White Turf St Moritz helmikuu 2012

Opintomatkalla St Moritzin White Turfissa helmikuussa 2012

Virallisesti tämä on opintomatka. Töihin sitä ei sellaisena ilkeä edes esittää. Eli kyseessä on elämysmatka kaveriporukalla maailman legendaarisimpaan jääravitapahtumaan, White Turfiin, Sveitsin St Moritziin.

3.2.

Perjantaina keräännymme puolilta päivin Helsinki – Vantaan lentokentälle kukin omista suunnista. Muutamat neuvoa antavat ja Air Berlin sai vastaanottaa iloisen joukon matkustajia. Lento sujui ongelmitta. Sveitsin julkinen liikenne on suunniteltu rautatieverkon varaan. Hyvänä osoituksena tästä on kaukojunien pysähtyminen lentokentällä. Oikeaan suuntaan lähtevä juna löytyi helposti. Aivan yhtä helposti ei onnistunut lippujen hankkiminen, mutta tyhmää näyttelemällä ja sopivalla röyhkeydellä sekin hoitui.

Ilomieli nousi pian liiaksi, eikä kenelläkään meistä ollut enää varmuutta siitä, millä asemalla piti junaa vaihtaa. Nopealla kansanäänestyksellä teimme päätöksen nousta mahdollisimman pian pois, sillä kiskobussin suunta oli meistä poiketen selvästi väärään suuntaan.

Junasta poistumisen jälkeen olimme meille tuntemattoman pikkukaupungin asemalla, vailla tarkkaa etäisyystietoa St Moritzista. Se ei kuitenkaan estänyt aktiivista ja monikielistä tinkimistä taksiyrittäjien kanssa meidän loppumatkan järjestämisestä. Heti toisen kuljettajan kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen.

Kokeneina matkaajina verovapaita nesteitä oli hankittu, joten pienet hidasteet matkanteossa eivät tähän asti olleet latistaneet tunnelmaa. Noin tunnin taksimatkustamisen jälkeen sekin ongelma oli eskaloitumassa. Eläkeikäinen kuljettajamme ei suppean sanavaraston saksaamme, tai englantia ymmärtänyt, mutta selkeällä suomella esitetty toivomus votkaryypyistä toi toivotun lopputuloksen. Pian ikämersu kaartoi pienen tavernan pihaan. Hiljaisen baarin emäntä kaivoi tiskin alta stolishnaja pullon ja joukkueemme sai nestetankkauksen. Loppumatka jatkui korkeiden kinosten keskellä mutkitellen kohti päämäärää. Yksi ryhmämme jäsenistä oli saapunut perille jo päivää aiemmin ja oli opastamassa meidät kohti kotihotellia.

Hotellilla, tai hotellinkaltaisesti hinnoitellulla B&B majapaikalla tapahtui nopea huonejako ja nukkumaanmeno.

4.2.

Melko varhainen aamiainen. Oppaan roolin ottanut jäsenemme oli selvittänyt valmiiksi välinevuokraamon sijainnin ja reitin laskettelualueelle vievälle köysihissille. Pidin välinevuokrausta vain kalliina, enkä törkyhintaisena, mutta tämä johtui saamastamme 50% alennuksesta, joka koski myös laskettelulippuja. Suhteita kannattaa olla joka suuntaan…

Aurinko oli jo korkealla meidän saapuessa 1800 metrin korkeuteen, josta tuolihissit alkoivat viedä pitkää laskettelutaukoa pitänyttä ryhmäämme ylöspäin kohti lasketteua. Tuolihisseiltä oli hienot maisemat. Jonoja ei juurikaan ollut, paitsi silloin kun esitimme itse mahalaskun hissiin noustessa, jolloin laitteet jouduttiin pysäyttämään pitkältä tuntuneeksi pariminuuttiseksi. Kotimaassa olisi hävettänyt, nyt nauratti.

Rinteiden huipulla oli ilmeisesti helikopterilla rahdattuja muutamia loistoautoja mainostamassa itseään. Laskettelualue oli hienosa kunnossa. Keskellä rinteitä oli ravintoloita, joissa oli väkeä rinnettä enemmän. Hittituotteita olivat gluvein ja vehnäolut. Kumpikaan ei kuulu suosikeihini, mutta 

maassa maan tavalla.

Helpon oloisten punaisten rinteiden jälkeen kävimme laskemassa pari mustaa rinnettä. Eivät ne mitään erityisen haastavia olleet, mutta laskettelu-ura oli melko kapea ja ulosajoa olisi seurannut fataali pudotus. Rinteet olivat hienot. Niin hienot, että ne, jotka puhuvat, että St Moritzin valtaava JetSet väki ei edes tiedä, miten hienon rinteen alla aikaansa viettää, ovat oikeassa.

Myöhäiselle lounaalle, tai tosiasiallisesti päivälliselle suuntasimme pitseriaan keskustan laidalle. St Moritz on ensikertalaiselle hassu paikka. Pikkuputiikeissa on kalleinta muotia, koruja ja kelloja myyviä liikkeitä. Korut näyttävät samalta, kuin etelän turistikohteiden kiertävillä kaupustelijoilla, mutta hinnat ovat usein kymmenissä tuhansissa euroiksi muutettunakin.

Päivällistä menimme sulattelemaan kokonaan lumesta kyhättyyn terassiravintolaan. Siellä iskostui suunnitelma illanvietolle. Kerran täällä vaan ollaan, joten illaksi Kempinski – Hotellin viiden tähden palveluihin tutustumaan. Pukukoodi oli smart casual, jota tulkittiin kuitenkin hieman väljästi. Samoin tupakointi oli kiellettyä, mutta sikaria sai polttaa, kunhan sen osti heiltä. 40 euron drinkki kädessä ja 80 euron sikari suupielessä pääsi jo virittäytymään tunnelmaan, josta herran elämä ei ole kaukana.

5.2.

Matkan pääpäivä. White Turf jääravitapahtuma on järjestetty vuodesta 1907 alkaen. Kylän alapuolella olevan järven jäälle on aurattu rata ja rakennettu melko hulppeat puitteet oheispalveluille. Kilpailujen aikataulu mukaili normaaleja ravikilpailuja. Palkintotaso oli hyvä, mutta kilpailevien valjakoiden taso ei niinkään. Tosin poikkeavat varusteet ja olosuhteet tekevät suoritusten arvioinnista vaikeaa.

Yleisön havainnointi oli sen sijaan helpompaa. Aidan vieressä oli jonkin verran tavallista väkeä seuraamassa tapahtumaa, mutta alueelle rakennetuissa Vip – tiloissa oli enemmän minkkiturkkeja, kuin kotimaisissa jääraveissa karvalakkeja. Ravimakkaraa ei ollut myynnissä. Kaljaa oli saatavilla, mutta lukumääräisesti enemmän taisi kauppaa tehdä 20 euron hinnalle hinnoitellut samppanjalasilliset.

Jääravipäivän jälkeen kävimme päivällisellä rannan tuntumassa olevassa tavallisen oloisessa ravintolassa. JetSetin vaatimukset oli huomioitu listalla. Päivälliseksi söimme suosituksesta kengurua, joka oli paikan yleiseen hintatasoon jopa edullista.

Illanviettoa varten meille oli suositeltu Pava & Friends niminen viiniravintola. Paikka oli tunnelmaltaan intiimi. Tarjolla oli erittäin laaja valikoima punaviinejä, jotka myytiin pulloittain. Hintataso oli kohtuullisesta kohti kohtuutonta. Juomien kylkeen tarjottiin pikkusuolaista enemmän kuin ehti syömään. Tämä selittyi sillä, että ainakin naapuripöydissä turkkiin sonnustautuneet rouvat antoivat tippiä tarjoilijoille sellaisina summina, että voisi olla kannattavaa maksaa tarjoilemaan pääsemisestä, kuin vaatia siitä vielä palkkaa.

Ilta jatkui tästä enää kotihotellimme aulabaarissa.

6.2.

Kohtuuttoman varhainen herätys. Pakkaamme kiireellä matkalaukkumme ja kävelemme alas juna-asemalle. Raiteita ei liikaa ole ja ainoa asemalle saapuva juna on se, johon onnistuneesti nousemme. Matka alkaa iloisesti jutellen, mutta oppaamme jatkaa kesken jääneitä uniaan. Hänen herätessä syntyy keskustelu tilanteen perkelöitymisestä. Junaa olisi pitänyt vaihtaa jo pari asemaa sitten ja nyt olemme menossa kovaa vauhtia kohti Itävallan rajaa. Mobiilidatan aktiivisella käytöllä ja eri rautatieyhtiöiden sivuja tutkimalla löydämme uuden järjestelyn, jolla saatamme ehtiä lennolle Zurichiin. Seurueemme seniori osaa lohduttaa, ettei meillä ole mitään hätää. Junan käsinojiin kirjoitetun ratakartan mukaan ollaan vain pari senttiä liian pitkällä, eikä pikkuasioista kannata hermostua.

Rauhallisuus palkitaan ja pääsemme lopulta oikealle reitille. Lentokentällä meillä on lopulta kiire, mutta ei paniikkia kirjautua oikealle lennolle kohti kotisuomea.

Nizza, Cannes, Monaco ja Manosquen alueen viinitilat 2012

Nizza, Cannes, Monaco ja Manosquen alueen viinitilat 2012

6.12.

Itsenäisyyspäivä. En ole erityisen isänmaallinen, mutta silti tuntui oudolta lähteä ties monettako kertaa peräkkäin maanpakoon kyseisenä päivänä. Ei minulla tosin mitään itsenäisyyspäivän vastaanottoa vastaan ole, kunhan ei tarvitse katsoa pääriittiä televisiosta, eikä osallistua alueellisiin karkeloihin. Arkivapaa torstaina mahdollistaa kuitenkin erinomaisesti lyhyen lomamatkan lomapäivien kulutuksen minimoinnilla.

Matkustamme bussilla Helsinki – Vantaalle ja pääsemme sujuvasti odottamaan lentoa. Sesongin aikaan Nizzaan pääsee melko edullisesti suorilla lennoilla, mutta nyt suoria lentoja ei olisi ollut tarjolla edes rahalla. Lufthansa lentää kuitenkin Munchenin kautta yhden pysähdyksen taktiikalla. Välilasku oli juuri sopivan mittainen. Aika ei tullut pitkäksi, mutta ehti nauttimaan parhaat palat saksalaisesta ruokakulttuurista. Siis bretseleitä ja bratwursteja, sekä lager olutta.

Perille Nizzaan saavuimme pimeän jo tultua. Sukulaismies oli hakemassa ja viemässä meidät luokseen Mouginsiin, jonne ajoi reilussa puolessa tunnissa.

7.12.

Sukulaisemme etsivät pitkään kakkoskotia Ranskan Rivieralta. Oikean talovanhuksen löydyttyä he ovat rakentaneet tilaansa pieteetillä itseään varten. Näissä puitteissa kelpasi herätä loman varsinaiseen aloitukseen.

Mougins on kaunista maaseutua Nizzan välittömässä läheisyydessä. Majapaikkamme lähellä oli puisto, jossa kävimme päiväkävelyllä. Matkalla puistoon oli Picasson entinen kotitalo, jonka innoittamana teimme päätöksen myöhemmästä vierailusta Picasso – museoon.

Ilalla ajoimme Cannesiin, jossa tutustuimme rantaan ja elokuvafestivaalien puitteisiin ulkoisesti. Punainen matto oli sisäänkäynnillä myös nyt, mutta suuri glamour oli kuitenkin melko kaukana. Aivan Cannesin laidalta löytyi sukulaistemme suosima illallisravintola, jonka nimestä en muista kuin useat vääristetyt käännökset, jotka menivät jotakuinkin ”kottikärryillä isoäidin haudalle”. Itse illallinen sisälsi maukkaita etanoita ja pihvin. Etanat olivat erinomaisia. Ei pihvissäkään vikaa ollut, mutta ranskalainen tapa olla riiputtamatta nautaa aikaansaa muista maista poikkeavan maun lihaan.

8.12.

Marketeissa oli sesonkialennuksessa shampanjat. Ehkä niihin olisi voinut panostaa, mutta me olemme mieltyneet erityisesti alueen rose – viineihin. Niin harrastuneita emme ole, etteivätkö sokkotesteissä olisi parhaat palat marketviineistä sekoittuneet tilojen vuosikertatuotteisiin. Olemme kuitenkin niin harrastuneita, että tuntui hienolta lähteä kierrokselle Manosquen alueen viinitiloille. Ajelimme noin tunnin matkan pikkuteitä, jotka lävistivät luonnonsuojelualuetta. Maisemat olivat jylhän kauniita, joskin tällä alueella vihreyttä on läpi vuoden.

Viinitiloilla on vaihtelevat valmiudet ottaa viinituristeja vastaan. Osassa oli pieniä historiamuseoita, osa oli panostanut laskemaan letkulla kulutusviinit asiakkaan omiin kanistereihin veroja kiertäen. Jälkimmäinen tapa olisi varmaan maksimoinut hinta-laatusuhteen. Meidän käyttömäärillä voi kuitenkin panostaa myös pulloihin ja esillepanoon. Parhaan palvelun saimme Chateau De Bernen viinitilalla, joka myi myös laadukkaita oliiviöljyjä. Matkalaukut täyttyivät hyvin kohtuuhintaisista roseviineistä ja öljyistä..

Illalliselle kävelimme Mouginsin keskustaan. Valinnanvaraa oli muutaman ravintolan verran. Nauttimamme ruoka oli hyvää, mutta niin se olisi ollut todennäköisesti kylän muissakin ravintoloissa.

9.12.

Varhainen aamiainen ja lyhyt navigointi moottoritielle. Monaco oli yllättävän lähellä. Reilun tunnin ajon jälkeen olimme saapuneet aivan ytimeen. Monaco tosin on niin pieni maa, että reuna-alueita ei juuri ole. Pysäköinti tuotti pieniä haasteita. Parkkipaikan olivat pääasiassa maan alle rakennetuissa parkkitaloissa, joiden hinnat olivat suuria ja käyttöaste silti kova.

Maan päälle noustuamme olimme parin minuutin kävelyn päässä Monte Carlon kasinosta. Puitteet olivat vaurautta ja konservatiivisuutta uhkuvat. Ulkoisen tutustumisen jälkeen lähdimme kävelemään alas formulakisoista tuttua mäkeä satamaan. Satamassa oli tivoli ja joulumarkkinat. Palasimme niihin käytyämme ensi lahden toisella puolella tutustumassa linnoituksiin. Ensikokemuksena Monaco oli pieni, kallis ja kaunis, sekä korostetun siisti.

Paluumatkalla ajoimme Antibesiin Picasso – museoon. Museo sijaitsee meren vieressä kauniissa, vanhassa ja korkeassa rakennuksessa. Museo on arvotaiteeseen tottumattomalle hämmentävä, sillä Picasson teoksia on kymmeniä ja taas kymmeniä. Taiteeseen innokkaasti, mutta ymmärtämättömästi suhtautuvana salavalokuvasin teoksista kiinnostavimman. Teetin kuvasta jäljennöksen kotini vessan seinälle. Uskon sairaiden kasvojen katselun edistävän suolentoimintaa ja suojaavan peräpukamilta.

10.12.

