Luksusta Jurmalassa

 

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Kehun Ikaalisten matkatoimistoa, koska olin aidon hämmästynyt, kun sain taloudellista etua matkatoimiston käyttämisestä omatoimisen matkavarailun sijaan. Lisäksi palvelu oli erittäin ystävällistä, vaikka jouduimme pariin otteeseen säätämään lähtöpäivää ja hotellivalintaa.

Kaikki lähti liikkeelle Koronasta. Espanjaan ei ole perinteiseen tapaan nyt syksyllä asiaa. Googlailin hieman Baltian mahdollisuuksia pääsemättä alkua pidemmälle. Ilmeisesti tästä optimoituna Facebook – virtaani rupesi tulemaan Ikaalisten mainoksia Baltian omatoimilomista. Paketit vaikuttivat kiinnostaville. Ensi reaktioni oli alkaa selvittämään miten paljon edullisemmin pääsen, kun varaan Tallinkin klubikortilla ja etsin majoitukset hotelscomista, tai bookingista. Pettymys oli raju, kun en sitten millään löytänyt samaa kokonaisuutta yhtä halvalla, tai muitakaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja.

Yhden nukutun yön jälkeen pettymys rupesi muuttumaan mahdollisuudeksi. Jos on mahdollista säilyttää omatoimimatkailun vapaus ja saada matkatoimiston paljousalennus, niin pitää toimia kuten liike-elämässä. Jos en voi voittaa, niin on parempi verkostoitua. Siis suunnittelemaan asiakkuutta.

Parin muuttujan jälkeen löysimme paketiksi Siljan Serenade risteilyn Helsingistä Riikaan, josta autolla Baltic Beach Spa hotelliin Jurmalaan. Siellä neljä yötä ja samalla laivalla takaisin.

Hotelli oli kaikkien tähtiensä arvoinen. Puitteet oli hienot, sijainti loistava ja palvelu ystävällistä. Lisäksi kertahintaan kuului maksuttomat aurinkotuolit rannalla ja jokapäiväinen kylpylänkäyttö, sekä luonnollisesti aamiainen, joka oli vähintään hyvä.

Emme olleet käyneet aiemmin Jurmalassa. Luulen, että tulemme myöhemmin uudelleen. Melkein hotellin vierestä alkoi pitkä kävelykatu, jonka varrella oli edustettuna kaikkia itäisen seudun keittiöitä. Kuvat Armenialaisesta ja Uzbekistanilaisesta ravintolasta. Hyvää pubiruokaa oli tarjolla myös kaikissa kahviloissa. Venäläisen keittiön ystävänä pidimme ruoasta paljon.

Ranta on oikeasti yksi Euroopan parhaista. Hienoa hiekkaranta kilometritolkulla, Välimeren rantoja puhtaampi vesi ja tasaisen matalasti syvenevä ranta. Näin elokuun alussa meriveden lämpötila oli yli 20 asteen, joten uimaan pystyi niin pitkään kun tahtoi.

Jurmala tarjoaisi puitteen viikon mittaiseen pelkkään oleiluun. Olen kuitenkin luonteeltani liikkuva ja pidän uusien paikkojen katselemisesta. Tästä syytä teimme autolla päiväreissuja:

Kuldikaan, joka on kiva kohde puolentoista tunnin ajomatkan päässä

Kuurinkynnäs, jonne piti varata ihan koko päivä aikaa

Ristikukkulalle, joka sopi hyvin edellisen reissun menomatkan pysähdyskohteeksi

Riikaan, jossa olimme suurinpiirtein saman ajan, kuin Päivä Riikassa risteilyllä ehtii tutustumaan.

Riika päiväretkikohteena

 

Meidän päiväretki starttasi Jurmalasta autolla. Aikaikkuna Riikaan oli kuitenkin sattumalta sama, kuin laivasta päiväretkiä tekeville. Kävelymatka oli tosin puolet pienempi, kun paikoitimme auton suurinpiirtein keskustan ja sataman puoliväliin.

Autolla Riika ei ole erityisen helppo kaupunki. Autojen määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut nopeammin kuin liikennesuunnittelu on ehtinyt varautumaan. Liikenne virtaa sinänsä järkevästi, mutta hiljaisina päiväaikoina on ihan jonkin verran ahtautta kaduilla.

Riika on toisaalta iso kaupunki, jos haluaa tutustua kulttuuriin, tai saada kokonaiskuvan kaupungista, jolla on pitkä historia ja kehittyvä nykyisyys. Me puimme turistivaatteet ylle ja menimme sieltä mistä aita on matalin.

Hieman vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi Vapauden muistomerkki ja Bastejkalnan puisto. Vapauden muistomerkki 1918-1920 itsenäisyydelle sai jäädä pystyyn neuvostomiehityksen aikana, mutta legendan mukaan se toimi tuolloin enemmän matkatoimistona Siperiaan, mikäli julkisesti enemmän menetettyä vapautta kävi muistelemassa.

Vanhakaupunki on yleisilmeeltään siistitty ja kaunis. Paljon kauniimpi, kuin edellisellä vierailulla muistin. Tosin kesällä moni näyttää marraskuista maisemaa kauniimmalta. Vanhakaupunki on myös hyvin kompakti, sillä merkittävimmät jugend – talot, tuomiokirkon, Mustapäiden talon ja Riikan linnan ehtii kävelemään tunnissa. Sen jälkeen voi ottaa uusintakierroksen hidastetummin.

Mustapäiden talo on Renowated, ei siis restaurated vuonna 1999. Voi olla että sanaleikin virheellisesti, mutta minulle jäi mielikuva että talo olisi uudistettu vanhaa mukaillen, ei puhtaasti entisöiden, sillä ulkokuori oli alkuperäiseen ikään ja rakentamiseen nähden nykyaikaisen oloinen. Talo on joka tapauksessa kaunis.

Talon edessä oli muistomerkki Latvian vanhimman joulupuun pystytyspaikasta, sekä seikkailunalle, jonka kollegat kiertävät maailmaa, mutta yksi on jäänyt näille sijoille.

Ravintoloita oli tarjolla runsaasti. Hyvää ruokaa sai hieman alle Suomen hinnoin. Yhden ruokailun kokemuksella lounas oli hyvää. Palvelut oli englanniksi. Nyt kun matkustusrajoitukset on voimassa, niin suomalaiset ovat hyvin iso osa Riikan turismia. Suomen kieli on leimallisesti kuultavissa kaduilla. Muualla Latviassa moiseen ei (tietenkään) törmännyt.

Riikan vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja hyvä matkakohde. Mielestäni parempi vaihtoehto kuin Tukholma, tai Tallinna, mutta silti minä sain koin enemmän pääkaupungin ulkopuolella, kuin juuri Riikassa

Ristikukkula

Ristikukkula on vahvan latauksen sisältämä nähtävyys Liettuassa, lähellä Siauliain kaupunkia. Meille Ristikukkula oli ensimmäinen välipysähdys matkalla Jurmalasta Kuurinkynnäkselle. Mielestäni tämä ansaitsi kuitenkin oman erillisen blogitekstin.

Kyseiselle kukkulalle on alettu pystyttää ristejä todennäköisesti 1831 vuoden Venäjän vastaisen kapinoinnin jälkeen siellä menehtyneiden kunniaksi. Vuosisadan alussa ristejä oli kukkulalla sadan molemmin puolin.Neuvostovallan aikana ristit jyrättiin ainakin neljä kertaa nurin valtion toimesta, mutta väkivallattomana vastarintana asukkaat toivat uusia ristejä tilalle joka kerta enemmän, kuin aiempia oli ehditty hävittämään.

Liettuan itsenäistyessä ristejä oli noin 50.000 ja nyt määrä on vähintään tuplaantunut.

Ristien lisäksi kukkulalla, tai sen läheisyydessä on patsaita ja rukousnauhoja. Ristien paljoutta ja historiaa pohtiessa mieleen tuli tosi vahva tunnelataus toisaalta uskonvapauden tärkeydestä, toisaalta kansan itsemääräämisoikeudesta ja toisaalta siitä mitä (lähes) jokainen tänne tuotu risti, tai muu merkki symboloi.

Kevennyksenä loppuun kuitenkin mielikuva siitä, että tämä risti ei symboloi neitsyt Mariaa

Kuurinkynnäs päivässä

 

Hotellin aamiainen alkoi 7.30. Tarkoitus oli olla ensimmäinen asiakas. Meni yhdellä pieleen. Epäilen hänen saapuneen jostain sivuovesta. Varhainen aamu mahdollisti liikkeellelähdön heti kahdeksalta, jolloin kohteeseen jää enemmän aikaa.

Kleipedaan ehdimme kahden pysähdyksen taktiikalla noin 12.00 aikoihin. Nopein reitti on Siauliain kautta E85 moottoritielle, jota pitkin matkan viimeisen kolmanneksen sai ajaa luvan kanssa 130km/h vauhdilla. Ennen sitä rajoitus oli pääasiassa 90. En ollut aiemmin ajanut Latviasta Liettuaan. Nyt tiedän, että se on melko huomaamatonta. Vanhoista rajamuodollisuusista on vielä rakenteita jäljellä, joten maan vaihtumisen sentään näki muualtakin kuin navigaattorista.

Kleipeda on iso kaupunki läpiajettavaksi, mutta liikenneympyrät ovat onneksi selkeitä ja muualla toimii valo-ohjaus, joten lautalle pääsi kommelluksitta. Itse autolautta Kleipedasta Kuurinkynkäälle ei kestä montaa minuuttia. Lauttalipun hinta oli 12.70 sisältäen paluukuljetuksen. Toista kertaa joutui käymään kukkarolla pian sataman jälkeen, kun Kuurinkynkäälle on 30 euron päivämaksu henkilöautolta matkustajamäärästä riippumatta.

Ensimmäinen vastaantuleva kylä oli Juodkrante, jonne ehdimme hieman myöhäiselle lounaalle. Hintataso on sama kuin Jurmalassa, tai Riikassa. Eli edullinen Suomen mittapuulla, mutta paikallisille kallis.

Juodkrante rantabulevardille oli tehty muutamia kauniita hiekkapatsaita. Toinen nähtävyys oli noitakukkula (Hill of witches). Ihan kylän takana olevaan metsään on paikallisten taiteilijoiden toimesta tehty noita / shamaani – teemaisia patsaita ja veistoksia useita kymmeniä alkaen vuodesta 1979.

Minulle ei ihan tarkkaan selvinnyt miksi? Toisaalta Liettualaiset ovat Euroopan viimeisiä pakanakansoja, joten paikallinen ”Suomenusko” on varmasti kantavana teemana vanhoissa tarinoissa. Toisaalta minä näin vestoksissa ja niiden asettelussa paljon hyvä – paha symboliikkaa. Minun mielessä siinä oli oman, pienen mutta sinnikkään kansan taistelua suurta Neuvostojärjestelmää kohtaan. Tämä piti vain pukea taiteeksi ja tarinoiksi, koska muuten se olisi kiellettyä.

Jos ei jaksa pohtia, niin silloin kukkulan voi ottaa tunnin vaihtelevamaastoisena kävelynä ja kauniisti tehtyjen yksityiskohtien tarkasteluna.

Seuraavaksi ajoimme seuraavaan kylään, Pervalkaan, jossa jalkauduimme kapealle rantapromenadille. Nättejä lomapaikkoja, kesyn oloinen, mutta vihaisesti minua katseleva joutsen ja hieman mantereesta erillään oleva majakka.

Viimeisenä kohteena löysimme Pervalkasta pari kilometriä takaisinpäin olevan sisäänkäynnin isolle dyynille. Menimme sisään vitosen pääsymaksun kohdalta. Hieman sivummasta samalle dyynille olisi voinut kävellä vapaasti. Tässä pääsi kuitenkin aloittamaan laudoitetulla, kengät puhtaana pitävällä reitillä. Askeleita oli jo 10.000 takana ja aurinko paistoi pilvettömästi. Meinasi pullukkaa ruveta puuskututtamaan. Vasta kolmas dyyninhuippu oli se, minkä vuoksi matkaa taitettiin. Sieltä oli hieno näkymä merelle molemmin puolin tältä kohdalta noin kilometrin levyistä niemeä. Isot korkeuserot ei näy kuvista, mutta paikanpäällä katseltuna maisemat olivat upeita.

Palatessa ehdin startata auton ja ajaa kymmenen metriä, kunnes paikallinen poliisi pysäytti ja vaati puhutteluun. Olin kuulemma paikoittanut viheralueelle. Tämä viheralue oli kokonaan hiekkaa ja meitä oli 20 autoa rivissa parkissa. Ei tämä nyt minuun, tai muihin muukalaisiin kohdennettua ollut. Kaikki muutkin tien sillä puolella olevat saivat sakon, joita oli minun kanssa 4 samaan aikaan jonottamassa. Paikalliset olivat tosi tuohtuneita poliiseille, sillä missään muualla ei vapaata parkkitilaa ollut, eikä meistä kukaan häirinnyt liikennettä tai luontoa. Toinen poliiseista puhui ihan hyvän englannin. Liettuan kielistä sakkoa kirjoitettiin yli vartti. Sakon suuruus oli 15 euroa ja minun pitää maksaa se kuukauden kuluessa, tai Liettuan viranomaiset voivat suuttua. Kyllä tämä kaikessa järjettömyydessään voisi 15 euron arvoinen episodi olla. Tosin Liettuankielisen sakkolapun ohjeet ei ole ihan helppoja, joten saattaa käydä niin, että Liettuan vallesmanni joutuu vihastumaan.

Sakotuksen jälkeen ajoin jonossa satamaan. Siellä meni ruuhkassa puoli tuntia. Sen jälkeen ajoimme Liepajan kautta takaisin Jurmalaan, koska reitti oli aiemmin kokematon. Myös tätä kautta tiet oli OK kunnossa, mutta hieman hitaampia. Perillä Jurmalassa noin 23:00

Kolmen kohteen Kuldiga

 

Kuldiga voitti vuonna 2007 Euroopan erinomaisin turistikohde – tittelin. Tittelin myöntänyttä tahoa Internetin valtaväylä ei tosin kertonut. Minun mielenkiinto Kuldigaan heräsi, kun luin Latvian hakeneen keväällä Kuldigan keskustalle maailmanperintökohteen statusta. Sitä vanhalla Hansakaupungilla ei vielä ole, mutta kertatutustumisen jälkeen en olisi yllättynyt, vaikka tästä tulisi Latvian seuraava maailmanperintökohde melko pian.

Kuldigan keskustalla on siis historiaa Hansakaupunkina, Kuurinmaan pääkaupunkina, sekä 1800 luvun teollisuuskaupunkina. Sen jälkeen kaikki ei ole mennyt kehityksessä kovin hyvin, sillä asukasluku on 10.000 suuruusluokassa ja kaupunkioikeudet ovat otettu pois.

Kuldigan vanhakaupunki on kuitenkin kaunis. Osin entisöity, osin puoliboheemisti rempallaan ja osin varmaan köyhyyden vuoksi kurjassa kunnossa. Kokonaisuus on oikein mielenkiintoinen ja paikassa on paljon potentiaalia. Minä viihdyin ja ruoka oli lounaalla hyvää ja edullista.

Vanhasta kaupungin laidalta Riikan suuntaan joutuu ylittämään Kuldigan toisen nähtävyyden, 1874 rakennetun, Euroopan pisimmän tiilisillan, jonka mitoitus on tehty tsaarin ajan maatiestandardin mukaisesti. 26 jalkaa leveyttä ja 500 jalkaa pituutta. Kauneudesta standardi ei sano mitään, mutta se on tähän siltaan tullut kaupan päälle.

Kaupungista päin kävellessä sillan oikealla puolella on Euroopan levein vesiputous, Ventas Rumba, jolla on läntistä leveyttä 249 metriä. Putous on oikein kaunis näin loppukesästä. Parhaimmillaan se on kuulemma keväisin ja syksyisin, kun kalat hyppivät miehen korkuista koskea ylös.

Ajoaika Jurmalasta Kuldigaan oli noin puolitoista tuntia. Tie oli päälystettyä, paikoin hieman kuoppaista, mutta turvallista ajaa. Näin puintiaikaan maatalouskoneita oli tiellä yhtä paljon kuin autoja.

Koska reissu meinasi mennä kokonaan ilman sohlauksia, niin päätimme paluumatkalla poiketa tutustumaan Latvian tavallisimpaan kaupunkiin, Tukumsiin. Se vaikutti ihan Latvian Jokioisilta. Pääkadun varressa oli vanhassa rakennuksessa kivan oloinen kahvila, jonka ovesta tuli muutama ihminen ulos. Auto parkkiin ja samasta ovesta sisään. -Suoraan vainajan muistotilaisuuteen. Ovessa oli kyllä joku lappu yksityistilaisuudesta kertomassa. Ja kun tarkemmin muisteli, niin kaikki ovesta poistuneet olivat pukeutuneet mustan ja tulleet nurkalle tupakalle. Poistuimme sujuvasti ja löysimme keskustasta toisen kahvion. Muuten paluumatka meni hyvin