Praha päivässä

Praha on todennäköisesti sopiva matkakohde teemamatkoille, tai pitkän viikonlopun viettoon. Päivämatkailuun lentolippujen hinnat ovat liian kalliita. Minulle tarjoutui kuitenkin töiden vuoksi mahdollisuus viettää menomatkalla viitisen tuntia Prahassa ja palatessa pari, joten kokonaisuudelle tuli mittaa yhden päivämatkan verran. Mitä siis päivässä saa irti yhdestä Euroopan vanhasta kulttuurikaupungista?

Matkan ensimmäinen havainto oli ensimmäinen särö huikean hyvin toimivassa Lahti – Helsinki-Vantaa bussivuorossa. En tiedä, johtuiko se muutaman vuoden kestäneestä hintakilpailusta, mutta aiemmin busseja kulki tunnin välein lähes läpi vuorokauden. Nykyään sunnuntaisin joutuu aamulennoille lähtemään jo 5.15 vuorolla. Myös nyt, jolloin Prahan lento lähti vasta kymmenen aikoihin. Sunnuntain aamulentojen hyvä puoli on, että ruuhkia ei ole missään kohtaa lentoasemaa.

Finnairin koneessa oli jonkin verran vapaita paikkoja, joten takaosastossa pääsi levittäytymään istumaan hyvin väljästi. Kone lähti ja saapui ajallaan. Prahan lentokenttä ei ole kovin iso. Silti siinä on vahva sosialismin kauden leima. Bussilippuja myyvä koju löytyi etsimättä. Palvelu sujui hyvällä englannilla ja liput sai ostaa kortilla – onneksi, koska paikallista valuuttaa ei ollut valmiiksi vaihdettuna. Myöhemmin selvisi, että eurot kelpasivat maksuvälineeksi ainakin suureen osaan keskustan palvelupaikoista, mutta kurssipyöristys ei ole turistin eduksi – tietenkään.

Lentokentältä on 20 minuutin välein euron hintainen bussiyhteys metron lähtöpysäkille, joka meidän tapauksessa oli Zlicin. Sama lippu kelpasi myös siellä. Prahan metro on vanha. Se on erittäin toimiva ja opasteiltaan helppo. Me nousimme pois pari pysäkkiä ennen keskustaa, jotta pääsimme Vltava joen rannalle ruokailemaan. Portaat metrolta olivat pitkät ja jyrkät, koska joen alitus tehtiin melko syvällä.

Rannalle kävellessä sai hyvän kuvan kaupungin kauneudesta. Ruokailimme ulkoilmaravintolassa aivan jokirannassa. Menu oli suppea ja ilmeisen turisteille suunnattu. Valitsin 300 gramman sisäfilepihvin, jonka hinta oli noin 16 euroa. Oli hyvää, vaikka tilatun mediumin sijaan kypsyyttä oli enemmän.

Jokirantaa pitkin pääsi yli puoli kilometriä pitkälle Kaarlen sillalle, joka on rakennettu 1300 luvulla. Silta on nykyään vain kävelijöiden käytössä. Aiemmin sitä liikennöi sekä autot, että raitiovaunut. Sillalle kuljettiin siltaakin vanhemman ruutiportin läpi.

Sillalta pääsi kävellen Kaarlenkatua kohti keskusaukiota. Eniten näki turisteja, toiseksi eniten kauniita rakennuksia. Hauska huomio oli, että turisteja kuljetetaan vanhojen autojen replikoilla, eikä helteessä herkästi huonosti voivilla hevosvaljakoilla.

Olisin mielelläni nähnyt Vanhankaupungin raatihuoneen kuuluisan astronomisen kellon, mutta raatihuone oli juuri silta kohtaa pahoin korjaustöiden alla, joten havainnointi jäi fiilistelyasteelle. Heti raatihuoneen takana avautui tori, jolla on vapaustaistelija Jan Husin muistomerkki. Se näytti siltä, kuin itselle tuntemattomien suuruuksien muistomerkit näyttävät.

Jatkoimme eteenpäin kuuluisaa Celetna katua, joka on ainakin legendan mukaan seuraa vanhaa kauppatietä Prahasta Itä Böömiin. En nähnyt siinä mitään erityistä. Kaunis se oli, kuten vanhan kaupungin kadut ja rakennukset muutenkin. Oli siellä tosin myös ei niin nättejä sivukujia.

