lauantai 30. toukokuuta 2026

Kahden viikon roadtrip vanhaan kotimaahan

 

Kahden viikon roadtrip vanhaan kotimaahan.

Ei oikein ehtinyt edes asettumaan, kun piti jo pakata uuteen reissuun. Näitä on tulossa kaksi ennen juhannusta, sitten päässee kuuden viikon tauolle työajamisesta

Sunnuntai 17.5

Varhainen herääminen ja puolikiireessä tehty pakkaaminen, jotta ehtii 10:30 laivaan. Laiva myi varhaista aamiaista lähes kolmenkympin hinnalla. Kalleimmat pekonit ikänään, mutta laiva oli helatorstain jäljiltä täynnä ja buffet oli ainoa ruuhkaton paikka kuluttaa laivamatka.

Helsingistä puoli kahdeksi Orimattilaan, jossa tavaroiden jättöä ja hakua. Illaksi Kuopioon AirBnb asuntoon. Löytyi Haapaniemestä – siivoamattomana, mutta onneksi melkoisen siistissä kunnossa. Kommunikaatio oli pettänyt, mutta yrittäjä paikkasi erheen ystävällisesti.

Maanantai 18.5

Kaasuautokaupoille Leväseen. Nyt ajan niin kuin opetan. Ostettiin Mirkalle biokaasulla kulkeva pikkupaku, joka jäi minulle ainakin ensimmäiseksi viikoksi, kun koirahäkkejä ei ole heti kiinteänä.



Ensimmäinen kaasutankkaus Mikkelissä kauppakeskus Graanissa.



Päivällä teams palavereja koko matka Orimattilaan, jonne myös uuden auton talvirenkaat. Illaksi Liipolaan. Ihan hauska Airbnb yksiö, jonka avain piti hakea maan tasalla olevan parvekkeen avainkaapista.



Tiistai 19.5

Jens toimistolla, joten kahdeksasta neljään kielikylpyä. 16 - 19 autoilua Lahdesta Ikaalisiin. Majoittuminen Hotelli Termeen. Sesongin ulkopuolella edullista. Maisema huoneesta silti hieno.




Keskiviikko 20.5

Aamun teams palaverien jälkeen F2F Ikaalisten teknisessä toimessa. Autoilua kohti Pohjanmaata. Lounas Koskut – burgerissa. Viikon keitot nakkikeitto, jauhelihakeitto, kalakeitto, hernekeitto ja likakeitto. Suosii meitä persvakomiehiä.



Toinen kaasutankkaukseni Alamarttilan CBG – asemalla. Toin laitteen aikanaan maahan, joten käytön olisi pitänyt olla sujuvampaa. No, tankki tuli täyteen, vaikka rutiinia tankkauksiin vielä tarvitaan.



Välipysähdys Seinäjoen Sorsanpesään, jossa seuraavat kaksi yötä. Iltapäiväksi Ilmajoen kunnantalolle palaveeraamaan elinkeinopäällikön ja viljelijöiden kanssa.



Illalla taktiikkapalaveri huomiseen rahoittajatapaamiseen. Työt loppui 21:15. Nukkumaan 21:30

Torstai 21.5.

Ennen kahdeksaa aamupalalle, jotta ehtii 9:00 kumppanipuutarhalle. Ajatuksena tarjota biogeenistä hiilidioksidia ja metaania monikaasutoimituksena putkea pitkin. Kauppa etenee, mutta edellyttää myös kokonaislämmitysratkaisun uudelleen suunnittelua. Todennäköisesti Teboilin propaanista öljyyn. Kuvituskuvassa lämpövarasto.



10:30 Jalasjärvelle esittelemään Lännen Biokaasun yhteistyömaatilan biokaasulaitosta rahoituskokonaisuuden edustajille.

Lounaalle Jalastuuleen hieman 12 jälkeen. Ihan vähän siksi, että siellä on suurinpiirtein maan parasta huoltoasemaruokaa, mutta pääasiassa siksi, että meillä on tonttivaraus biometaanin nesteytykselle huoltoaseman välittömässä läheisyydessä.



Ikarin teollisuusalueella Kurikassa on tonttivaraus biokaasulaitokselle. Katselmoimme ja jatkoimme Hotelli Kurikkaan saunakabinettiin neuvottelemaan avainkysymyksistä rahoituksen järjestymiselle. Ennen iltaa paluu Sorsanpesään. Illalla päivän toimistotyöt ja nukkumaan hotellihuoneesta poistumatta.

