Hotellin aamiainen alkoi 7.30. Tarkoitus oli olla ensimmäinen asiakas. Meni yhdellä pieleen. Epäilen hänen saapuneen jostain sivuovesta. Varhainen aamu mahdollisti liikkeellelähdön heti kahdeksalta, jolloin kohteeseen jää enemmän aikaa.
Kleipedaan ehdimme kahden pysähdyksen taktiikalla noin 12.00 aikoihin. Nopein reitti on Siauliain kautta E85 moottoritielle, jota pitkin matkan viimeisen kolmanneksen sai ajaa luvan kanssa 130km/h vauhdilla. Ennen sitä rajoitus oli pääasiassa 90. En ollut aiemmin ajanut Latviasta Liettuaan. Nyt tiedän, että se on melko huomaamatonta. Vanhoista rajamuodollisuusista on vielä rakenteita jäljellä, joten maan vaihtumisen sentään näki muualtakin kuin navigaattorista.
Kleipeda on iso kaupunki läpiajettavaksi, mutta liikenneympyrät ovat onneksi selkeitä ja muualla toimii valo-ohjaus, joten lautalle pääsi kommelluksitta. Itse autolautta Kleipedasta Kuurinkynkäälle ei kestä montaa minuuttia. Lauttalipun hinta oli 12.70 sisältäen paluukuljetuksen. Toista kertaa joutui käymään kukkarolla pian sataman jälkeen, kun Kuurinkynkäälle on 30 euron päivämaksu henkilöautolta matkustajamäärästä riippumatta.
Ensimmäinen vastaantuleva kylä oli Juodkrante, jonne ehdimme hieman myöhäiselle lounaalle. Hintataso on sama kuin Jurmalassa, tai Riikassa. Eli edullinen Suomen mittapuulla, mutta paikallisille kallis.
Juodkrante rantabulevardille oli tehty muutamia kauniita hiekkapatsaita. Toinen nähtävyys oli noitakukkula (Hill of witches). Ihan kylän takana olevaan metsään on paikallisten taiteilijoiden toimesta tehty noita / shamaani – teemaisia patsaita ja veistoksia useita kymmeniä alkaen vuodesta 1979.
Minulle ei ihan tarkkaan selvinnyt miksi? Toisaalta Liettualaiset ovat Euroopan viimeisiä pakanakansoja, joten paikallinen ”Suomenusko” on varmasti kantavana teemana vanhoissa tarinoissa. Toisaalta minä näin vestoksissa ja niiden asettelussa paljon hyvä – paha symboliikkaa. Minun mielessä siinä oli oman, pienen mutta sinnikkään kansan taistelua suurta Neuvostojärjestelmää kohtaan. Tämä piti vain pukea taiteeksi ja tarinoiksi, koska muuten se olisi kiellettyä.
Jos ei jaksa pohtia, niin silloin kukkulan voi ottaa tunnin vaihtelevamaastoisena kävelynä ja kauniisti tehtyjen yksityiskohtien tarkasteluna.
Seuraavaksi ajoimme seuraavaan kylään, Pervalkaan, jossa jalkauduimme kapealle rantapromenadille. Nättejä lomapaikkoja, kesyn oloinen, mutta vihaisesti minua katseleva joutsen ja hieman mantereesta erillään oleva majakka.
Viimeisenä kohteena löysimme Pervalkasta pari kilometriä takaisinpäin olevan sisäänkäynnin isolle dyynille. Menimme sisään vitosen pääsymaksun kohdalta. Hieman sivummasta samalle dyynille olisi voinut kävellä vapaasti. Tässä pääsi kuitenkin aloittamaan laudoitetulla, kengät puhtaana pitävällä reitillä. Askeleita oli jo 10.000 takana ja aurinko paistoi pilvettömästi. Meinasi pullukkaa ruveta puuskututtamaan. Vasta kolmas dyyninhuippu oli se, minkä vuoksi matkaa taitettiin. Sieltä oli hieno näkymä merelle molemmin puolin tältä kohdalta noin kilometrin levyistä niemeä. Isot korkeuserot ei näy kuvista, mutta paikanpäällä katseltuna maisemat olivat upeita.
Palatessa ehdin startata auton ja ajaa kymmenen metriä, kunnes paikallinen poliisi pysäytti ja vaati puhutteluun. Olin kuulemma paikoittanut viheralueelle. Tämä viheralue oli kokonaan hiekkaa ja meitä oli 20 autoa rivissa parkissa. Ei tämä nyt minuun, tai muihin muukalaisiin kohdennettua ollut. Kaikki muutkin tien sillä puolella olevat saivat sakon, joita oli minun kanssa 4 samaan aikaan jonottamassa. Paikalliset olivat tosi tuohtuneita poliiseille, sillä missään muualla ei vapaata parkkitilaa ollut, eikä meistä kukaan häirinnyt liikennettä tai luontoa. Toinen poliiseista puhui ihan hyvän englannin. Liettuan kielistä sakkoa kirjoitettiin yli vartti. Sakon suuruus oli 15 euroa ja minun pitää maksaa se kuukauden kuluessa, tai Liettuan viranomaiset voivat suuttua. Kyllä tämä kaikessa järjettömyydessään voisi 15 euron arvoinen episodi olla. Tosin Liettuankielisen sakkolapun ohjeet ei ole ihan helppoja, joten saattaa käydä niin, että Liettuan vallesmanni joutuu vihastumaan.
Sakotuksen jälkeen ajoin jonossa satamaan. Siellä meni ruuhkassa puoli tuntia. Sen jälkeen ajoimme Liepajan kautta takaisin Jurmalaan, koska reitti oli aiemmin kokematon. Myös tätä kautta tiet oli OK kunnossa, mutta hieman hitaampia. Perillä Jurmalassa noin 23:00
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti