Matka-aakkoset

Matka-aakkoset oli pari vuotta sitten pieni hitti kansallisten matkabloggaajien pienessä joukossa. En ollut tuolloin vielä aktiivinen. Ajauduin parin blogin innoittamana miettimään asiaa omien reissujeni kautta. Ajatus lähti siinä määrin lentoon, että kirjoitan myös omani pienenä nostalgiatrippinä matkoihini.

A – Alberobello 2015. Pieni Unicefin maailmanperintökohdelistalle noussut, trullitaloistaan tunnetuksi tullut kylä Barin maakunnassa Italiassa. Majoittuminen trullihotelliin kuulosti romanttiselta ajatukselta. No sitä se olikin, mutta toteutus astmasairaan puolison kanssa antoi kaksi kokemusta samalla kerralla. Ensimmäisen ja viimeisen. Mutta lyhyeksi jääneet yöunet ja aamuköhä ei ole yhtään pois kylän uniikkiudelta ja kauneudelta.

B – Bahrain 1995. Lähi-Idän islamistiseksi vapaamielinen valtio nousi käyntini aikoihin Suomen matkatoimistojen uutuuskohteeksi. Pidin sitä tuolloin tulevana Dubaina ja halusin vierailla ennen kuin turismi pilaa kohteen alkuperäisyyden. Kiirettä ei olisi tarvinnut pitää. Formula1 – kilpailut maahan ovat tulleet ja siten tunnettuutta globaalisti. Riidat naapurimaa Qatarin kanssa ovat nostaneet maahan matkustusvaroituksia. Länsiturismi siis tuskin maata pilaa. Tuttavat Saudi-Arabiasta käyväy täällä viettämässä vapaa-aikaa liberaalimman alkoholipolitiikan vuoksi. En tiedä millaista meno nykyään on. Käydessäni alkoholia tarjoiltiin pääasiassa hotellien ravintoloissa. Hauska oli nähdä siellä muslimeja kaljalla rukousnauhaa juomisen aikana pyörittäen. Pysyy synnit tasapainossa. Kuvassa on elämänpuu, nähtävyys, joka sinnittelee olosuhteissa, joissa olisi kuulunut luovuttaa.

C – Capri 1992 ja 2013. Jylhänkaunis saari Italiassa, Amalfin rannikon edustalla. Konservatiivista ja elitististä elämänmenoa ja huikeita maisemia. Suurta muutosta ei parissa vuosikymmenessä ollut tapahtunut. Jos vierailurytmini pysyy samana, niin olen seuraavalla kerralla eläkeiän kynnyksellä ehkä kaikkein omimmillani tässä kohteessa.

D – Dresden 2018. Dresdenin vanhakaupunki on huikean kaunis. No toisaalta se on myös maailman ehkä uusin vanhakaupunki, sillä koko vanhakaupunki pommitettiin maailmansodassa nurin. Kyseessä on siis rekonstruktio. Ainakaan suomalaiset turistit eivät ole kaupunkia vielä löytäneet. Minä kuitenkin ennustan kaupungin turismille positiivista tulevaisuutta. Kaupunki ja koko sen ympäristö Elbe – joen suistoineen ovat seesteisiä ja kauniita.

E – El Caminito Del Ray 2017. Aikanaan, ennen sulkemistaan maailman vaarallisimman vaelluskohteen maineessa ollut patikointireitti on kunnostettu kokomaan ennen uudelleenavaamista. Maisemat ovat ennallaan ja vaaran tuntu on aistittavissa, vaikka reitin kulkeminen on täysin turvallista. Vihjeenä ryhmän kanssa reitille meneville. Kannattaa jättäytyä porukan hännille. Siellä on rauhallisinta kulkea. Bussi ei kuitenkaan jätä. Huikeista maisemista saa enemmän irti, kun ihmispaljous ei ole aivan iholla.