Rauhallinen aamu. Hieno sää. Aamiaisen jälkeen lähdemme ajamaan Nizzaan, jossa sijaitsee aivan meren ja keskustan kyljessä maisemiltaan yksi maailman kauneimmista raviradoista, Cannes Sur Mer. Tänään oli tosin laukkaurheilun vuoro. Se ei haitannut paikkaan tutustumista. Puitteet olisivat kuitenkin parhaimmillaan suurissa yleisötapahtumissa. Nyt arkikisoissa yleisöä ei ollut kuin kourallinen ja myös palvelut pyörivät vajaateholla. Tästä syystä emme jääneet lounaalle rata-alueelle, vaan suuntasimme Antibesiin. 

Kaunis keskusta pursui miellyttäviä myymälöitä, joista mukaan tarttui kankaita keittiön sisustamiseen. Myös ruoan valmistusta tukevia hankintoja pääsi tekemään. Etanapannuja ostimme illallisten alkuruokia varten. Liekittimen valitsimme pihvien, tai jälkkäripannacottien flambeeraukseen.

Illallisen nautimme Cannesissa, puitteiltaan arkisessa kuppilassa. Ruoka oli tyypillistä ranskalaista ja hyvää. Ranskalaisia perunoita ja simpukoita valkoviinissä keitettynä.

11.12.

Hieman pitkäksi nukutun aamun vuoksi kotiinlähdölle meinasi tulla kiire. Nizzan kenttä on kuitenkin resursoitu sesonkeja varten, joten näin talvikaudella sieltä pääsee tosi nopeasti läpi muodollisuuksista, joten paluulennolta myöhästyminen ei lopulta ollut edes lähellä.

Gardajärvi, Verona, Venetsia ja muu Pohjois-Italia kevät 2012

Kaikki vastarakastuneet haluavat nähdä Julian parvekkeen Veronassa ja samaistua suuren ja traagisen rakkauden kokemukselle. Shakespeare on meillä molemmilla lukematta, mutta spontaani ajatus tuntui sopivan pöhköltä, joten päätös matkan järjestämiselle tuli nopeasti. Järjestely tosin oli loman sopiminen töistä ja Pirkkala – Milano –Pirkkala lentojen varaaminen Ryanairilta. Auton vuokrasimme etukäteen bookingilta.

25.4. keskiviikko

Varhainen aamulento Pirkkalasta lähti ajallaan. Vain kerran aiemmin Ryanairia käyttänyttä häiritsi kovin lentokoneen agressiivinen värimaailma, sekä turtunein manööverein suoritettu lisäpalveluiden myynti. Lento sujui ongelmitta ja Milanoon ehdittiin juuri sopivasti puolenpäivä ruuhkaan.

Auton vuoraaminen sujui ilman sohlauksia, kuten myös auton ajaminen lentokentältä ulos. Sen jälkeen haasteita rupesi kasautumaan, sillä ensimmäistä kertaa koettuna Italialainen liikenne ei tuntunut mukavalta. Etelä-Eurooppalainen temperamentti, terve itsekkyys ja vilpitön kaikki väistää kaikkia, jos on pakko, asenne on hyvä ja mukava yhdistelmä. Siihen totuttelu vaatisi kuitenkin aikaa. Nyt aikaa ei ollut, vaan olimme muutaman minuutin ajon jälkeen miljoonakaupungin ruuhkassa ilman karttaa, navigaattoria, tai edes tarkkaa päämäärää. Kolareitta päädyttiin keskustaopasteita seuraten jonnekin rautatieaseman seutuville ja pääsimme paikoittamaan. Nettikahvila löytyi ja pääsimme varaamaan ensimmäisen hotellin mukavalta sijainnilta kohtuulliseen hintaan. Myös autolle löytyi yösija hotellin yhteydestä.

