Jerusalem päiväretkikohteena

 

Viikon Tel Aviv matka sisälsi yhden kokonaan vapaan päivän. Jerusalem on ainakin kartasta katsoen melko lähellä, joten sinne pitää päästä. Yksi ennakkoon alustavasti lupautunut opas ei ollut maisemissa. Hotellilta kuulimme yksityisyrittäjästä, joka hoitaisi kuljettelut 1500 sekelillä. Siis noin viidellä sadalla eurolla. Jos se olisi ollut ainoa vaihtoehto, niin varmaan siihenkin olisi tartuttu. Nyt kuitenkin kannatti etsiä vaihtoehtoisia kulkuvälineitä, joista juna nousi helposti ykköseksi.

Asema oli aivan hotellimme vieressä, joten helteisenä aamuna pääsi hikoilematta asemalle, jonka automaatista oli helppo ostaa alle kymmenen euron hintainen lippu. Ilmastoituja junia kulki puolen tunnin välein. Aikaa junamatka ei ottanut kuin alle tunnin. Alkumatkasta maisemina oli pilvenpiirtäjiä. Puolivälissä kuivahkoa ketoa ja loppumatka pimeyttä, sillä viimeinen kolmannes taitettiin maan alla.

Asemalta ylösnousemisen jälkeen oli pakollinen kymmenen minuutin ihmettely, mistä löytyy taksi, tai paikallisjuna, joka veisi vanhaa kaupunkia kohti. Raitiovaunu löytyi aivan aseman vierestä, eikä sillä ollut muita suuntia, kuin oikea, koska toinen suunta oli tilapäisesti suljettu. Onneksi ostimme liput, sillä ne tarkastettiin lähes heti vaunun liikkeelle lähdön jälkeen.

Viiden pysäkkivälin jälkeen hyppäsimme pois. Jaffan portti ei pysäkille näkynyt, mutta I Love Jerusalem kuvauspiste kyllä. Sen takaa oli helppo jatkaa kohti Jaffan portti ja Jaffa – aukiota.

Torilta lähti monta kujaa. Valitsimme sen, jossa oli opasteet itkumuurille. Suorin reitti oli suljettu, joten Länsimuurille mentiin kaupungin alla olevaa tunnelia pitkin. Tunneliin joutui menemään läpivalaisun kautta. Kaupungin alla on kuulemma oikeinkin laaja tunneliverkosto, mutta siihen emme ehtineet tutustumaan.

Tästä tunnelista noustiin joka tapauksessa aukiolle, jonka länsireunaa rajaa Western Wall, kuten itkumuurin virallinen nimi englanniksi on. Muurille on rajattu omat rukousalueet miehille ja naisille. Paatoksellisesti rukoilevia oli molemmilla puolilla runsaasti. Muurin vieressä oli erillinen rukoushuone, joka oli myös täynnä. Paikka oli niin pyhä, että hieman nolotti olla turistina siellä, mutta emme tosin olleet ainoita.

Seuraavaksi etsinnän kohteena oli Via Dolorosa, jonka halusimme joukkueena kävellä, jotta itse pelaamisesta ei tulisi kärsimysten tietä. Tavallaan outoa olla paikassa, josta on paljon tarinoita.

Via Dolorosalta jatkoimme kohti Damaskoksen porttia. Portin ulkopuolella, kuten Jerusalemissa kaikkialla oli huomattava määrä poliiseja, tai sotilaita melko raskaasti aseistettuna.

Portin ulkopuolella oli Betlehemiin ohjaava kyltti. Sinne olisi ollut reilu kymmenen kilometriä, mutta ilman kulkuvälinettä Daavidin kaupunki jäi katsastamatta, kuten öljymäki, joka olisi myös ollut vieressä.

Ruokailemista varten olisi ollut epäsiistin oloisia katukeittiöitä, joiden lisäksi löytyi yksi ravintola, jossa oli hyvä kebab annos.

Ruokailun jälkeen olisi voinut jo lähteä paluumatkalle, mutta koska on hyvin mahdollista, että olemme Jerusalemissa ensimmäistä ja viimeistä kertaa, niin päätimme vielä jatkaa. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen löytyi Jerusalemin Notre Dame niminen näyttävä rakennus. Aikanaan Vatikaanillekin kuulunut rakennus toimii nykyisin pääasiassa pyhiinvaeltajien boutique hotellina. Piipahdimme vielä avonaiselle ostoskeskukselle.

Tässä vaiheessa askeleita oli hellesäässä jo yli 10.000, joten tiheästi operoivalla raitiovaunulla asemalle ja turvatarkastuksen kautta junaan. Lipunmyyntikoneet olivat valikoivia pankkikorttien ja seteleiden kanssa, mutta pienellä sähläyksellä saimme liput ja minä ehdin jo menemään portista laiturialueelle, kunnes seurueemme 75 – vuotias seniori kertoo reppunsa olevan hukassa. Rahat ja puhelin on taskussa, mutta passi oli repussa. Ensin etsitään lippuautomaattien ympäristö omin voimin, sitten henkilökunnan kanssa. Tai minä en etsi. Minä seuraan toiselta puolelta automaattiovien. Joukkueemme nuorin lähtee vielä etsimään raitiovaunupysäkin ja sen ympäristön, josko reppu olisi siellä. Samoin selvitämme, miten konsulaattiin saisi seuraavana aamupäivänä yhteyden. Loputkin joukkueesta tulee minun kanssani samalle puolelle ja jatkamme kohti laiturille vievää hissiä, jonka ovella syttyy välähdys. Se turvatarkastus. Reppu jäi läpivalaisun jälkeen ottamatta, kun kännykän ja rahapussin sai uitettua ihan portin vierestä ilman valaisua. Siis takaoven kautta takaisin asemahalliin ja kunniakierroksen jälkeen reppu selässä kohti Tel Avivia.