Celetnalta jatkoimme takaisin metrolle, jolla matkasimme bussiasemalle. Samalle bussiasemalle palasimme pari päivää myöhemmin. Tuolloin oli ohjelmassa mahdollisimman tavallisen Prahalaisen lounasravintolan etsiminen. Sellaiseksi valikoitui paljon konsonantteja sisältävä krouvi asemalta sivulle lähtevällä kadulla. Lounashinnat olivat kahdesta neljään euroon. Kavereiden valitsema bors – keitto näytti hyvälle. Oma gulassini ei. Onneksi maku on ruoassa visuaalista ilmettä tärkeämpi. Ei mikään huikea elämys, mutta juuri sitä, mitä muutamalla kolikolla kansankuppilasta kuvittelikin parhaimmillaan löytävänsä.

Paluumatka sujui metrolla ja liittymäbussilla kentälle sujuvasti. Kolikot tosin loppuivat kesken lippuja ostaessa, mutta tarkastajaa ei onneksi näkynyt. Opasteet oikealle bussipysäkille olivat Kaurismäkimäisen minimalistiset, mutta toimivat ”Airport, bus 100 =>”, eikä mitään muuta. Yksinkertaista ja toimivaa, toisin, kuin kotimaassa, jossa oli kyllä sähköinen taulu, mutta pimeänä. Neljästä printtitaulusta oli kaikki paperit revitty irti. Onneksi bussi kuitenkin poimi siltä pysäkiltä, jolla netissä lupasivat, joten kotiin pääsi tavoiteaikataulussa siten, että reissun virtuaalipituudeksi tuli 18 tuntia.

Ehkä joskus menen Prahaan uudelleen ihan oikealle turistireissulle. En kuitenkaan päiväreissun jälkeen siihen mitään voimakasta paloa koe, vaikka kaupunki oli kaunis ja historiaa huokuva.

Dresden ja Meissen

Dresden ja Meissen vuorokaudessa

Olin onnekas, kun työmatka vei itäiseen Saksaan. Päivät menivät töissä, mutta illat ja matkustusajat pystyi ottamaan turismin kannalta. Tämä kirjoitus on siis tehty kahden vapaaillan kokemuksista. Molempiin kaupunkeihin sain erinomaisen, historian tietävän oppaan, joten kaupungeista sai paljon irti.

Dresdeniin pääsee lentämällä, mutta ainakaan minulle sopivaan aikaa sinne ei ollut sujuvaa vaihtoyhteyttä ilman usean tunnin odottelua, joten valitsin itselleni ylivertaisen mieluisana matkustustapana aamulennon Prahaan. Prahan kentältä pääsee suoralla metroyhteydellä remontin alla olevalle bussiasemalle, josta menee noin kerran tunnissa tahdilla busseja Dresdeniin. Dresdenin rautatieasema on iso. Bussiaseman virkaa teki rautatieasemaa sivuavalla kadulla olevat parkkipaikat ja pieni palvelupiste. Kätevyydestään ja edullisuudestaan huolimatta linja-automatkailu ei ole ilmeisen suosittua. Matkan hinta arkena oli alle kymmenen euroa.

Asemalla oli pieni jännite yllä. Parkissa oli noin 50 poliisiautoa. Kyseessä ei ole paikallisen kahvion ilmaiset viranomaiskahvit. Terroriuhkaa ei kuitenkaan ollut. Uhkaa oli huliganismista. Jalkapallohuliganismista. Illalla oli viimeinen liigakierros ja vastakkain olivat Rauma – Pori asetelmaiset Berlin ja Dresden. Molemmilla riitti vielä panosta peliin, joten jännite oli ymmärrettävä. Lieveilmiöitä ei näkynyt, ellei iloisesti kannustuslauluja hoilaavia faneja lasketa.

Majoituimme melko tavalliseen hotelliin, joka sijaitsi noin kilometrin kävelymatkan päästä asemalta vanhankaupungin suuntaan, juuri nähtävyysalueen reunalla. Hotellien hintataso on kaupungissa melko maltillinen ja vajaalla satasella saa kahdelle hengelle laadukkaan hotelliyön.