F – Fuengirola. Suomen eteläisimmäksi kolkaksi irvaillusta paikasta saa helposti kuvan lomakohteesta, jonne en ainakaan halua. Lihapullia, humalaisia suomalaisia ja turistikrääsää. On siellä kaikkea tuota, mutta: Siellä on myös liian kuumaa sydänkesää lukuunottamatta loistava ilmasto, hyvää tuoretta kalaa ja kalaruokia, helppo verkosto ulkomailla asumiseen ja sen suunnitteluun, monipuoliset harrastusmahdollisuudet, esimerkiksi minulle kolmesti viikossa kokoontuva bridgekerho. Menen sinne nyt syksyllä kuukaudeksi asumaan. Vähän kuin huumeidenkäyttäjä, teen ihmiskoetta, voinko porttiteorian perusteella ajautua muutaman kokeilun jälkeen täysin ulkosuomalaiseksi, mikäli työni sen mahdollistavat sen lähivuosina. 

G – Gibraltar 2017. Todella kaunis, mutta ahtaaksi rakentunut veroparatiisisaari Euroopan eteläisimmässä kolkassa. Vanhahtavaa Brittiläistä elämänmenoa ympäristössä, jonne se ei luontaisesti kuulu. 

H- Huairuu 1999. En tiedä moniko on Huairuusta koskaan kuullut. Kiinanmuurista useimmat on. Huairuusssa on se eniten turisteja keräävä pätkä muuria. Kävin siellä nuorena miehenä. Samalla kun sain ensikosketuksen Pekingiin. Siihen Pekingiin, josta pidin kovin. Silloin aivan keskustassa oli vielä soukkeja asumiskäytössä, mummoja puistojoogassa ja kohtuullisen hyvää ilmaa hengittää. Seuraavalla kerralla Pekingin Olympialaisissa 2008 kaupunki oli jo kasvanut pilvenpiirtäjäpyhätöksi, jossa vanha oli jyrätty uuden alta samoja virheitä tehden, kuin länsimaissa joitain vuosikymmeniä aiemmin. Hienoa, että Kiina kehittyy ihmisoikeuksissa, ympäristökysymyksissä ja taloudellisesti, mutta harmi, että talouskasvu ei voinut rakentua vanhaa arvostavammin.

I – Iitti yhä 2018. Iillä alkavia kaupunkeja ei muuten Euroopasta, tai muualtakaan mahdottomasti löydy. Italiaa en halua tähän kirjoittaa, koska minun saapasmaassa on monia itsenäisiä maakuntia ja alueellisia erityispiirteitä. Iitissä ja sen keskustassa Kausalassa on oikein kaunis pieni kesätori. Se on kuin 70 – luvulta. Myyntipaikkoja ei ohjata ainakaan järkiperustein. Vierekkäin on perunaa, antiikkia, villasukkia, arpoja ja kahvia, sekä pullaa. Asiakkaat ovat vanhoja ja hyväntuulisia. Kenelläkään ei ole kiire. Paitsi minulla. Minä juoksen torin kerran vuodessa fiilistelläkseni, onko verkkaisuus vielä voimissaan. On se, mutta minä en ole torin henkeä vielä oppinut kunnioittamaan. Puolustuksekseni totean, että sentään havaitsen sen.

J – Jerid 2014. Jerid on Tunisian länsilaidalla oleva suolajärvi, joka sellaisenaan ei suuria kokemuksia tarjoa. Siellä on kuitenkin katsottavissa lähes takuuvarma, upea ja nopea auringonnousu. Voi niitä varmasti ihailla muuallakin, mutta minä en ole yhtä kaunista päivän avautumista nähnyt missään.

K – Kappadokia 2015. Maanmuodoltaan hämmentävä maakunta itäisessä Turkissa. Alueella on yli parintuhannen vuoden historia aina Rooman vallan ajasta lähtien. Se ei minua kiinnostanut, mutta oli hauska katsella omituisesti rapautuneita kiviä. Niiden sisälle oli myös rakennettu laajamittaisesti asuntoja niiden muovattavuuden ansiosta. Parhaiten alueen pääsi näkemään ja kokemaan kuumailmapallosta käsin. Sellaisella lentely oli muutenkin minulle once in lifetime kokemus.

L - Lontoo 2012. Kaikkea pitää kokeilla kerran elämässä. Siis myös Hop In Hop Off busseja. Pitkä viikonloppu on aivan liian lyhyt aika tutustua näin suureen kaupunkiin. Olin matkalla vajaan kymmenen hengen kaveriporukalla. Tarkoitus oli katsoa koirakilpailut, futismatsi, tutustua Lontoon pubikulttuuriin, seurata Olympialaisten painikisat paikanpäälllä ja ottaa siinä sivussa yleiskuva suurkaupungista. Arvelin yhden ottelun verran poikapainia riittävän, kun en muista poiketen ollut lajiharrastunut ja hyppäsin sightseeingbussiin. Takariviin. Otin muiden tavoin paljon valokuvia. Keskimääräinen tulos oli Big Ben pienenä ja pari Japanilaisturistia suurena.

M – Monaco 2012. Lapsena maailman kiinnostavimpia asioita olivat autot ja urheilu. Vuoden yksi kohokohdista oli Monacon Gp ja Keke Rosberg kisaamassa Ylen esittämässä tv-lähetyksessä. Formuloita en ole katsonut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Siitä syystä oli käsittämätön dejavo – tunne, kun vanhat kisat ja rataprofiili piirtyi mieleen Monacon rantabulevardia kävellessä. Sortseissa ei ollut asiaa Monte Carlon kasinolle. Pieni harmi, sillä olisi sinne kuulunut kai viikkoraha käydä häviämässä.

N – Nizza 2012. Nizzan Cagnes Sur Mer on ehkä maailman kaunein ravirata aivan Ranskan Rivieran rannan tuntumassa. Katsomot olivat tyhjillään tavallisissa laukkakisoissa, mutta suurtapahtumissa paikka varmaan herää huikealla tavalla eloon.

O – Orlando 1992. Juuri täysikäistyneenä amerikkalainen unelma on varmaan puhuttelevimmillaan. Jenkkiautot, Coca Cola, pisin talouden nousukausi maailmansodan jälkeen, Miami Vice telkkarin primetimessa ja Disney Worldin satujen keinotekoinen täydellisyys. Tuoreena abiturienttina maailma oli vain minua varten, mutta unelmakuplan aisti silti. Miksi Star Islandin kodit olivat aidattu, miksi kadulla oli kerjäläisiä ja miksi pelko nousi pintaan, kun Art Deco vaihtui parissa korttelissa slummiksi. Näin jälkikäteen ajatellen erittäin hyödyllinen matka oman elämän arvojen rakentumisen kannalta.

P – Praha 2018. Kävin Prahassa hiljattain ensimmäistä kertaa. En minä uutta visiittiä ole suunnittelemassa, mutta ymmärrän käyntini jälkeen miksi Prahan keskusta on nostettu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Iso, ehyt, kompakti ja kaunis kokonaisuus, jossa on paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Ainoa harmi oli astronomisen kellon piilossaolo remontin vuoksi.

Q – Tämä kuuluu enemmän Neil Armstrongille. Minulla ei ole kokemusta

R – Riika 2013. Riikan lentokentällä olen käynyt varmaan kymmenen kertaa, koska pidän Air Balticista sen edullisuuden ja toimivuuden vuoksi. Vain kerran olen jalkautunut kaupungille parin päivän visiitille. Riikan vanhassakaupungissa on paljon samaa kuin Tallinnan. Molemmat ovat vanhoja hansakaupunkeja. Samaa on myös ympäröivän keskustan rakentumisessa. Uutta rakennusta nousee. Vanhaa ränsistynyttä jää väliin. Osa entisöidään, osa jää. Juuri samaa oli vuosituhannenvaihteen Tallinnassa. Latvia vaurastuu Viroa hitaammin, joten minulle, hitaalle oivaltajalle Riika tarjosi tietyn flashbackin etelänaapurimaamme kehityksestä.

S – St Moritz 2012. Sveitsin elitistisin laskettelukeskus tarjoaa puitteet yli sata vuotta vanhalle hevosurheilutapahtumalle, White Turfille, jota kävin opintomatkaksi verhotulla reissulla katsomassa. Yhteistä kotimaisiin jääraveihin oli se, että hevoset kilpailivat. Nilsiän jääraveissa pukeudutaan pilkkihaalariin ja juodaan kahvia. Tällä jäätiköllä pukukoodina oli turkki ja shampanjatarjoilu hoidettiin lämmitetyistä teltoista. Laskettelurinteiltä oli huikeat maisemat. Mäessä oli yllättävän hyvin tilaa. Tulkitsin asian niin, että täällä näyttäytymässä käyminen on aktiivista osallistumista suositumpaa.

T – Tanger 2017. Afrikan tähteä olin etsimässä. En löytänyt. Olin lukenut boheemista vapaakaupungista. Näin ahdistavan ilmapiirin ja pikavoittoja etsivät kaupustelijat. Jotain jäi siis puuttumaan. Luulen, että palaan vielä uusiin etsintöihin.

U – Uumaja 1997. Vaasasta Uumajaan kulkeva lauttabisnes on ilmeisen kannattamatonta. Yritykset reitillä ovat vaihdelleet, mutta liikennöinti on pysynyt melko säännöllisenä. Puolisoni oli Uumajan yliopistolla opintovaihdossa, joten sain hyvän syyn laajentaa raviratabongausta kotimaan rajojen ulkopuolelle.

V – Vieste 2015. Lähes mitäänsanomaton pikkukaupunki Foggian maakunnassa Italiassa. Mutta se ranta. Lähes yhtä hienoa hiekkaa kuin Saharassa. Juuri sopivan loivasti syvenevä vesi ja pystysuoran jylhät maisemat. Voisin kirjoittaa myös, että paloin siellä pahemmin kuin koskaan. Voisin kertoa, että taskurapu puri minua varpaaseen. Mutta en kerro, koska ranta oli niin kaunis ja hyvä, että moiset pikkuvahingot eivät haittaa yhtään.

W – Whistler 2010. Olin hurraamassa Janne Ahosen Olympiamitalille täällä maailman kauneimmaksi sanotussa laskettelu ja talviurheilukeskuksessa Olympiakomitean kutsuvieraana Vancouverin kisojen aikaan. Juhlinta oli hieman ennenaikaista, koska lajia paremmin tietävät huomasivat, että ponnistus riittä vain sinänsä kunniakkaaseen neljänteen sijaan. Keskus oli kokonaan kisaorganisaation käytössä, joten oma laskeminen ei ollut mahdollista.

(X)

Y – Yykeänperä, eli norjankieliseltä nimeltään Skibotn. Täällä ei ole oikein mitään. Tänne on pitkä matka. Palaan silti tänne usein Lapin matkoillani. Täällä vaan on niin kaunista.

Z – Zakopane 2013. Zakopane on aivan Etelä-Puolassa sijaitseva talviurheilukeskus. Kasprowy Wierch on sen isoin vuori, jossa on haastavia rinteitä, joille pitää nousta kaupungista erillisellä köysiradalla. Yhden mieluisen päivän pääsin viettämään näissä rinteissä. Keskustassa on tarjolla myös helpompia mäkiä, mutta niiden lumitilanne ei ainakaan tuolloin ollut kovin hyvä. 

