, että löysin parhaan mahdollisen reitin Fuengirolasta Malagan automuseolle. Silloin piti matkustaa junalla kohti Malagaa, mutta jäädä pois kaksi asemaa ennen päätepistettä, Victoria Kent asemalla. Asemalta on korttelin siirtymä isolle tielle, joka taittuu liikenneympyrästä oikealle. Sen tien päässä on automuseo. Matkaa asemalta on reilun kilometrin verran.

Palvelu automuseon sisäänkäynnillä oli erittäin ystävällistä. Ilahduin myös pihalla sähköautojen tankkauspisteistä, sekä museon sanomasta että autoilussa on tulossa ekologisempia aikoja tulevaisuudessa.

Entä itse museo? Hämmennyin. Jo ensi askelilla mieleeni palasi lapsuuden autopelikortit, jotka esittelivät mitä hienoimpia vanhoja autoja. Hispano Suiza, Lancia, Alfa Romeo, Jaguar, Maserati, Studebaker, Panhard, Desoto ja paljon paljon lisää. Kuvaavaa runsaudelle oli, että Rolls Roycelle ja Bentleylle oli oma hallinsa. Museossa oli varmaan kymmeniä sellaisia autoja, joista mikä tahansa olisi voinut olla yksinään vetonaula automuseolle. Autojen lisäksi museo esitteli jokaisen auton yhteydessä aikakauden muotia.

Helicron, ranskalainen prototyyppiauto vuodelta 1932. Näitä on vain kaksi maailmassa. Toinen on Nashvillessä.

Kaunis elokuvista tuttu Jaguar malli

John Lennonin suunnittelema hippi Rolls Royce vuodelta 1969

Topolino juuri sellaisena, kuin se myöhemmin on Cars – lastenelokuun piirretty

Ilmeisen harvinainen avo – Citroen. Kaunis.

Timantti – Rolls Royce, joka oli jo ennemmin korni, kuin kaunis.

Muskeliautoja näyttelyssä oli monia. Tässä Cadillacissa maskuliini uho oli ehkä persoonallisimmin esillä.

Solar vuodelta 2009 toimii aurinkokennoilla, joita katto on täynnä. 

Tsekkiläinen Tatra, joita ei ole montaa säilyneenä. 

Frigiliana – Andalucian kaunein kylä

Otsikon teksti on ihan virallista – ilmeisesti paikallisen äänestyksen perua. Joka tapauksessa Frigiliana on yksi Andalucian lukuisista valkoisista vuorenrinnekylistä. Kauniita ne kaikki ovat. Frigiliana on kuitenkin erittäin kauniilla paikalla ja sen siisteyteen on kiinnitetty paljon huomiota.

Ainakin nykyään kylä elää turismista, joten siisteyteen panostamiselle on myös kaupalliset perusteet. Kylään ajellessa näin kylässä enemmän aitoutta, kuin muissa kylissä. Hitaan yksikaistaisen sisäänajotien liikenne pysähtyi, kun paikallinen autoilija tapasi tuttavansa. Puolen minuutin juttutuokio ja lentosuukko, jonka jälkeen ajamisemme kohti ydintä saattoi jatkua.

Vanhaan kaupunkiin on vain asukkaiden luvallista ajaa autolla. Turisteille on tehty parkkihalli maan alle keskustan viereen. Parkkeerasimme pikku – Skodan sinne ja nousimme lounaalle. Söimme näköalaravintolassa vanhan kaupungin laidalla – paikassa, jossa yleensä maksaa enemmän miljööstä, kuin ruoasta. Nyt myös raakana myyty tonnikala oli todella erinomaista.

Ruokailun jälkeen teimme tunnin kyläkävelyn. Varmaan moni muukin kylä voisi olla Andalucian kaunein tittelin arvoinen, mutta kyllä se kuvaa myös Frigilianaa.

Rotkokaupunki Ronda

Ronda taitaa olla suosituin päiväpakettimatka, joita Costa Del Solin turisteille tarjotaan. Me kävimme Rondassa paluumatkalla Cordoban reissusta. Visiittimme oli todennäköisesti ajallisesti ja sisällöllisesti melko sama, eli pinnallinen.

Rondan kadut ovat ahtaat ja ainakin meidän kertakokemuksen mukaan parhaiten auton saa paikoitettua maan alle tehtyihin parkkihalleihin, joita kaupungissa on useita. Parkkihallilta oli vajaan kilometrin kävely nähtävyyksille. Ensimmäisenä löysimme yhden Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista. Se oli rakennettu 1785. Wikipedian mukaan nykyaikainen härkätaisteluperinne on syntynyt Rondassa pari sataa vuotta vielä aikaisemmin. Syntypaikkaa tai aikaa en kyseenalaista. Perinteen nykyaikaisuuden kyllä. Sisälle areenalle en suostunut menemään, mutta ulkopuolella oli nätti härkäpatsas, joka sentään vaikutti kunnianosoitukselta isolle ja vahvalle eläimelle.

Pian areenan takana oli näköalaparveke syvälle yli sata metriä syvään rotkoon. Kuvat ovat vaikuttavia, mutta eivät silti kerro kaikkea. Rotkon reunaa pitkin oli kävelyreitti 1700 -luvulla rakennetulle Puente Nuova sillalle, joka aikanaan yhdisti kylät rotkon molemmin puolin. Silta on edelleen upean näköinen ja liikennekäytössä. Rakenteeltaan se on aikansa valioita. Huikean hieno rakennelma.

Nähtävyydet oli nopeasti ahmittu. Lounaan alkupalana tullut kinkkua ja melonia annos oli seuraavana vuorossa.

Rondan ympärillä oli muutamia kiinnostavia patikointimahdollisuuksia, mutta aikataulut estivät niille menemisen. Ehkä ensi vuonna.