Seurasi miljoonakaupungin hapuileva haltuunotto yhdessä päivässä. Ydinkeskustan muotikaupat olivat näyttäviä, osa rakennuksista historiaa huokuvia, vaikka kaupungin yleisilme oli melko urbaani. Kahviloista löytyi pahaa espressoa, kieltoja uhmaavaa tupakansavua, sekä paikallisia ikäihmis

26.4. torstai

Eilisen liikenneruuhkan pelottelemina heräsimme varhain. Ajoitimme kaupungista ulosajon aamun työmatkaliikenteen ja keskipäivän ruuhkan väliin. Taktiikka onnistui hyvin ja pääsimme Garda – järvelle johtavalle tielle sujuvasti. Opasteet olivat hyvät ja pääsimme jo lounasaikaan lähelle järven pohjoispäätä lounaalle pieneen, mutta idylliseen ravintolaan Limone Sul Gardalle, jonka ainoat asiakkaat olimme. Pysähdyimme vielä maisemakahvilaan kahville, ennen Rive Di Gardaan tutustumista. Viimeiset kilometrit tie oli mutkikasta ja tunneleita oli paljon, jylhiin maisemiin lohkottuna. Päiväohjelmaksi valitsimme risteilyn järvellä, sillä maisemat ovat usein parhaimmillaan mereltä / järveltä katsottuna. Järvi ja kylät järven ympärillä olivat kauniita, mutta silti tuntui kummalliselta, että Garda on ollut pitkään pakettimatkojen kohteena Suomesta. Järvi ja kylät ovat pieniä, eikä nähtävää ja koettavaa lopulta ole kovin paljon, jos aikaa on viikko.

Rive Di Gardalta löytyi todella miellyttävä viinimyymälä ja matkalla kohti Veronaa myös viinimuseo, joka esitteli alueen viininvalmistusta viime vuosikymmenistä aina lähivuosisatoihin. Aivan Veronaan asti emme ensimmäisenä päivänä ajaneet, vaan majoituimme Sommacampagnan alueella sijaitsevaan nimellisesti neljän tähden hotelliin, jonka tähtiluokitus oli tosin todennäköisesti 70 – luvulta. Huone oli asiallinen ja illallinen hyvä, sekä hinta kohdallaan.

27.4 perjantai

Aamulla ajoimme autolla kohti muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaa Veronaa. Parkkipaikan löysimme noin kilometrin päässä keskustasta ja lähdimme kävelemään kohti isoa puistoaluetta, jonka yhteydestä löytyi Tomba Di Julia kyltit, joiden avulla luulimme Julian parvekkeen löytyvän. Kylttien mukainen kohde löytyi vartin kävelyllä. Parveketta kohteesta ei löytynyt, mutta hautapaasia kyllä. Turistia ei huijattu, mutta kielitaidotonta kävelytettiin turhaan. Jatkossa tiedän, että Tomba on hauta, eikä parveke. No tulipa tämäkin nähtävyys nähtyä, vaikka kierrän kotimaassakin haudat kaukaa aina kun mahdollista. Hautojen yhteydessä oli museo, jossa oli paljon maalaustaidetta, pääosin pyhimyksen kuvia. Pääsimme myös seuraamaan sivusta hääseremoniaa, joka tuntui käsittämättömältä. Miksi mukaan haluaa vihkiytyä hautakammiossa…

Museolta löytyi ilmaisjakelukarttoja, joiden avulla onnistuimme kävelemään kohti ydinkeskustaa ja samalla Julian parveketta. Sisääntulo maailman kauneimmiksi kaupungeiksi luokiteltuun Veronaan tuli sotkuisen asuinalueen kautta, joten meidän kokemus kaupungin kauneudesta poikkeaa paljon mainosmielikuvista. Julian parveke löytyi. Paikka oli kaupunkilaisromantiikkaa tihkuva ja karun minimalistinen. Mielenkiintoamme lisäsi, miten kyseisestä parvekkeesta oli saatu aikaan lähes rakastuneiden pyhiinvaelluskohde, vaikka koko parveke on rakennettu satoja vuosia Julian elämän jälkeen.

Parvekkeen jälkeen etsiydyimme kalliille, mutta erinomaiselle lounaalle kapealle kujalle hieman keskusaukion pohjoispuolelle pystytettyyn PopUp – ravintolaan. Tämän jälkeen vierailimme amfiteatterissa, joka oli hyvin säilynyt ja pieteetillä kunnostettu. Nyt tarjolla ei ollut oopperaa, tai muutakaan kulttuuria, joten tyydyimme pelkkiin puitteisiin tutustumiseen.

Pitkän ohjelmallisen päivän jälkeen palasimme kotihotellille. Kysyimme paikallisilta hieman ennen hotellia illallismahdollisuuksia. Hän kertoi läheisen kylän parin kilometrin päässä. Kävelimme auton paikoittamisen jälkeen sinne. Matalien omakotitalojen keskeltä löytyi yksi hiljainen pubi, jossa mikään ei viitannut ruoan tarjoamiseen - paitsi käytäntö. Kun kysyimme illallismahdollisuutta, niin baarista löytyi sivuovi, josta meidät ohjattiin isoon olohuonetta muistuttavaan tilaan ja pian salakapakkaan alkoi tulla myös paikallisia. Menu oli yhden kokonaisuuden kokoinen. Ruoka oli kuitenkin yksinkertaista ja hyvää. Ehkä se oli koko matkamme parasta. Italiassa on ylipäätään mahdotonta syödä huonosti.

28.4 lauantai

Varhainen herätys, koska on Venetsia-päivä. Ajamme Lancian jonkin verran Venetsian ohi, suunnitelmanamme matkustaa kaupunkiin Jesolon suunnasta laivalla. Venetsiaan ei pääse autolla, joten tarkoituksenamme on tehdä päiväreissu, siten, että majoituspaikka löytyy siltä alueelta, mistä Venetsian lautalle nousemme. Muutaman tunnin ajelun jälkeen päädymme Punta Sabbionin satamaan, jonne vei kaunis tie.

Ehdimme juuri sopivasti hankkimaan hankalasti opastetuista kassoista huolimatta liput seuraavaan laivaan ja pääsemme sujuvasti matkaan. Laivan irtautuessa näemme huikeaa standup – komiikkaa, paikallisen miehen esittäessä draamaa, päästäkseen vielä sisään lautalle, vaikka sisäänotto on päättynyt. Juuri tästä syystä pidämme kovasti Italiasta. Jokaisessa italialaisessa asuu iäti pikkulapsi.

Maisemat laivalla ovat ihan nätit, mutta ei niin satumaiset, kuin mielikuvien perusteella olisi osannut kuvitella. 

Vedenpäällä olevan kaupungin ollessa kyseessä, lautalla pääsi aivan ytimeen. Pyhän Markuksen kirkko ja tori olivat kauniina vastaanottamassa meitä, vaikka juuri työn alla ollut julkisivuremontti pilasi hieman näkymää. Torilta oli helppo lähteä kävelemään eteenpäin kauniita ja kapeita pikkukujia. Lounaan nautimme Canal Granden kupeessa olevalla terassilla. Kallista, mutta näistä maisemista kelpasi vähän maksaakin. Rialton silta oli kaunis, kuten myös muut kanaalia ylittävät sillat. Gondoleilla emme matkustaneet, mutta niiden kulkua tuli seurattua. Lähes kaikki matkustajat olivat turisteja kaukoidästä.

Venetsiassa teimme myös pikaisen piipahduksen DaVinci museoon. Esillä oli tuotteliaan keksijän prototyyppejä ja mallinnuksia helposti ymmärrettävässä muodossa esitettynä.

Kävelyä tuli pitkän päivän aikana ihan urheilusuorituksen verran. Iltalautalla palasimme Punta Sabioniin ja ajoimme edelleen Lido Di Jesoloon, jonne oli muutama vuosikymmen sitten tehty pakettimatkoja Suomesta. Kaupunki oli hiljainen, mutta hotellit olivat nettibookkereiden mukaan pääosin täynnä. Samaa kertoivat visiitit respoihin. Tämä oli hieman hämmentävää, sillä kadut olivat autioita. Selitykseksi selvisi, että italialaiset ovat innokkaita juhlimaan vappua ja juhlinta alkoi jo tästä viikonlopusta. Se, missä hotellit valloittaneet asiakkaat olivat jäi meille arvoitukseksi. Neljännestä hotellista löytyi tilaa ja majapaikka oli vieläpä edullinen muutaman kympin päivähinnalla. Olisikohan paikalliset vierastaneet hotellin amerikan unelmaa alleviivaamaa nimeä. Illallisravintoloita löytyi heti hotellin vierestä, sillä olimme löytäneet majapaikan turistikadun viereltä. Pitkänä iltaa emme jaksaneet istua, sillä päiväohjelma oli ollut tiukka.

29.4 sunnuntai

Ranta pilkisti parvekkeelta kurkotellessa, joten sinne oli suunnattava heti suppean aamiaisen jälkeen. Ranta oli juuri saatu siivotuksi talven jäljiltä. Yksittäiset rantabaarit olivat avoimena, mutta sesongin varsinaiseen alkuun oli vielä aikaa. Rauhallisuus sopi meille. Lisäksi pidimme selittämättömällä tavalla kaupungin ”kulahtaneet kanariansaaret” – habituksesta. Pääkadun varrelta löytyi ravintoloita, matkamuistomyymälöitä, minitivoleja, krääsäkauppoja ja edullisia, mutta mielenkiintoisia vaatekauppoja.

Hauska yksityiskohta illalliselta oli se, että kalakeitto sisälsi lähes kaikkia muita mereneläviä, mutta ei juurikaan kalaa. Hyvää se kuitenkin oli…

30.4. maanantai

Olemme yhä Lido Di Jesolossa, jonka piti olla yhden pakollisen yön asema. Nyt tiedämme jo, että emme tätä edemmäs jatka Pohjois-Italian kiertomatkaamme, sillä nähtävää on ollut paljon ja nyt sää ja faciliteetit mahdollistavat myös löhölomailun.

Olisi kiva päästä joskus piknikille, toisteli puolisoni useasti jo aiemmin. Vappuun kuuluu piknikit, vaikka kaukana Ullanlinnasta ollaan. Lisäksi täällä piknik on helppo järjestää. Pikkuajelu supermarkettiin: mansikoita, jäätelöä ja kuohuviiniä, sekä kertakäyttörekvisiittaa mukaan. Sitten rannalle. Muuta päiväohjelmaa ei tarvittu.

Kevyen päivän jälkeen jaksoimme myös lähteä iltaviihteelle. Tästä oli romantiikka vielä kauempana, kuin piknikin muovimukeista. Löysimme Spagettiwestern – luolaa muistuttavan ravintolan, jossa esiintyi paikallinen Rock’a billy bändi. Soittotaitoa ei triolla ollut, mutta esiintymishalua ja asennetta sitäkin enemmän. Miehiä kaatuili ja soittimet olivat kovilla. Biisit olivat tuttujagenrensä klassikkoja, kuten Matcboxia. Fiilis oli hyvä ja ilta mitä mainioin.

1.5. tiistai

Kiireetön aamu ja rauhallinen ajelu Milanoon, jonne saavuimme ruuhkiin ja harhaan ajamisiin varautuneina riittävän aikaisin. Lentokentän shoppailumahdollisuudet olivat rajalliset, mutta ajan kulutteluun riittävät. Lisäksi pääsimme syömään lentokentän ketjuravintolassa reissun ensimmäiset pitsat. Pitihän se, kun Italiassa oltiin.

Lento Pirkkalaan lähti ajallaan ja sujui mutkattomasti.