Å – Åland 1992. Kävimme kimppahevosemme kanssa kaksi eri reissua kilpailemassa Ahvenanmaan raveissa. Kilpailujen urheilullinen taso ei ollut erityisen kova. Ensimmäisellä kerralla tuloksena oli kaksi voittoa peräkkäisinä päivinä. Toisella kerralla kunniakas kakkossija Ålands Casinon avokätisesti sponsoroimassa vuoden pääkilpailussa.

Ä – Äkäslompolo. Sukumökin sijainnista johtuen Äkäslompolo osuu reittien varrelle monta kertaa vuodessa. Äkäslompolosta lähtee monta vaellusreittiä, josta ruska-aikaan palkitsevia maisemia tarjoilee kohtuullisin ponnisteluin ainakin Varkaankuru.

Ö – Ödsted 1985. Ödsted on ihan mitäänsanomaton paikka Tanskassa, lähellä Billundia, jossa on Legoland. Kävin siellä hieman toisellakymmenellä olevana moottoripyöräreissulla. Kokemus oli nuorelle miehelle hieno. Kuva ei ole ehkä ihan Ödstedistä, mutta samalta seudulta kuitenkin.

Blogi sisältää muutaman kuvalainauksen, jotka ovat löytyneet Google kuvahaulla.

Sachsenhausenin keskitysleiri, Berliini

Sachsenhausenin keskitysleiri, Berliini

Puoli päivää aikaa Berliinissä. Miljoonakaupunkia ei ota haltuun siinä ajassa. Helppoja nähtävyyksiä on viikon visiitille. Kulttuurin ammentamiseen ja ilmapiiriturismiin saa kulutettua loman jos toisenkin. Jotakuinkin tällaisen pohdinnan jälkeen päätin lähteä tutustumaan Sachsenhausenin keskitysleiriin. Hauskempia tapoja päivän kuluttamiseen olisi varmasti löytynyt, mutta koen, että tämä oli jollakin tapaa opintomatka ihmisyyteen.

Mikä saa ihmisen olemaan eläin toiselle ihmiselle? Kuka tahansa ihminen voi seota, mutta miten koko kansa saadaan vähintään hiljaisesti hyväksymään täysin käsittämätön sorto ja julmuudet? Mikä saa sotilaan tottelemaan ihmisyyttä uhmaavia käskyjä? Miten pahoin leirillä voi vartijat? Selvisikö kukaan leirin vaikutuspiirissä ollut ilman loppuelämän traumoja ja takautumia? Näihin kysymyksiin en vastauksia saanut. Se ei kai ollut tarkoituskaan. Jos jotain opin, niin sen, että huonosta itsetunnosta kumpuavasta epäterveestä nationalismista on edelleen lyhyt matka hirmutekoihin – liian lyhyt.

Sachenhausen oli alunperin työleiri, mutta myöhemmin sen rooli hämärtyi. Lopulta leirillä murhattiin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Sachenhausen oli keskitysleirinä merkittävä myös sen vuoksi, että kaikkien keskitysleirien keskushallinto oli siellä. Myös kaikkein tunnetumman keskitysleirin, Auschwitsin päällikkö Rudolf Höss työskenteli ennen sinne siirtymistä täällä.

Vuodesta 1993 museona toiminut leiri sijaitsee noin 35 kilometriä Berliinistä pohjoiseen. Oranienburgiin meni suora juna yhdeltä keskustan päärautatieasemista. Aseman nimeä en enää muista, koska laitakaupungin hotellilta piti käyttää kolmea eri junaa perille pääsemiseen. Museo on parin kilometrin päässä asemalta.

Museon sisäänkäynnillä on pieni ravintola. Muuten alue on täynnä omakotiasutusta. Mielessäni pyöri, että idyllysestä näkymästä huolimatta paikla voi olla kammottava asua.

Sisäänkäynniltä olisi voinut vuokrata opastuslaitteita, jotka kertovat historian valitulla kielellä. Pari kertaa päivässä oli määrätyillä kellonajoilla lähdössä myös liveopastettuja kierroksia. Kesäkuisesta ajankohdasta johtuen paikalla oli paljon luokkaretkiporukoita. Hyvä että epämiellyttävää historiaa ei piilotella.