Perjantai 22.5.2026

Sorsanpesässä on hyvä aamiainen. Kaksi teams – palaveria huoneesta. Aiheina Kouvolasta hankittavan maa-alueen maanrakennuksen arvottaminen osana investointikokonaisuutta ja yrityksemme viestintästrategian päivitys.

Jalasjärveltä lisää kaasua tankkiin ja Luvialle ostamaan broilerinlantaa vähintään puolella miljoonalla eurolla. Lopullinen kauppasumma riippuu sopimuksen pituudesta.

Lounaalle en ehtinyt, mutta Ihoden nostalgisessa rekkabaarissa oli makkaraperuna-annoksella kokoa. Suuriruokainen olen, mutta tästä jäi kyllä osa hävikkiin. Baarissa oli lapsuudessani kahdenkymmenen pennin pajatso.




Lyhyt palaveri Laitilassa ja melkein matkan varrelle osuneen Säkylän Biovoiman tontin katselmointi piha-alueen kevätsiivouksen jäljiltä.




Illaksi Hotelli Koskenniskaan, jonne puolisoni oli tullut omilta reissultaan jo edeltä. Pääsimme illaksi saunakabinettiin ja kattoterassille.




Lauantai 23.5.2026

Rauhallinen aamu. Lounaalla Piipputerassilla, josta Forssa unplugged konserttiin reiluksi tunniksi.







Sen jälkeen tutustuminen tuttavan tiluksiin, jonne vanhaan sikalaan alkaa rakentumaan yleislääkärin vastaanotto ja tutkimuslaboratorio kemian innovaatioille.

Illalla ei pitänyt olla enää mitään ohjelmaa, mutta hotellihuoneeseen alkoi kuulua ikkunasta vaikuttavaa kantrilaulantaa. Stenari oli naapuriravintolassa keikalla ja ehdimme kuuntelemaan lähes koko erinomaisen setin ihan lähieäisyydeltä, sillä ainoat vapaat paikat oli kaksi esiintyjän viereistä.



Sunnuntai 24.5.2026

Rauhallinen vapaapäivä, johon kuului koiralenkkejä ja pari lukua 10 askelta mielen mestaruuteen kirjasta.

Iltapäivällä seurasin Kokemäen ravit tietokoneellta. Alun perin piti mennä paikan päälle, mutta lähtö viivästyi liikaa.

Illemmalla yritin osallistua huutokaupat.com alustalla kaksion kauppaan Lahdessa. Suunnitelma oli selkeä, mutta lopullisella ostajalla se oli selkeän lisäksi minua agressiivisempi. Jäi kuitenkin hyvä mieli, kun olin oikeilla jäljillä.

Maanantai 25.5. 2026

Rauhallinen aamu ja vasta 9:00 teams palavereja autosta ja auton nokka Forssasta kohti Anjalankoskea

Anjalankoskella lounas ABC:llä ja sidosryhmätilaisuus saman huoltoaseman kabinetissa. Viideksi Lahteen airbnb majoitukseen. Elän koko päivän ABC ruoalla, koska päivälliseksi ja iltapalaksi on kokouksesta yli jääneitä sämpylöitä. Majapaikka on yhdessä Lahden korkeimmissa taloissa. Talon kattoterassilta on hienot maisemat.




Illaksi bridgekerholle.

Tiistai 26.5. 2026

Aamulla autolla toriparkkiin ja toimistolle. Vaihteeksi ihan tavallinen toimistopäivä. Tai olisi ollut, jos se olisi jäänyt siihen.

17:00 päivä jatkui Orimattilassa sidosryhmätilaisuudella, jonka luulin kestävän tunnin sille varatun kahden sijaan. Todellisuudessa keskustelimme Orimattilaan suunnitellusta biokaasulaitoksesta kaksi ja puoli tuntia.

Tämän jälkeen autoon ja kohti Euraa, jossa totutusti Euran vanhimman talon airbnb otti vastaan juuri ennen puolta yötä.



Keskiviikko 27.5. 2026

Pari tuntia teams palavereja majapaikalta käsin. Ajelua Laitilaan, jossa sopimusneuvottelu lannanlainaamisesta biokaasulaitokselle Suomen suurimman naudanlihan tuottajan kanssa. Ihodeen rahtarilounaalle ja Kokemäelle ravitallille lantasopimuksen viimeistelyyn.

Illalla Kivikylän eineksiä ja Vermon raveja netistä seuraillen.

Torstai 28.5. 2026

Pari tuntia toimistotöitä Euran etätoimistolla. Ajelua Laitilaan sopimaan yhteistyöstä kylän suurimman sikalan kanssa. Kierreltiin etäaltaita, ikään kuin olisin maatalouden asiantuntija. No osaamattomuus ei tullut läpi. Taisin mennä juuri oikeaan aikaan, kun kunta oli lähestynyt päivää ennen naapurien hajuhaittavalituksella. No nyt yrittäjä pääsee kertomaan, että on heti ryhtynyt toimiin haittojen poistamiseksi. Kylään sisäänajaessa oli hauska ja puhutteleva liikennemerkki.



Pari palaveria autosta ja kesken palaverin tutustumaan Forssassa myynnissä olevaan rantakiinteistöön, jonka rakennukset olivat kuitenkin kelvottomassa kunnossa. Mieluisaa projektia olisi tarjolla, mutta kohteeseen uppoaisi kuitenkin kaikki tulevat tulot, joten jätetään tarjoamatta.

Matka jatkui Lahteen ja Forenomiin. Iltaohjelmana tyttären luona vierailu.

Perjantai 29.5. 2026

Aamulla hotellilta toimistolle oli matkaa torin halkaisijan verran. Hieman lyhennetty työpäivä ja autolla kohti Länsiterminaalia.

Tallink siirsi luotettavasti parissa tunnissa Helsingistä Tallinnaan. Illaksi Pärnuun ja reissu ohi 21:15. Parvekkeen kukat olivat jaksaneet reissun yli



lauantai 9. toukokuuta 2026

Oman elämän Amazing Race


Ei tässä nyt matkailu maailman ympäri ole fokuksena, mutta kohtuullisen kiireinen neljän viikon putki, johon mahtuu ulkomaanreissu, puolison Virossa vietettävät viisikymppiset, kova työkuorma ja 15 vuotta asutun suuren omakotitalon poismuuttaminen varastoon.

13.4. Herätys aamuviideltä, jotta ehtii seitsemäksi Helsinki – Vantaalle. Pitää Amazing Race kuitenkin aloittaa lennolla. Parin ja puolen tunnin lento Amsterdamiin viivästyy vajaalla tunnilla, koska lentokoneen siirtoauto juuttuu koneen nokkaan kiinni. Silti suurin piirtein ajoissa Schipholin kentällä. Lisää palaverivieraita Ruotsista. Asettuminen kahteen autoon ja hieman myöhäiselle lounaalle Utrechtiin. Pitkä rahoitusneuvottelupäivä ja illalliselle ja nukkumaan Amsterdamiin



14.4. Varhainen aamiainen ja bussikyydillä kiertotalousseminaariin Amsterdamin kaatopaikalle. Luennoitsijoita oli monesta maasta. Ohjelma oli hyvä, mutta pitkä. Seminaarin järjestäjä tarjosi finedining illallisen keskustassa. Ihan hyvää ruokaa ja lopulta tuli myös kylläiseksi, mutta maalaiselle oli vaikeaa jakaa kolmen popcornin kokoisia annoksia pöytäseurueen kanssa







15.4. Varhainen aamiainen ja bussilla Vilpin kylään / kaupunkiin tutustumaan siellä toteutettuun jätteenkäsittelyratkaisuun. Palatessa vielä kolmen tunnin seminaari maatilamatkailupaikassa. Iltalennolla Suomeen ja hieman yli puolen yön omaan sänkyyn

16.4. Etäpäivä, jonka suurin aihe oli Kaustisella keitettävän ja Nivalaan toimitettavan teuras ja kalasivuvirtamassan CI – score ja sen sovittaminen ISCC järjestelmään. Todellisena tekemisenä autoilu Biltemaan ja kahdenkymmenen muuttolaatikon ostaminen

17.4. Hieman pitkäksi venähtänyt tavallisen oloinen toimistopäivä. Illalla ensimmäisten muuttolaatikoiden kasaaminen ja täyttäminen kirjoilla.

18.4. Lauantai ja periaatteessa vapaapäivä, mutta Sauter Biogas Finland erityistilintarkastuksen kommentoinnin määräaika umpeutuu sunnuntaina, niin kommentteja piti tuottaa vähintään työpäivällinen. Lisäksi maanantai palavereja varten piti opiskella hiilidioksidia sitovan levän tuotantoprosessi ja sen sopivuus maanantain aiheeseen.

19.4. Oman huoneen tavaroiden lajittelua roskiin, varastoitaviin ja oikeasti tarpeellisiin. Ensimmäisiä oli enemmän. Muutama laatikko varastoon meneviä tavaroita pakattu.

20.4. Mirka autoilee homekoirakoulutuksessa, joten sovitulla kyydillä Orimattilaan, jossa kaupunginjohtajan tapaaminen ja kickoff – tilaisuus kaupunkiin suunnitellun biokaasulaitoksen valmistelun tilasta. Iltapäivällä sopimusvalmistelua Kurikan biokaasuhankkeen kaasun ennakkomyynnistä ja illalla bridgen Suomen Cup – ottelu naisten maajoukkuetta vastaan. Tuloksena niukka voitto.

21.4. Paikallisbussi ja juna yhdistelmällä Kouvolaan viljelijäryhmä – hankkeen seurantaryhmän kokoukseen. Kokous sujui hyvin, samoin juoksu juna-asemalle, jotta ehdin ajoissa Lahden junaan. Minulla ei ollut paikkavarausta, joten matkustin ravintolavaunussa, jossa vieressä Joensuulainen trash – metal musiikin fanijoukko nostalgioi koko kolme varttia ravintola Vanhan Jokelan tarinaa. Lahden asemalta sairaalalle hakemaan Holter mittari rintaan. Mittari mittaa 24h sydämen syrjähyppyjä. Ohjeena oli elää 24h mahdollisimman normaalisti. Mikähän se olisi? Pelailin tietokoneella bridgeä, kokkasin ja purin aikanaan vahvasti rakentamani kirjahyllyn paloiksi muuton tieltä.



22.4. Tavallinen toimistopäivä, jossa ruokatunnilla piti käydä sairaalalla palauttamassa Holter – mittari. Ajoissa kotiin. koska roskalava oli pihassa viimeistä päivää ja se piti kantaa puolilleen kaatopaikalle menevää tavaraa. Viimeisenä purin sinne sänkyni. Viimeiset päivät tulen nukkumaan joogamatolla lattialla.

23.4 Etäpäivä, jossa palaverien välillä piti olla kantoapuna pihasta ja kodista poistuville tavaroille. Pois lähti ainakin ulkoporeamme, terassikalusteet, hierova tuoli ja baarirekvisiittaa. Mirka saapui illalla.



24.4. Aamulla olisi ollut hetki työaikaa, mutta ei siitä mitään tullut. 12:30 oli Nordeassa kaupantekotilaisuus Haarikkakadun asunnosta. Tilaisuus meni hyvin ja rahat tulivat. Lähdin suoraan pankista Helsinkiin, jossa seuraavana päivänä bridgen sm kisat

25.4. Söin edellisenä päivänä hyvin ja menin ajoissa nukkumaan. Aloitin aamun aamu-uinnilla ja söin päivän energiatasoja optimoivan aamiaisen, jotta valmistautuminen suomenmestaruuden tavoitteluun menisi mahdollisimman hyvin. No hävisimme ensimmäisen ottelun 20-0, joka on huonoin mahdollinen tulos. Loppu sujui sentään voitokkaasti ja ensimmäisen päivän jälkeen sijoitus oli kolmas

26.4. Kolmossija vain vahvistui kilpailun toisena päivänä. Kakkossija oli lähempänä, kuin neljänneksi jääminen. En minä, eikä meidän joukkue pelannut edes ihan omalla tasollaan ja silti se riitti mitaliin. Olen tyytyväinen. Kisan jälkeen Victorialle, jossa saa matkustaa yön yli Tallinnaan. Pelien aikana ei voi syödä tuhdisti, joten illallistin laivan bufffeessa.









27.4. Aamulla ulos laivasta. Valtavan mielenkiintoinen keskustelu taksinkuljettajan kanssa Viron sisäpolitiikasta. Bussilla kotiin Pärnuun. Iltapäivä töitä ja illaksi bridgekerholle.

