Praha päivässä

Praha on todennäköisesti sopiva matkakohde teemamatkoille, tai pitkän viikonlopun viettoon. Päivämatkailuun lentolippujen hinnat ovat liian kalliita. Minulle tarjoutui kuitenkin töiden vuoksi mahdollisuus viettää menomatkalla viitisen tuntia Prahassa ja palatessa pari, joten kokonaisuudelle tuli mittaa yhden päivämatkan verran. Mitä siis päivässä saa irti yhdestä Euroopan vanhasta kulttuurikaupungista?

Matkan ensimmäinen havainto oli ensimmäinen särö huikean hyvin toimivassa Lahti – Helsinki-Vantaa bussivuorossa. En tiedä, johtuiko se muutaman vuoden kestäneestä hintakilpailusta, mutta aiemmin busseja kulki tunnin välein lähes läpi vuorokauden. Nykyään sunnuntaisin joutuu aamulennoille lähtemään jo 5.15 vuorolla. Myös nyt, jolloin Prahan lento lähti vasta kymmenen aikoihin. Sunnuntain aamulentojen hyvä puoli on, että ruuhkia ei ole missään kohtaa lentoasemaa.

Finnairin koneessa oli jonkin verran vapaita paikkoja, joten takaosastossa pääsi levittäytymään istumaan hyvin väljästi. Kone lähti ja saapui ajallaan. Prahan lentokenttä ei ole kovin iso. Silti siinä on vahva sosialismin kauden leima. Bussilippuja myyvä koju löytyi etsimättä. Palvelu sujui hyvällä englannilla ja liput sai ostaa kortilla – onneksi, koska paikallista valuuttaa ei ollut valmiiksi vaihdettuna. Myöhemmin selvisi, että eurot kelpasivat maksuvälineeksi ainakin suureen osaan keskustan palvelupaikoista, mutta kurssipyöristys ei ole turistin eduksi – tietenkään.

Lentokentältä on 20 minuutin välein euron hintainen bussiyhteys metron lähtöpysäkille, joka meidän tapauksessa oli Zlicin. Sama lippu kelpasi myös siellä. Prahan metro on vanha. Se on erittäin toimiva ja opasteiltaan helppo. Me nousimme pois pari pysäkkiä ennen keskustaa, jotta pääsimme Vltava joen rannalle ruokailemaan. Portaat metrolta olivat pitkät ja jyrkät, koska joen alitus tehtiin melko syvällä.

Rannalle kävellessä sai hyvän kuvan kaupungin kauneudesta. Ruokailimme ulkoilmaravintolassa aivan jokirannassa. Menu oli suppea ja ilmeisen turisteille suunnattu. Valitsin 300 gramman sisäfilepihvin, jonka hinta oli noin 16 euroa. Oli hyvää, vaikka tilatun mediumin sijaan kypsyyttä oli enemmän.

Jokirantaa pitkin pääsi yli puoli kilometriä pitkälle Kaarlen sillalle, joka on rakennettu 1300 luvulla. Silta on nykyään vain kävelijöiden käytössä. Aiemmin sitä liikennöi sekä autot, että raitiovaunut. Sillalle kuljettiin siltaakin vanhemman ruutiportin läpi.

Sillalta pääsi kävellen Kaarlenkatua kohti keskusaukiota. Eniten näki turisteja, toiseksi eniten kauniita rakennuksia. Hauska huomio oli, että turisteja kuljetetaan vanhojen autojen replikoilla, eikä helteessä herkästi huonosti voivilla hevosvaljakoilla.

Olisin mielelläni nähnyt Vanhankaupungin raatihuoneen kuuluisan astronomisen kellon, mutta raatihuone oli juuri silta kohtaa pahoin korjaustöiden alla, joten havainnointi jäi fiilistelyasteelle. Heti raatihuoneen takana avautui tori, jolla on vapaustaistelija Jan Husin muistomerkki. Se näytti siltä, kuin itselle tuntemattomien suuruuksien muistomerkit näyttävät.

Jatkoimme eteenpäin kuuluisaa Celetna katua, joka on ainakin legendan mukaan seuraa vanhaa kauppatietä Prahasta Itä Böömiin. En nähnyt siinä mitään erityistä. Kaunis se oli, kuten vanhan kaupungin kadut ja rakennukset muutenkin. Oli siellä tosin myös ei niin nättejä sivukujia.

Celetnalta jatkoimme takaisin metrolle, jolla matkasimme bussiasemalle. Samalle bussiasemalle palasimme pari päivää myöhemmin. Tuolloin oli ohjelmassa mahdollisimman tavallisen Prahalaisen lounasravintolan etsiminen. Sellaiseksi valikoitui paljon konsonantteja sisältävä krouvi asemalta sivulle lähtevällä kadulla. Lounashinnat olivat kahdesta neljään euroon. Kavereiden valitsema bors – keitto näytti hyvälle. Oma gulassini ei. Onneksi maku on ruoassa visuaalista ilmettä tärkeämpi. Ei mikään huikea elämys, mutta juuri sitä, mitä muutamalla kolikolla kansankuppilasta kuvittelikin parhaimmillaan löytävänsä.

Paluumatka sujui metrolla ja liittymäbussilla kentälle sujuvasti. Kolikot tosin loppuivat kesken lippuja ostaessa, mutta tarkastajaa ei onneksi näkynyt. Opasteet oikealle bussipysäkille olivat Kaurismäkimäisen minimalistiset, mutta toimivat ”Airport, bus 100 =>”, eikä mitään muuta. Yksinkertaista ja toimivaa, toisin, kuin kotimaassa, jossa oli kyllä sähköinen taulu, mutta pimeänä. Neljästä printtitaulusta oli kaikki paperit revitty irti. Onneksi bussi kuitenkin poimi siltä pysäkiltä, jolla netissä lupasivat, joten kotiin pääsi tavoiteaikataulussa siten, että reissun virtuaalipituudeksi tuli 18 tuntia.

Ehkä joskus menen Prahaan uudelleen ihan oikealle turistireissulle. En kuitenkaan päiväreissun jälkeen siihen mitään voimakasta paloa koe, vaikka kaupunki oli kaunis ja historiaa huokuva.