TEM uusiutuvan energian seminaarimatka Viroon

Työ -ja elinkeinoministeriö järjesti Eestin kontaktien kanssa ilmeisesti perinteisen uusiutuvan energian seminaarin 18-19.9 2019. Sain kutsun mutkan kautta töihini liittyen ja kirjoitin reissun kalenteriin jo hyvissä ajoin. Järjestäjä tarjosi seminaariohjelman, majoituksen ja lauantain tutustumisretket. Itse piti hoitaa oma paikalle saapuminen. Ei kovin vaikeaa. Paitsi että on.

Tai ei se vaikeaa olisi, jos olisi nöyrä ja huolellinen. Mutta kun puoliso oli vähän kipeänä ja ainakin oli olevinaan pieniä epävarmuuksia, niin lippujen varaaminen jäi lähtöpäivän aatolle. Aamulla lipun hinnat olivat noin tuplat. En tilannut vielä, kun arvelin tilanteen oikenevan. Sitten liput oli loppu. Katsoin kilpailevaa lauttayhtiötä. Yksi paikka jäljellä. Meni ennenkuin ehdin kirjautumaan. Vielä olisi aamun 7.00 lähdölle muutama ylihintainen lippu. Tyhmä aika, kun seminaari alkaa vasta iltapäivällä. Pakko oli ottaa pian menisi nekin. Done. Syy lippukaupan kiihtyneeseen tilanteeseen oli Etelä-Suomen syyslomat ja isot muotimessut Tallinnassa.

Ongelmat ei olleet kuitenkaan kokonaan ohi. Jotenkin pitäisi päästä 6.00 mennessä terminaaliin. Ei onnistu aamun ensimmäisellä junalla – ei ehdi. Siis vaihtoehtona joko ylikallis hotellihuone Helsingista huonoille yöunille, tai matkustaminen yöbussilla lentokentän kautta ja parin tunnin vetelehtiminen nukkuvassa Helsingissä. Valitsin jälkimmäisen.

Taksi vei Lahden matkakeskukselle ja bussissa sai nukuttua. Unenomainen oli myös tilanne Kampin linja-autohallissa, kun jonotin turhaan reppuani bussin matkatavaroista. Sitä ei ollut siellä. Bussikuski otti projektin hoitaakseen. Lähdin itse laahustamaan kohti satamaa. Kolmen vartin kuluttua tuli puhelu. Reppu oli löytynyt bussipysäkiltä vartijoiden toimesta. Eivät kuitenkaan suostu laittamaan sitä taksilla tulemaan kohti terminaalia, vaan bussikuski joutuu noutamaan sen päivemmällä. Toimittaa minulle Lahden matkahuoltoon siihen mennessä, kun reissusta palaan.

Reppu sinänsä on arvoton. Se on Fjällrävenin 1994 Lillehammerin Olympialaisiin valmistamaa mallistoa joten arvo on enempi historiallinen. Samoin kannettava tietokone on yli viisi vuotta vanha. Onneksi kuitenkin löytyivät. Tietokone oli täynnä tiedostoja, joita ei ollut varmuuskopioitu.

Nyt ei haitannut yhtään olla Tallinnassa kolme tuntia ennen seminaarin alkua. Piti hankkia lentolaukku, vaihtokalsarit, sukkia ja vaihtopaita ja hammasharja. Ainoa puute oli verenpainelääkkeet, joita ei reseptittä saanut. Tässä harmistuksessa niillä olisi ollut monimerkityksinen tarve.

Seminaari pidettiin Kultuuri Katelissa sataman tuntumassa. Puheenvuorot olivat hyviä, mutta osin aiempien semonaarien uusintoja, kun käyn vastaavissa tilaisuuksissa paljon myös muuten. Hyvää oli kasvotusten tapahtuvat tapaamiset, jotka voivat auttaa tulevissa ovien avaamisissa. Kultuuri Katel oli kiva paikka. Aivan välittömässä läheisyydessä oli myös ”Viron Heureka”, jonne olin jo tunkemassa seminaaripaikkaa etsiessä.

Illalliselle pääsi vanhaan kaupunkiin ja nukkumaan ihan hyvissä ajoin. Lauantain ohjelma oli erilaista Viroa etsivälle mielenkiintoinen.

Ensimmäinen kohde oli Paldiskin tuulimyllypuisto. Itse puistossa oli harmillisen sumuista, joten kuvauksellinen se ei ollut. Voimalaitoksiin pääsi sisälle katsomaan ohjausjärjestelmiä. Hauska oli ihmetellä myös maahan hylättyä viottunutta siipeä, joka on paljon – paljon isompi kuin miltä se toiminnassa näyttää. Vierailu oli mielenkiintoinen kääntöpuoli Paldiskista. Aiemmin olen tuijotellut ydintukikohdan murskattuja betoneja ja hylättyä majakkaa.

Paldiskissa on myös aurinkovoimapuisto. Se sivuutettiin vierestä katselemalla. Hyvä niin, sillä aurinkopaneelit ovat samanlaisia maasta, tai maanosasta riippumatta.

Keilan vesivoimalaitos oli seuraava kohde. Olen käynyt täällä aiemmin ihastelemassa putousta katselemassa ikuista rakkautta symboloivia lukkija sillassa. Nyt katseltiin generaattoreiden historiaa ja vesivoimalaitoksen menneitä ja nykyisiä ohjauspaneeleja. Keila on kaunis, historiallinen ja edelleen täynnä toimintaa oleva vesivoimalaitos.

Lounaan jälkeen vierailimme vielä isossa haketuslaitoksessa. Prosessi on mekaniikaltaan yksinkertainen. Alue on suuri ja työtä tekevät miehet yhtä isoja ja rumia kuin koneetkin. Tulosta siis syntyy. Lyhyessä esitelmässä kerrottiin, että miehiä on turha houkutella Suomeen töihin. Palkkataso täällä on näissä hommissa sama kuin Suomessa. Työ ei ole kaunista, eikä kivaa, joten siitä palkitaan rahalla. Uskon.

Jäljellä oli enää paluu hotellille,matkalaukun nouto, loppudiskuteeraukset laivalla ja junamatka Lahteen. Niin ja se jännitysmomentti, miten saan rakkaan reppuni kiinniolevasta Matkahuollosta. Takaovi oli auki ja reppu oli palvelutiskillä surullisena ja hylättynä odottamassa. Tämä blogi kirjoitettu reppuun hylätyllä tietokonevanhuksella, jonka tiedostoja ei ole vieläkään varmuuskopioitu. Ei se katoaminen nyt kuitenkaan niin lähellä ollut.