28.4. Etäpäivä täynnä teams palavereja, osin jopa kahta päällekkäin. Mirkan ensimmäiset synttärivieraat, Outi ja Petu saapuivat, joten heidän kanssa illallisella Ruutlihovissa

29.4. Melko tavallinen etätyöpäivä, jonka keskellä Hulda saapui Pärnuun. Illalla synttärivalmisteluja ja illallisella Borgossa Anittan ja Jarin kanssa

30.4. Mirkan syntymäpäivät Kolhethissa. Noin 15 vierasta, jotka kaikki viihtyivät



1.5. Lähes kaikki vieraat olivat Pärnussa vielä koko tämän päivän. Kyläilyä meillä kotona koiralenkkejä, tapaamisia ja kokoontuminen illalliselle BumBumiin

2.5. Matkustuslauantai. Pärnusta Haarikkakadulle, jossa muuton kiivain vaihe odottaa

3.5. Pakkauslaatikoita lisää ja huoneiden systemaattista tyhjentämistä ja tavaroiden jakoa varaston ja Pärnun välille. 15 vuotta samaa 200 neliön omakotitaloa ehti kerryttämään valtavan tavaramäärän.

4.5. Kävin vielä toimistolla tekemässä hieman lyhennetyn työpäivän. Illaksi oli apujoukkoja Haarikkakadulla. Kaikki saatiin suurinpiirtein Niemen muuttofirmaa varten valmiiksi. Lisäksi sai vielä vietyä kaksi peräkärrykuormaa jätettä kaatopaikalle, vaikka lavalle piti mennä jo aiemmin kaikki.  

5.5 Tänään ei enää toimistolle ehtinyt. Pari palaveria kotoa käsin, muutoin muuttokuorman pakkaamista ja tavaroiden lajittelua.

6.5. Herääminen aamuyöstä. Muuttojärjestelyn viimeistelyä ja toimistolle karkuun ennen muuttoukkojen tuloa. Palasin lähes tyhjään kotiin 14:00, paitsi että ei se ole alkuunkaan tyhjä. Pärnuun olisi menossa tavaraa noin kolme autollista, mutta autoja on vain yksi. Siis kaksi täyttä kuormaa Orimattilaan varastolle ja loppujen pakkaamista seuraavaa päivää varten autoon.

7.5. Herääminen lattialta lähes tyhjässä talossa. pari tuntia siivouksen valmistelua. Mirka jäi odottamaan loppusiivouspartiota. Lähdin töihin. Suljin oven ja kävelin kadulle. Katsoin taloa vielä kerran. Ei riemua, vielä vähemmän surua. Lievän hyvä mieli, kun sai jättää kauniin ja hyvän talon seuraaville asukkaille, joita suuret puitteet paremmin palvelevat. Pari palaveria konttorilla ja rahoitusneuvotteluihin Helsinkiin, josta suoraan Eckeröllä Tallinnaan ja bussilla kotiin, jonne Mirka oli tullut jo auton kanssa. Kävimme keskustelun, miltä nyt tuntuu, kun ensimmäinen yhteinen koti on myyty ja myös luovutettu. Ainoa, mitä tunsimme oli kipu, koska muutto oli käynyt molempien fyysiselle kunnolle.

8.5. Olin etätöissä. Siis olin, vaan en tehnyt juuri mitään. En oikein saanut aikaiseksi. Onneksi muut saivat ja päivän jälkeen ei ollut lintsanneen mieli. Puhuimme terveellisistä elämäntavoista Mirkan kanssa. Hieman jo aloitin. Söin ankkaramenin lounaaksi. Täällä ne on edullisia. 4,50.

9.5. Lauantai ja vapaapäivä. Päiväohjelmana on joko puutarhamessut, tai silakkamarkkinat. Äänestin jälkimmäistä. Puolisoni ei. Menimme puutarhamessuille. Iltapäivällä oli Supelusekadulla 70 erikoisauton kokoontumisnäyttely, Black List Tallinn. Enemmän Lamborghineja kerralla, kuin koskaan aiemmin. Illalla Comossa illallisella. Sieltä sai hyvän tartar – pihvin alkuruoaksi.










10.5. Neljän viikon Amazing Race päättyy tänään. Kirjoitan blogin ja koetan vaihtaa iltapäiväohjelmana olevan uimahallin kylpylään. Lihakset eivät vielä kestä hierojaa, mutta niille voisi tehdä kylpylän saunat ja hierovat suihkut hyvää.