Koko Dresden pommitettiin toisen maailmansodan lopussa kokonaan maan tasalle, jopa siten, että viimeisimmät vanhan kaupungin rakennukset on saatu uudelleenrakennetuksi vasta aivan viime vuosina. Päänähtävyys, Frauenkirche avattiin uudelleen yleisölle 60 – vuoden murusina olon jälkeen vuonna 2005.

Yksi vaikuttavimmista nähtävyyksistä on linnan seinään 24.000 Meissenin tiilestä tehty megataulu, johon on ikuistettu Saksan prissien tekemisiä vuosilta 1123 – 1904.

Elbe – joen rannalle oli vielä leimallista remonteista kertovat nostokurjet, mutta jo niiden välistä pystyi toteamaan, että Dresden on ollut Saksan kaunein kaupunki sata vuotta sitten. Ja se voi olla sitä uudelleen myös lähivuosikymmeninä. Jokirannassa oli erittäin viihtyisiä ravintoloita.

Dresdenin tavoin Meissen sijaitsee laaksossa. Meissenista puhuttiin pilkkaavaan sävyyn sosialistisen kauden lopulla. ”Menkää nyt Meisseniin – se on vielä pystyssä”, oli ivallinen kehote. Saksan yhdistymisen jälkeen alueen kunnostamiseen on käytetty hurjia summia rahaa, mutta lopputulos on kaunis ja koko seudun turismin kehittymistä vuosikymmeniä edistävä.

Meissenin posliini on uudelleen keksitty kopio kiinalaisesta posliinista. Kyseessä on kuitenkin erittäin laadukas tuote. Se on kuitenkin niin kallista, että hankkiakseen pitää olla, sekä varakas, että harrastunut.

Meissenin linnan on ainakin Saksan vanhin ja sillä on yli tuhatvuotinen historia. Linnasta on huikeat näköalat yli Elben.

Linnakukkulalla on useita ravintoloita jotka tekevät sisustuksellaan ja ilmeellään kunniaa ainakin lähihistorialleen – ehkä pidemmällekin. Ruokailimme ravintolassa, jonka terassilta oli huikea näköala kattojen yli, siten että sieltä näkyi (ja kuului) vanha kirkko, jonka kellot ovat posliinista – kuinkas muutenkaan. Sen kuuli kyllä myös äänestä.

Majoituimme Meissenin alueella viehättävään maaseutuhotelliin, Got Wildbergiin. Se oli vanhoja raamejaan perinteitä kunnioittaen kantava edullinen ja miellyttävä majatalo. Suosittelen vahvasti satunnaisille matkaajille, mikäli edullinen hinta ei ollut yhteistyökumppanien luoma kertailluusio.

Gdansk

Mökkiin pitää investoida. Syksyn lomareissulle tulee hintaa. Keväällä ei ole varaa panostaa matkailuun. Pitäisikö kuitenkin jotain? Näillä ajatuksilla menin Whizzairin sivuille pari kuukautta sitten. Halvin lento lähti keskiviikkona 16.5 parinkympin hintaan. Perjantain paluu oli hieman kalliimpi, mutta silti edullinen. Siis viesti puolisolle lomaehdotuksesta. Vastausviesti tuli vartissa ja samana iltana tuli myös hotelli varatuksi.

Olemme molemmat käyneet kerran aikaisemmin Gdanskissa, mutta eri aikoihin. Mielikuva on molemmilla positiivinen. Odotuksina oli rauhallinen miniloma, kaunis keskusta, hyvää ruokaa ja visiitti Sopitiin josta linkin takaa erillinen matkakertomus.

Reissu alkaa varhaisella pakkaamisella lähtöpäivän aamuna. Lahdesta ajaa Turkuun kolmessa tunnissa, joten herätyskellon sai pitää normaalin arkiaamun asetuksissa. Hieman Forssan jälkeen aktivoiduimme tekemään checkinniä. Ei onnistu. Ei onnistu edelleenkään. Voi olla, että päätelmäketjussani on aukkoja, mutta raivostuin halpalentoyhtiöiden piilolisien rahastuksesta. Lentokentällä selvisi, että Whizzair toimii aktiivisen passiivisesti puhelinapplikaationsa yhteensovittamisessa Turun kentälle. Ei toiminut viime vuonna, ei toimi nyt ja tuskin toimii ensi vuonnakaan. Netissä olisi checkkauksen tehdä, mutta se olisi pitänyt tehdä kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Nyt ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähtöselvityksen tekeminen tiskillä. Onnistui helposti ja vaivattomasti, mutta kolmenkympin kappalehinta minuutin toimituksesta sai sakolle melkoisen tuntihinnan. Vika oli oma, mutta myös lentoyhtiö olisi voinut hoitaa oman osuutensa paremmin. Käsittelen lisämaksua toukokuun henkilökohtaisena tyhmyysverona.

Lento Gdanskiin on lyhyt. Puolen tunnin nousu, vartin lento ja puolen tunnin laskeutumisvalmistelut. Kuvaavaa lennon lyhyydelle on, että hyvin myyntiorientoitunut Whizzair ei saanut tarjoilukärryä ajettua käytävän läpi, ennen kuin oli pakko lopettaa ja aloittaa landaus.

Lentokentältä pääsee keskustaan bussilla, taksilla, junalla, tai jonkinlaisella bussin ja taksin kombolla. Seuraavalla kerralla valitsen junan, joka vaikutti toimivalta järjestelyltä Gdanskin alueen liikenteessä. Ainakin, jos ei ole kiirettä. Nyt oli, joten päädyimme taksiin. Olin lukenut varoituksia taksien rehellisyydestä, joten valitsimme ketjulle kuuluvan taksin. Hinta keskustaan oli reilu 50 slotia, eli alle 15 euroa. Pidin hintaa hyvin kohtuullisena, jos sillä sai lomapäivään tunnin lisäaikaa julkisten kulkuvälineiden käytön sijalle.

Kotihotelliksi valikoitui Artus. Valintaperuste oli sijainti ja hinta. Molemmat olivat kohdallaan. Lisäksi hotelli oli sisältä kaunis ja ulkoa oikein kaunis. Huoneemme oli pieni, mutta emme me sviittiä tilanneetkaan. Myös lounaan söimme hotellin terassiravintolassa. Kuvan kalakeitto maksoi noin 4 euroa.

Iltapäivän ohjelmassa oli verkkainen keskustakävely. Keskusta alue on kaunis ja viihtyisä. En tiedä, onko alueen siivousta tehostettu, tai onko rakennuksien kunnostuksia tapahtunut viime vuosina korostetun paljon. Joka tapauksessa, kaupunki oli kauniimpi ja siistimpi, kuin muistimme.

Illalliselle olimme ennakkovaranneet pöydän Fish Marketista. Ravintola oli puitteiltaan ja kattaukseltaan hieno. Hinta oli paikalliseen hintatasoon suhteutettuna kallis. Tästä syystä illallisvalintamme, kalatarjottimen, maku oli ainoastaan ihan ok. Alkukeitto oli huikean hyvä.

Jälkimmäisen päivän illallisen söimme osoitteensa mukaan nimetyssä Piwna47 ravintolassa. Puitteet olivat kauniit, tarjoilu laadukasta, ruoka erinomaista ja tunnelma hieno, mutta hilpeä. Tätä haluan suositella muillekin.

Viimeiselle lomapäivälle ei jäänyt muuta ohjelmaa, kuin herääminen ja taksikyyti lentoasemalle. Nyt taksi oli kulahtanut tila-auto ilman yritystunnisteita. Taksamittari ei raksahtanut päälle. En jaksanut tästä huomauttaa. Hinta oli kuitenkin standardi, 60 slotia, joka tosin saattoi tässä tapauksessa mennä suoraan kuljettajalle. En jaksanut murehtia asiaa. Gdanskin lentokenttä on ihan kohtalaisen ison kokoinen. Myymälöiden hintataso oli tunnistamieni tuotteiden osalta monia muita kenttiä kilpailukykyisempi, joten siellä on vielä mahdollisuus ostoksille. Minun toteutuneet ostokset olivat kuitenkin kahvi ilman pullaa.

Kiva loma.