Ennen varsinaista keskitysleirimuseota oli museorakennus, jossa oli esillä SS – ajan esineistöä ja paperidokumentteja. SS suklaa toi minulle puistatuksia.

Museoon käveltiin muurinvartta pitkin ulkopuolelta muuri näytti ihan neutraalilta. Sisäpuolen piikkilanka ja sähkö loi toisenlaisen tunnelman.

Museoon mentiin sisälle A – tornin keskeltä. Porttissa oli metallikirjaimin hyytävä ”Työ vapauttaa” lause.

Portilta on lähtenyt sektoreittain parakeja, jossa leiriläiset ovat majoitettu. Valtaosa niistä on purettu, mutta pari on entisöity alkuperäiseen ilmeeseen. Loput on merkitty maahan kiveyksin. Ankeissa rakennuksissa oli vankeja siten, että vuodepaikkoja oli noin yksi kolmea vankia kohti. 

Leirin varsinaisessa vankilassa tilaa oli enemmän, mutta kohtelu oli todennäköisesti vieläkin karumpaa. Leirin vankilaan kuoli myös Stalinin poika Jakov Stugasvili. Tarinan mukaan Stalin ei tehnyt mitään poikansa vapauttamisen eteen. ”Jos on niin huono sotilas, että jää vangiksi, niin se on oma vika”. Vankilan vieressä on kolme teloituspaalua.

Alunperin työleirin uhrit kävivät töissä lähialueella. Toiminnan julmentuessa työt sijoittuivat muurien sisälle. Vangeilla testautettiin sotilasjalkineita äärimmäisessä rasituksessa. Leirillä oli myös seteliväärennöspaja, joka tuotti laadukkaasti väärennettyjä puntia ja dollareita siinä määrin, että oli lähellä, ettei niillä heilutettu maailmanhistoriaa.

Leirin julmuudet ovat vieläkin niin lähellä ihmisten mieltä, että monilla paikoin on jätettynä tuoreita kukkia uhrin / uhrien muistolle.

Kolmetuntinen museolla jätti ison muistijäljen, joka on vielä seuraavina viikkoina vahvistunut. Erilaisuuden hyväksyminen on edistynyt. Nopea tiedonkulku on yhdistänyt maailmaa. Ihmiskunnan sivistyksen ja sivilisaation inhimillisyyden historia on kuitenkin erittäin lyhyt ja edelleen kyseenalaistuksia sisältävä. Oli hyvä käydä herättelemässä itseä oman mukavuusalueen ulkopuolella. Silti olen sitä mieltä, että tämä yksi kerta riitti minulle.

Maaseutukierroksella Dresden – Berliini alueella

Sopivasti aikataulutettu työmatka alueelle mahdollisti seutuun tutustumista myös turismin näkökulmasta. Finnair lentää Helsingistä Berliiniin päivittäin ja ajoissa varaamalla kohtuullisilla hinnoilla. Tegelin kenttä on kaupungin kokoon suhteutettuna pieni ja sisäänmenoissa ja poistumisissa kannattaa varautua ruuhkiin. Positiivisin pilkahdus asemalla oli vanhasta junanvaunusta tehty currywursteja myyvä pikkuravintola. Vanha konsti syödä siellä, missä paikalliset muodostavat pisimmän jonon toimi oikein hyvin. 

Bussilla pääsee Berliinistä Dresdeniin edullisesti suoraan kentältä. Bussi tosin kiertelee Berliinin eri asemilla vajaan tunnin ennen moottoritieosuuden alkamista, joten kokonaisaika siirtymälle on noin kolme tuntia. Dresdeniin saavuin vasta illansuussa, joten ainoa havainto oli hotellin kattoterassilta kuvattu Dresden by night. Dresdenin vanhasta kaupungista on enemmän juttua edelliseltä kuukauden takaiselta reissulta tästä.

Hotelliksi valikoitui AO, kahdella kriteerillä. Edullinen ja lähellä yhdistettyä juna -ja bussiasemaa. Hotelli ja erityisesti huone oli niin ruma, että siitä jopa piti. Itä-Saksa oli kompleksissa vahvasti läsnä. Ihan kiva kokemus, mutta en valitse samaa uudelleen.

Seuraavana päivänä pääsin ajelulle kumppaniyrityksen Dacialla. 

Ruotsalaisella Vattenfallilla on iso rooli Saksan sähkönjakelussa ja tuotannossa. Kliphausenin alueella ne tasaavat sähkön vuorokausivaihteluita nimensä mukaisella menetelmällä. Yöllä ne pumppaavat vettä oheisesta tekojärvestä ylös ja valuttavat kulutushuippuina alas. Ikiliikkujaa ruotsalaiset eivät alueella omista, vaan tasauksen hävikki on niin suuri, että he ovat halukkaita järjestelmästä luopumaan. 

Alueella on runsaasti viljelystä. Suuressa roolissa tuotannossa on maissi, joka kasvaa lähes parimetrillä varsilla. Osa maissista menee ruokatuotantoon, osa energiaksi. Elben varrella on paljon kauniita maisemia. Pohjoispuolella olevalla vuorella on myös viinitarhoja, joista Maissenin alueen viinit valmistetaan.

Maissenin uusi keskusta on Elben pohjoispuolella. Jokea ylittävältä sillalta näkyy vanhankaupungin linna, jolta on upeat maisemat toiseensuuntaan.

Päivän päätteeksi palasimme Kliphouseniin, jossa majoituin Landhotel Gut Wildbergissä, jota voi hyvin suositella kaikille. Edullinen, kaunis ja ympäristöltään huikea. Lisäksi henkilökunta on aidon ystävällistä. Lisäksi minuun teki vaikutuksen, että puhuttelivat minua nimeltä jo toisella käynnilläni. Ehkä siellä ei paljon suomalaisia vieraile?

Paluumatkan kiireiseen aikatauluun sopi juna bussia paremmin. Dresdenin asema on vanhahtava ja kaunis. Etukäteen en uskonut kirjoittavani aseman kebabkioskin annoksista, mutta kun löysin lajissaan positiivisesti poikkeavan annoksen, niin mainitsen. Ei tuossa muuta ole, kuin mausteinen peruspasta, joka päällystetään ensi silmien alla leikatulla kebabilla ja uudelleen juustoraasteella, jonka jälkeen se lämmitetään pitsauunissa. Kolikoilla maksettava herkku.

Juna oli Prahasta tuleva tsekkiläinen pikajuna, jonka ravintolavaunu oli jopa elitistinen. Yksi huomio junan ikkunasta oli erittäin runsas siirtolapuutarhojen määrä radan ja kaupungin välissä. Hieman rähjäisiä, mutta käytössä olevia tilkkuviljelmiä oli kymmenittäin.

Berliiniin ei päivässä ehdi tutustua kuin hyvin pintapuolisesti. Boheemi ja eläväinen kaupunki. Kaupunkikuvalle oli leimallista graffitien runsaus. Minun lapsuudessa sitä pidettiin nuorison pahoinvoinnin ilmentyvänä. Suuressa maailmassa tämä on vissiin kaupunkikulttuuria.

Majoituin laitakaupungin Sana Berlin hotellissa, josta olisi saanut myös polkupyöriä vuokralle. Ne ovat varmaan oikeasti paras liikkumismuoto hyvin toimivan junaliikenteen ohella, sillä yliautoistunut kaupunki on usein ruuhkainen.

Ennen paluumatkaa kävin aamukahvilla hotellin vieressä olevassa La Petite France kahvilassa, jossa oli hyvä cappuchino.