Työ -ja elinkeinoministeriö järjesti
Eestin kontaktien kanssa ilmeisesti perinteisen uusiutuvan energian
seminaarin 18-19.9 2019. Sain kutsun mutkan kautta töihini liittyen
ja kirjoitin reissun kalenteriin jo hyvissä ajoin. Järjestäjä
tarjosi seminaariohjelman, majoituksen ja lauantain tutustumisretket.
Itse piti hoitaa oma paikalle saapuminen. Ei kovin vaikeaa. Paitsi
että on.
Tai ei se vaikeaa olisi, jos olisi
nöyrä ja huolellinen. Mutta kun puoliso oli vähän kipeänä ja
ainakin oli olevinaan pieniä epävarmuuksia, niin lippujen
varaaminen jäi lähtöpäivän aatolle. Aamulla lipun hinnat olivat
noin tuplat. En tilannut vielä, kun arvelin tilanteen oikenevan.
Sitten liput oli loppu. Katsoin kilpailevaa lauttayhtiötä. Yksi
paikka jäljellä. Meni ennenkuin ehdin kirjautumaan. Vielä olisi
aamun 7.00 lähdölle muutama ylihintainen lippu. Tyhmä aika, kun
seminaari alkaa vasta iltapäivällä. Pakko oli ottaa pian menisi
nekin. Done. Syy lippukaupan kiihtyneeseen tilanteeseen oli
Etelä-Suomen syyslomat ja isot muotimessut Tallinnassa.
Ongelmat ei olleet kuitenkaan kokonaan
ohi. Jotenkin pitäisi päästä 6.00 mennessä terminaaliin. Ei
onnistu aamun ensimmäisellä junalla – ei ehdi. Siis vaihtoehtona
joko ylikallis hotellihuone Helsingista huonoille yöunille, tai
matkustaminen yöbussilla lentokentän kautta ja parin tunnin
vetelehtiminen nukkuvassa Helsingissä. Valitsin jälkimmäisen.
Taksi vei Lahden matkakeskukselle ja
bussissa sai nukuttua. Unenomainen oli myös tilanne Kampin
linja-autohallissa, kun jonotin turhaan reppuani bussin
matkatavaroista. Sitä ei ollut siellä. Bussikuski otti projektin
hoitaakseen. Lähdin itse laahustamaan kohti satamaa. Kolmen vartin
kuluttua tuli puhelu. Reppu oli löytynyt bussipysäkiltä
vartijoiden toimesta. Eivät kuitenkaan suostu laittamaan sitä
taksilla tulemaan kohti terminaalia, vaan bussikuski joutuu noutamaan
sen päivemmällä. Toimittaa minulle Lahden matkahuoltoon siihen
mennessä, kun reissusta palaan.
Reppu sinänsä on arvoton. Se on
Fjällrävenin 1994 Lillehammerin Olympialaisiin valmistamaa
mallistoa joten arvo on enempi historiallinen. Samoin kannettava
tietokone on yli viisi vuotta vanha. Onneksi kuitenkin löytyivät.
Tietokone oli täynnä tiedostoja, joita ei ollut varmuuskopioitu.
Nyt ei haitannut yhtään olla
Tallinnassa kolme tuntia ennen seminaarin alkua. Piti hankkia
lentolaukku, vaihtokalsarit, sukkia ja vaihtopaita ja hammasharja.
Ainoa puute oli verenpainelääkkeet, joita ei reseptittä saanut.
Tässä harmistuksessa niillä olisi ollut monimerkityksinen tarve.
Seminaari pidettiin Kultuuri Katelissa
sataman tuntumassa. Puheenvuorot olivat hyviä, mutta osin aiempien
semonaarien uusintoja, kun käyn vastaavissa tilaisuuksissa paljon
myös muuten. Hyvää oli kasvotusten tapahtuvat tapaamiset, jotka
voivat auttaa tulevissa ovien avaamisissa. Kultuuri Katel oli kiva
paikka. Aivan välittömässä läheisyydessä oli myös ”Viron
Heureka”, jonne olin jo tunkemassa seminaaripaikkaa etsiessä.
Illalliselle pääsi vanhaan kaupunkiin
ja nukkumaan ihan hyvissä ajoin. Lauantain ohjelma oli erilaista
Viroa etsivälle mielenkiintoinen.
Ensimmäinen kohde oli Paldiskin
tuulimyllypuisto. Itse puistossa oli harmillisen sumuista, joten
kuvauksellinen se ei ollut. Voimalaitoksiin pääsi sisälle
katsomaan ohjausjärjestelmiä. Hauska oli ihmetellä myös maahan
hylättyä viottunutta siipeä, joka on paljon – paljon isompi kuin
miltä se toiminnassa näyttää. Vierailu oli mielenkiintoinen
kääntöpuoli Paldiskista. Aiemmin olen tuijotellut ydintukikohdan
murskattuja betoneja ja hylättyä majakkaa.
Paldiskissa on myös
aurinkovoimapuisto. Se sivuutettiin vierestä katselemalla. Hyvä
niin, sillä aurinkopaneelit ovat samanlaisia maasta, tai maanosasta
riippumatta.
Keilan vesivoimalaitos oli seuraava
kohde. Olen käynyt täällä aiemmin ihastelemassa putousta
katselemassa ikuista rakkautta symboloivia lukkija sillassa. Nyt
katseltiin generaattoreiden historiaa ja vesivoimalaitoksen menneitä
ja nykyisiä ohjauspaneeleja. Keila on kaunis, historiallinen ja
edelleen täynnä toimintaa oleva vesivoimalaitos.
Lounaan jälkeen vierailimme vielä
isossa haketuslaitoksessa. Prosessi on mekaniikaltaan yksinkertainen.
Alue on suuri ja työtä tekevät miehet yhtä isoja ja rumia kuin
koneetkin. Tulosta siis syntyy. Lyhyessä esitelmässä kerrottiin,
että miehiä on turha houkutella Suomeen töihin. Palkkataso täällä
on näissä hommissa sama kuin Suomessa. Työ ei ole kaunista, eikä
kivaa, joten siitä palkitaan rahalla. Uskon.
Jäljellä oli enää paluu
hotellille,matkalaukun nouto, loppudiskuteeraukset laivalla ja
junamatka Lahteen. Niin ja se jännitysmomentti, miten saan rakkaan
reppuni kiinniolevasta Matkahuollosta. Takaovi oli auki ja reppu oli
palvelutiskillä surullisena ja hylättynä odottamassa. Tämä blogi
kirjoitettu reppuun hylätyllä tietokonevanhuksella, jonka
tiedostoja ei ole vieläkään varmuuskopioitu. Ei se katoaminen nyt
kuitenkaan niin lähellä ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti