Etelä-Italiaa ja Sisiliaa kevät 2015

Tausta:

Olemme noin 40 – vuotias aviopari. Olemme käyneet Italiassa useasti aiemminkin. Sisilia ja Apulia ovat uusia, mutta ennakkotiedoiltaan meille hyvin mieluisia alueita. Päätös reilun kahden viikon kiertomatkasta tehtiin jo puoli vuotta ennen lähtöpäivää, mutta työkiireiden vuoksi valmistautuminen jäi hieman vajaaksi. Matkan budjetti oli yhteensä 3000 euroa. Tavoitteena on tutustua erilaisiin luontokohteisiin, paikalliseen elämään, italialaiseen ruokakulttuuriin, sekä viettää lepolomaa ja pidentää Suomen kesää ottamalla sääennakkoa.

22.4.

Milloin loma alkaa? Jos se alkaa heti kotioven lukkiuduttua takana, niin loma alkoi 2.45, taksin viedessä Lahden linja-autoasemalle. Uinuvalla bussilla pääsi torkkuillen puoli viideksi lentoasemalle, jossa boarding oli 5.30.

Lentokenttärutiinit hoituivat luonnikkaasti. Kone lähti ajallaan. Riikassa oli vaihto. Jatkolento Roomaan lähti 9.20, saapuen 11.30.

Reissun ensimmäinen selkkaus alkoi pian laukkujen noudon jälkeen. Booking.com oli järjestänyt huippuedullisen pikkuauton vuokralle. Ongelmaksi muodostui, että varauksen ja garanteerauksen oli tehnyt puolisoni, mutta ajajaksi oli ilmoitettu vain minut, kuten todellisuudessa oli tarkoituskin. Ilmeisesti lainsäädännöstä johtuen garanteerausta ei saa tehdä kuin kuljettaja, joten mikään vaimoni korteista ei käynyt tähän tarkoitukseen. Omia luottokortteja ei ollut mukana, mutta vajaan tunnin kielikylvyn jälkeen debit – korttini kelpasi heille. Muuten hyvä, mutta 900 euron katevaraus debit tiliin, ennen kohteeseen pääsyä ennakoi kohtuullisia ongelmia omatoimimatkailuun. Tämä tili oli toki alunperinkin matkabudjetin ulkopuolella. Hätä ei vielä syntynyt, mutta loman taloudellinen puskuri puhkesi ennen perille pääsyä. Italialaiseen joustavuuteen tottuneelle vuokraamon ehdottomuus oli yllätys. Vika oli silti meidän. Ohje siitä, että garanteeraus tulee tehdä kuljettajan kortilla luki kyllä etukäteen – eikä edes pienellä fontilla…

Minä julistin oman lomani alkaneeksi, kun vuokra – Smart oli ajettu parkkihallista autobaanalle ja opastekylttien Napoli – tekstit vahvistivat eteläisen suunnan löytymisen. Fiumincinon kentältä ei voi välttyä ajautumasta Roomaa kiertävälle kehätielle ja sieltä opasteita seuraamalla pääsee sinne minne haluaa. Kaikki tiet vievät Roomasta.

17.30 saavuimme perille ensimmäiseen valmiiksi tuttuun majapaikkaan, Villa Mirellaan, Palinuroon, jossa olemme olleet pari vuotta aiemminkin. Kaikki tulevat majapaikat tulevat olemaan uusia ja tuntemattomia.

Majoittumisen jälkeen ajoimme parin kilometrin päähän keskustaan illalliselle. Sesongin suosituksena nautimme mustekalarisottoa ja miekkakalaa. Oli erinomaista.

23.4.

Aamiainen. Yksi syy Villa Mirellan valintaan oli Italialaiseen standardiin loistava aamiainen. Laatu oli säilynyt ennallaan.

Päivän ohjelmaksi valikoitui ison tekojärven ympärille rakentuneeseen luontokohteeseen tutustuminen. Oasi Fiume Alento löytyi pohjoisesta Palinuroon menevän tien varrelta. Sitä mainostettiin ulkoilu / vaellusreiteillä. Reittejä siellä oli. Toki Lapin vaelluksiin tottuneille niin valmiiksi viimeisteltyjä, että epäilimme Geggojen ulostavan alkaaliparistoja päivän päätteeksi ja jäävän odottamaan uudelleen lataamista. Kävelytiet olivat siis varattu paikallisten perheiden retkeilyä ja ulkoilua varten ilman haasteita. Haasteita huonokuntoisille tarjosi tekojärven padon yli kapuaminen, sekä paikalle sattunut lukiolaisryhmä. Sen mukana pääsimme padon alle ekskursiolle.  

Ulkoilun jälkeen teki mieli lounasta. Ajoimme Palinuron satamaan, jossa söimme eritäin maukkaan risoton merenelävistä. Riisiä, kahta eri lajia simpukoita, mustekalaa ja hummeria. Tuoretta ja erinomaista.

Lyhyt ruoan sulattelukävely satamassa ja pieni loikoilu toisella rannalla. Tämän jälkeen ajelimme yläkylään, Centolaan, jossa yllätimme paikallispoliisin iltapäivädrinkiltä Wanted – baarista. Paikallisten mukaan kylästä ei erinomaista illallisravintolaa löydy, joten ajoimme Marina Di Camerotaan, josta löytyi tunnelmallinen ravintola. Pasta Carbonara ja Milanese leike, eli hyvin suomi-turistin valinnat, mutta englanninkielisiä listoja ei tietenkään ollut ja oma ruokalistaitalia on vielä hapuilevaa.

24.4.

Runsaan aamiaisen jälkeen selvitimme Villa Mirellan henkilökunnan kanssa parhaan tavan päästä tutustumaan Grotte Azzurraan. Parin puhelun jälkeen saimme alennuskupongit käteen ja ohjeet mennä keltaisia varjoja kohti satamassa.

Keltaisten aurinkovarjojen luota löytyi kaksi lepotuoli ja kiireettömän näköinen nuori mies, joka kehotti istumaan odottelemaan puoleksi tunniksi venyneen kymmenminuuttisen.

Tämän jälkeen eteemme puksutti viisissäkymmenissä oleva ystävällinen mies, joka poimi meidät pian kiikkeräksi osoittautuvaan veneeseen, jolla lähdimme 16 euron henkilökohtaista maksua vastaan kohti luolia.

Veneretki rantaviivaa hipoen kesti yhteensä vajaat pari tuntia. Yhteen isoon luolaan emme merenkäynnin vuoksi päässeet ajamaan sisälle. Toinen vastaava löytyi suojaisemmasta paikasta, joten sinne veneen pystyi riskittömästi uittamaan. Sinistä laguunia koskaan kokemattomalle, fysiikkaan perehtyneelle oli melkoinen elämys, kun veden pinta yhtäkkisesti vaihtui valoilmiönä hohtavan turkoosiksi.

Paluumatkalla veneeseen näkyi hieno, mutta hiljainen ranta,, sekä paljon upeita kalliomaisemia.

Luolaveneilyn jälkeen ajoimme lähikaupunkiin, Sapriin pintapuoliselle tutustumiskäynnille, sekä lounaalle, jonka nautimme rantakadulla olevassa ravintolassa. Päivän annos sisälsi salamilla ryyditettyä pastaa ja secondina miekkakalaa.

Lounaan jälkeen päätimme ajella etsimään Grottareissulla mereltä käsin nähty ranta. Onnekkaiden kurvailujen jälkeen sinne pääsi sujuvasti. Ranta oli maisemallisesti Palinuron paras ja ajankohdasta ja sijainnista johtuen saimme palvoa aurinkoa lähes yksityisesti.

Lounaan tuhtiudesta johtuen emme menneet illalliselle, vaan teimme piknikin majapaikkamme parvekkeelle. Lähikaupan löytöinä oliiveja, juustoja, mansikoita, paikallisia makkaroita, miedosti hiilihapotettua viiniä ja tuoreita leipomotuotteita pilkkahinnalla.

25.4.

Yksityisaamiaisemme oli vaihtunut saatuamme seuraa. Mirellaan oli majoittunut Italialainen, neljän moottoripyöräilijän ryhmä, joka jakoi aamiaistilan kanssamme.

Aamukymmeneltä, kylläisenä pääsimme lähtemään kohti seuraavaa etappia. Autostrada oli melko väljä ja tietulliton. Matka taittui jouhevasti lukuun ottamatta puolivälissä olevaa vajaan tunnin mittaista tieremontista johtuvaa kiertotietä, joka positiivisesti tulkittuna vei meidät läpi parin kauniin pikkukylän.

Vibo Valencian kohdalla nousimme autostradalta ja tutustuimme kylään. Arkipyhän vuoksi kylä oli hiljainen, mutta kävelykadulta löytyi edullisesti, mutta erittäin hyvällä maulla sisustettu lounasravintola, joka tarjoili edullisen ja maukkaan pasta bolognesen.

16.30 saavuimme Pizzon alueella, sijaitsevaan pikkukylään, Ricadiin, jossa majoituimme tarjouksessa olevaan, laadukkaaseen huoneistohotelliin, Villa Stromboliin, jossa meille oli järjestetty ”luxorius” – huone ikään kuin lahjaksi. Tosiasiallinen syy taisi olla, että perushuoneistot olivat vielä talvikauden jäljiltä asiakkaille avaamatta. Jyrkästi alaspäin käveltävän lyhyen siirtymän takaa löytyi kaunis ranta,. Jossa pääsimme löhöilemään miellyttävässä ilta-auringossa. Ranta oli yksi koko matkan hienoimmista jylhine rinteineen. Rantakävelyllä löysimme pari rannalle ajautunutta meduusaa, jotka olivat rakenteellisesti mielenkiintoisen näköisiä, joskin todennäköisesti kuolleenakin kunnioitusta herättäviä.

Illallisella hotellin ravintolassa oli paljon seuraa. Bussilastillinen saksalaisturisteja, sekä vajaa satapäinen 70 – vuotisjuhlaa viettämään tullut heterogeeninen joukko paikallisia. Juhlien ohjelmistossa oli laulua, puheita, ilotulitusta, sekä eksoottisimpana vesiskootterishow hotellin uima-altaassa toteutettuna. Illalliseksi söimme valmiista suppeasta menusta valittuna pasta arabiatan ja paistettuja sardiineja, jotka toivat mieleen puruveden muikut.

Puitteet olivat löhölomailuun mainiot, mutta ennakkoon varattu seuraava hotelli hautasi kertaalleen heränneen keskustelun, pitäisikö tänne jäädä lisäpäiväksi. Hotellivaraus olisi tosin saattanut peruuntua, mikäli lähialueella olisi ollut kiinnostavia tutustumiskohteita, mutta niitä ei Saksalaisturisteille räätälöidystä esimerkkiviikko-ohjelmasta ainakaan löytynyt.

26.4.

Automme lähti kohti Palermoa 8.30. Puoli tuntia suunniteltua jäljessä, koska aamiaiseen aiheutti hitautta Saksalaisjoukkueen aiheuttama jono kahviautomaatilla. Pumppusivat sitkeästi espressoautomaatista isot kahvikuppinsa täyteen. Mahtoi olla kofeiiniannos, joka saa seniilimmänkin reipastumaan…

Matka Italian mantereen eteläkärkeä kohti sujui hyvin. Messinaan vievän lautan ajojärjestelyiden arvailuun ja lippujen ostamisen kului puoli tuntia ylimääräistä. Omista vaikeuksista selvittyä pääsimme hyvään aikaan lauttajonoon, sillä seuraava lautta lähti 15 minuutin kuluttua. Autojonossa seistessä meille tuli yllätyksenä tummaihoisten , mahdollisesti Tunisiasta, tai Algeriasta saapuneiden rihkamakauppiaiden runsaus ja aktiivisuus.

Lauttaylityksen hinta oli 38 euroa. Jos olisimme hankkineet menopaluun samalla, olisimme ilmeisesti säästäneet paluumatkan hinnassa melkoisesti, mutta tämä selvisi vasta kun oli myöhäistä. Salmen ylitys kesti puoli tuntia.

Poistuminen lautasta Messinassa oli liikenteellisesti melko kaoottinen. Sekavuutta ei ainakaan helpottanut liikennevaloissa auton ikkunoihin painokkaasti koputelleet kauppiaat, eikä puoliväkisin ikkunanpesua suorittavat miehet.

Yhden helposti paikatun risteyksen missaamisen jälkeen pääsi nopeasti Palermoa kohti vievälle, maksulliselle, mutta edulliselle autostradalle. Moottoritiellä on enemmän tunneleita, kuin olen missään koskaan aiemmin nähnyt.

15.30 pääsimme majoittumaan parikymmentä kilometriä Palermon keskustasta edelleen länteen sijaitsevaan hotelliimme. Parkkipaikoista oli pulaa, mutta pienelle autolle löytyi aina juuri yksi kolo pienellä etsimisellä.

Tähän asti oikein onnistuneiden majapaikkojen jälkeen meitä kohtasi pettymys. Esitteen mukaan majapaikkamme on meren rannalla ja sieltä oli kuvassa kaunis maisema merelle. Totta molemmat, mutta läheisyydessä ranta ei ole uimista varten ja esitteen maisemakuva oli otettu residenssin kattoterassilta. Huoneen ikkunan ainoa suora näkymä oli metrin päähän seinään ja alaspäin kurkatessa näkyi alemman kerroksen wc – tilat! Lisäksi hotellihuoneen ilman laatu ei ollut – no ainakaan erinomainen.

Koska lämmintä aikaa ei kestänyt pitkään, ajoimme pian majoittumisen jälkeen noin 4 km päähän lähimmälle uimarannalle, jonka vierelle ei autolla päässyt, koska rantatie oli suljettu ja sulkua vahti 4 kyläpoliisia.

Parkkipaikka löytyi noin puolen kilometrin päässä rannasta. Kävely rantaan selvitti tiesulun syyksi viritettyjen Vespojen kiihdytyskilpailun. Hodarikoju, backstage, bensankäry ja maakuntasarjan pesäpallo-ottelua vastaava urheilujuhlan tuntu jäivät mieliimme tapahtumasta.

Ranta oli luonnonpuitteiltaan kaunis, mutta tyhjillään vieressä olevat rakennukset ja roskaisuus jättivät alueesta hieman varauksellisen kuvan. Emme palanneet sinne parin tunnin loikoilun ja uimisen jälkeen enää uudelleen.

Illallisravintolaa suunnittelimme etsivämme huolella, mutta pienen kiertelyn jälkeen valinta osui lähes hotellimme luona olevaan kalaravintolaan, jolla on myynnissä yksi ja sama menu ilmeisesti läpi vuoden. Tutti De Peche. Kymmenen alkupalaa, kaksi primiä, risottoa ja pastaa, sekä miekkakalaksi jälleen osoittautunut pääruoka. Varsinkin alkuruokien runsaus ja herkullisuus teki meihin vaikutuksen. Ostereita, simpukoita, mustekalaa, katkarapuja, kalaa monin tavoin laitettuna…

Illallisen jälkeen ylikylläisenä nukkumaan.

26.4.

Loman ainoa herätys kelloon 6.30. Tämä siksi, että tarkoituksena oli ehtiä Palermon keskustaan ennen aamuruuhkaa. Tässä emme onnistuneet, sillä sisäänmenoliikenne tukki jo Palermoa hipovan moottoritien ja pohjoismaalaiselle kapeat ja sokkeloiset sisäänmeno reitit olivat moniin miljoonakaupunkeihin tottuneellekin pelottavat ajaa. Navigaattori osasi onneksi kertoa reitin kohtuullisen hyvin niin lähelle keskustaa, että sen jälkeen saattoi vain etsiä parkkipaikkaa. Pysäköintipaikat ovat siellä oikeasti vaikeasti haettavia, sillä autoja paikoitettiin yleisesti kahteen riviin katujen varsille.

Merkeillä laittomaksi kerrotun, mutta tiiviisti täytetyn paikoituksen vierestä löytyi oikein idyllisen näköinen kahvio, jossa asiointi kertoi taloudelliset realiteetit Palermon kaupunkikierrokseen. Rahat olivat jääneet farkkujen taskuun ja shortsien reisitaskusta löytyi vajaa vitonen. Teemaksi siis kävelykierros nähtävyyksiin ja kauppaliikkeet ikkunaostoksin.

Nähtävyyksien Top10 löytyivät tiiviiltä, helposti kävellen löydettävältä alueelta. Kirkot olivat kauniita ja ylellisiä. Teatro Maximo oli nimensä mukaisesti mahtipontinen, mutta oppaissa ylistetty Normannien palatsi ainakin rakennusarkkitehtuuriin erityisesti perehtymättömälle ennakko-odotuksiin pettymys. Positiivinen kokemus oli tori, jossa pääsi tuotannollisista ja taloudellisista syistä oikeaan tunnelmaan, kun mansikkalitraa joutui oikeasti tinkimään, jotta saimme välipalan järjestymään. Tori oli toiminnallisuudeltaan ja paikallisuudeltaan aivan eri kokemus, kuin esimerkiksi Rooman kehutut torit.

Intensiivisen kolmetuntisen jälkeen kiertelimme navigaattorin opastamana sokkeloisen oloista, ruuhkaista, mutta aamua inhimillisempää reittiä moottoritielle ilman u – käännöksiä, joten pääsimme kotihotellille taskuja tankkaamaan puolen päivän aikoihin.

Pian tämän jälkeen lähdimme ajamaan noin tunnin matkan päässä olevaan Cefaluun, johon oli alun perin tarkoitus mennä suoraan Palermosta. Parkkiruutu löytyi sujuvasti aivan vanhan kaupungin yläpuolelta. Vierestä löytyi sisäpihan terassille pöytänsä kattanut lounasravintola, jossa söimme maukkaan menun. Samalla saimme empiirisen todistuksen siitä, että sisilialaiset jälkiruoat ovat makeita – tai erittäin makeita. 

Kylläisenä kävelimme ostoskadun vieressä olevia paikallista elämää huokuvia pikkukujia pitkin alas ja kiersimme kauniille rannalle lyhyelle auringonotto tauolle ja pakolliselle pikkupulahdukselle. Cefalun ranta on melko pieni, mutta kaunis ja siistinä ylläpidetty. 

Pikkusiestan jälkeen kävelimme ostos / turistikatua ylös, pysähdyimme jäätelölle ja kahville katedraalia edustavalle torille, jossa tungeksi vuodenaikaan nähden paljon turisteja. Katedraali oli kaunis. Erityisen vaikutuksen teki sen takana välittömässä läheisyydessä ylös nouseva jyrkkä kallioseinämä.

Takaisin autolle saapuessa meitä kohtasi pieni yllätys. Auton ikkunassa oli reilun kolmenkympin parkkisakko. Olin paikoittanut Smartin ensimmäistä kertaa moneen päivään rehelliseen parkkiruutuun. Tämä ruutu osoittautui jälkitarkastuksessa maksulliseksi, mutta maksuautomaatti oli melko hyvin piilotettuna. Rengaslukkoa ei onneksi ollut asennettu.

Paluumatkalla systemaattista ylinopeutta ajava autovirta yhtäkkisesti hiljensi huomattavasti vauhtia ja siirtyi oikealle kaistalle. Jälkikäteen selitän tämän radiolla, joka ilmeisesti informoi liikenneonnettomuuksista kuuntelijoitaan. Muutaman kilometrin päässä oli kolmen henkilöauton, linja-auton ja skootterin kolari, jossa menehtynyt skootteripoika oli jätetty elottomana maahan makaamaan noutajia odottamaan, siten että liikenne ohjattiin onnettomuusautojen välistä. Liikenneonnettomuuksia sattuu kaikkialla, eikä itsellä ollut muuta, kuin sivustakatsojan rooli, mutta inhottava tunne tilanteen ohittamisesta jäi. Varsinkin, kun oli päivällä röyhkeästi ajavia skoottereja väistellen ääneen ihmetellyt, että miten nuo selviävät täällä hengissä tuolla tavoin ajaen.

Illalliselle emme jaksaneet enää lähteä, vaan tyydyimme pubiin ja paniineihin. Hauska yksityiskohta oli Sport Bar mainoksilla viestinyt baari, joka oli lähes koko matkan ainoa ravintola, jossa televisio ei ollut päällä ja jossa mikään muu sisustuksessa, tai asiakaskunnassa ei viitannut urheiluun – ei edes totopeleihin.

28.4.

Aamulla jätimme sovitusti avaimet hotellihuoneeseen 8.00 ja starttasimme Smartin kohti Etnaa. Tie oli lähes perille asti maksutonta autostradaa, jossa oli tosin yksi pakollinen tietyöstä johtuva kiertotie, joka näytti ylimääräisen tunnin hulppeita maisemia.

Etna näkyi jo kauas isona maamerkkinä. Matka juurelta huipulle oli melko aikaa vievä, sillä serpentiinitien kilometrit olivat moninkertaisia linnuntiehen. Rinne oli karunkaunista. Ylhäällä oli kaksi helposti tarjolla olevaa kraateria. 2001 vuonna aktivoitunut kraateri vaati tutustumiseensa puolen tunnin melko rankan fyysisen ponnistelun, joitakin vuosia aiemmin purkautunut kraateri oli helpommin haltuun otettavissa. Hulppeiden sisääntulomaisemien jälkeen kraaterit eivät suuria elämyksiä tarjonneet, mutta kyllä ne silti lähitutustumisen arvoisia olivat.

Etnalta jatkoimme pieniä sokkeloisesti opastettuja ja paikoin arvauksen varassa edettyjä pikkuteitä pitkin kohden Randazzon pikkukylää, joka on tunnettu Etnan viineistä, sekä laavakirkosta. Tutustumisemme noudatti normaalia linjaa. Kirkko ulkoa ja viinimyymälä sisältä. Palvelu viinimyymälässä oli erittäin ystävällistä.

Randazzosta jatkoimme autostradalle ja Messinan ohi pieneen San Saban kylään, jonne majoituimme Oazi Azzurra Villageen. Iltakävelyllä rantaa runteli poikkeuksellisen kauniit aallot,  tosin estivät iltauintiaikeet.

Illallisen etsiminen San Sabassa osoittautui haasteelliseksi, sillä pikkukylän tarjonta on sesonkinakin pienimuotoista ja huhtikuussa ravintolat olivat pääasiassa kiinni. Ajoimme siis naapurikylään, josta löytyi hiljainen ravintola, jossa söimme tattirisottoa ja Mixed Grill illallisen.  

29.4

Hotellin puitteet olivat hyvät. Siihen nähden aamiaistarjoilun takkuaminen ja sisällön niukkuus tuottivat pienen pettymyksen. Aamiaisen jälkeen piti tehdä päiväohjelmasuunnitelma.

Kotihotellimme seinällä oli Saksalaisturisteille suunnattu valmis viikkoretkikonsepti, josta poimimme itsellemme parhaiten sopivaksi vierailun puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan Savocan kylään.

Savoca on rakennusarkitehtuurillisesti hyvin tavallisen oloinen , hieman menneisyyteen juuttunut kylä, josta erityisen teki sen valikoituminen Kummisetä elokuvan kulisseiksi. Saapumiskokiksen joimme elokuvassakin ison näkyvyyden saaneessa Bar Vitellissä. Tämän jälkeen kiersimme vanhan kaupungin aluetta ja ihailimme maisemia. Reissun kiintiömuseokäynti tuli myös suoritetuksi. Museon toinen kerros oli varattu vaatimattomaksi kokoelmaksi elokuvan rekvisiittaa, toinen kerros esitteli kylän ja lähialueen historiaa.

Kiireetön kävelykierros kylässä jätti jälkikäteen tarkastellen yllättävän ison muistijäljen. Paikka oli jotenkin epätodellisen oloinen. Ja näkymät kylältä alas olivat huikeat

Hellesäästä johtuen päädyimme altaalle auringonottoon hotellille palattuamme. Koko allasosasto oli vain meidän käytössä. Sesongin ulkopuolisen matkustusajankohdan etuja. Kovat aallot estivät merelle menemisen, sekä pois-ohjelmoivat aikeemme Liparisaarien risteilystä.

Edellisestä illasta viisastuneena lähdimme etsimään illallispaikkaa varhain. Lopullinen kohde löytyi  parinkymmenen kilometrin päästä, rannasta ylös nousevan tien varresta, Scarcellin kylästä. Pitkän historian omaava ravintola tarjosi hienot puitteet. Alkupalalautanen oli runsas ja grillipihvi oli tuhti.

Paluumatkan viimeisenä operaationa oli pankkiautomaatin etsiminen, sillä olemassa olevat käteiset riittivät joko tankkaukseen, tai mantereelle vievään autolauttaan, mutta ei molempiin. 

Yksinkertaiselta vaikuttanut tehtävä osoittautui melko vaikeaksi, sillä kahden lähimmän kylän ainoa automaatti oli epäkunnossa. Lopulta toimiva laite löytyi ja matkan jatkamiselle tuli taloudelliset edellytykset.

30.4.

Varhainen ja vaatimaton aamiainen, ennen Messinan liikenneruuhkiin ja autolautalle lähtöä. Ruuhkista selvisi melko kunnialla, sillä satama oli hyvin opastettu, eikä Messinan kaoottinen liikennekulttuuri päässyt kohtuuttomasti häiritsemään. Lautan kanssa kävi huono onni, sillä olimme ensimmäiset jonossa, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen tarjolla olleeseen lauttaan. Turhalta tuntuvaa odottelua tuli nelikymmenminuuttinen, jonka sai kulutettua kahvin odotteluun satamaravintolassa, joka toimi röyhkein tilaa seuraavaksi periaatteella.

Salmenylityksestä vastaavan lautan henkilökunta varmaan nauraisi suomalaiselle uutisoinnille, jossa kriisiydytään mikäli autolautan keulakannet eivät ole lukittuina matkan aikana, sillä Sisiliassa liikkeelle lähtö ja saapuminen tehdään avoimella lastaussillalla.

Mantereelle pääsyn jälkeen lähdimme ajamaan kohti Rossanoa. Rossanon suhteen meillä ei ollut ennakko odotuksia ja Park Village Hotel valikoitui yöpymispaikaksi lähinnä jakamaan autossa istumista kahdelle päivälle. Majoittuminen tapahtui ystävällisen albaanitalkkarin opastamana. Sen jälkeen menimme isolla raekoolla olevalle, lue kiviselle, rannalle ottamaan aurinkoa ja lueskelemaan. Joonianmeren vesi oli uimakelpoisen lämmintä, mutta virkistävää.

Illallispaikkaa valitessa kysyimme neuvoa hotellin omistajalta, jonka iäksi arvioimme 80 vuotta. Hänen suosittelema ravintola osoittautui sukulaisen pyörittämäksi meksikolaisravintolaksi, josta poistuimme ystävällisesti aterioimatta, sillä intressinämme on enemmän kansallinen ruokakulttuuri. Lopulta illallistimme Net Advisorin suosittelemassa Il Dragossa, jonka grilliata de pesce oli yksi koko matkan maistuvimmista pääruoista.

1.5.

Aloitimme matkan kohti reissumme viimeistä etappia, Apuliaa. Hotelli oli ennalta valitsematta, joten pysähdyimme tunnin ajamisen jälkeen valtatien varrella olevaan nettikahvilaan, jossa valikoimme yhden yön pysäkiksi menneen ajan loistohotellilta vaikuttaneen Hotel St Giovannin Monopolin alueelta.

Matkalla hotellille päätimme tehdä pienen lisäkierroksen ja ajoimme jo seuraavan päivän kohteemme, Alborabellon kautta. Ensivaikutelma oli kaunis, joten nyt tiesimme, mitä odottaa trullikylältä. Jatkoimme matkaa pikkuteitä, kunnes tien oikealla puolella oli trullitornillinen maatilateurastamo, joka mainosti lounasmenua.

Ruokailu oli elämys, sillä henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia, mutta se ei varsinaisesti haitannut, sillä tilattavissa oli ainoastaan päivän menu, joka oli kokoelma kaikkea sitä, mitä naapurihuoneen lihatiskiltä paikallisille myytiin tuoreena. Montaa eri lihaa sisältänyt lounas oli hyvä, raskas ja taatusti suomalaisen hygieniatason alittava.

Hotellin löytäminen hankaloitui, koska kaupunki, jonka keskustaan navigaattori meidät ohjasi oli suljettu vappupäivän vuoksi useiden avainteiden osalta autoliikenteeltä. Suomalaisella sisulla ja Italialaisella röyhkeydellä Smart pääsi lopulta perille hotelliin, jossa mennyt loisto oli karissut jopa kauemmas, kuin etukäteen arvioimme.

Ilma oli auringonottoon ja rantajoogaan sopiva. Samoin ranta hotellin takana, jos ummisti silmät roskilta, mutta piti ne kuitenkin riittävän raollaan, ettei astunut sirpaleisiin, joita oli runsaasti.

Hotellilla oli iso piha ja uima-altaita, sekä baareja, mutta ne avautuivat vasta myöhemmin kesällä. Tämä ei sinänsä haitannut, koska autoilu keskustassa oli nostanut halun mennä iltaohjelmana katsomaan vappuhulinaa paikanpäälle. Ihmisiä oli liikkeellä paljon ja tunnelma oli karnevaalimainen ilman Suomessa liian tuttuja lieveilmiöitä. Torilla oli kauppiaita ja iloinen puheensorina täytti alueet.

Kiertelyn jälkeen päätimme haukata jotain. Illallisvalinnaksi päädyimme maistamaan ensimmäisen pitsan koko matkalla. Maku oli mainio ja pitsa italialaiseen tapaan on paljon kevyempi, kuin kotimaassa.

2.5.

Terassille katettu aamiainen oli odotettua parempi ja palvelu tuttuun tapaan ystävällistä. Aamiaisen jälkeen suuntasimme ilman ennakko-odotuksia Grotte di Castellinoon. Luolien suulle oli rakentunut melko iso turistirysä palveluineen. Lippuluukulla kävi melkoinen kuhina. Hallitsemattoman jonottelun jälkeen saimme ostettua liput ja pääsimme uudelleen jonottamaan sisäänpääsyä. 

Ulkoalueella oli wifi, mikä teki odottelusta ihan siedettävää. Jo ensi vaikutelma luolaan laskeuduttua oli vaikuttava. Luolan suulla sai vielä käyttää kameraa, mutta kuten luonnonnähtävyyksissä usein käy, koko vaikutelma ei kuvaan tallennu. Ryhmittäytymisen jälkeen jatkoimme matkaa syvemmälle luoliin. Tippukivimuodostelmat olivat huikeita. Koko reilun parin tunnin mittainen kävely sykähdytti, kunnes eri sävyjä heijasteleviin tippukivimuodostelmiin turtui.

Luolien jälkeen ajoimme navigaattorin ensimmäistä kertaa ongelmitta perille ohjaamana majapaikkaamme. Maatilamajoitus trullitaloon, joka sijaitsi isäntäperheen takapihalla.

Tavaroiden jälkeen suuntasimme kohti Glu Ulive – ruokaravintolaa, jonka kyltin löysimme majoitukseen ajaessa. Paikka oli iso, nyt tyhjillään ollut illallisravintola, josta isäntä kuitenkin huhuillen löytyi ja meille järjestyi lounaskattaus. Alkupalaksi tarjoiltu carpaccio oli huikean hyvää. 

Pääruoaksi valitut friteeratut simpukat ja mustekalat ajoivat asiansa, mutta eivät tuoneet makuelämyksiä.

Ruokailun jälkeen suuntasimme Alborabelloon, tutustumaan suojeltuun trullikylään. Paikallinen harrastajateatteriväki esitteli torilla mennyttä elämäntapaa. Kylä oli täynnä pieniä matkamuistomyymälöitä, sekä ravintoloita. Osassa kylän trullitaloja edelleen asuttiin. Myös trullitaloa ulkoisesti mukaileva kirkko oli toiminnassa. Paikka oli ainutkertaisuudessaan tutustumisen arvoinen. Aitoutta alleviivasi lähialueilla edelleen arkikäytössä olevat samanlaiset rakennukset. Myös alueen runsaslukuiset kiviaidat olivat kauniita.

Haimme illaksi naposteltavia ja viiniä ja vietimme rauhallisen illan kotitrullimme terassilla.

3.5

Heräsimme hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Totesimme, että yöpyminen trullissa on elämys, mutta yksi yö riittää. Varsinkaan hengityssairauksista kärsivälle ilmanvaihdoltaan kyseenalainen rakennus ei oikein sovellu. Aamiainen nautittiin isäntäperheen kodin aulassa. Kotoisat kakut olivat hyviä.

Suuntasimme automme keulan kohti Foggiaa, siten että tarkka sijoittumisemme oli suunnittelematta. Lähelle päästyä etsiydyimme huoltoasemalle wifin ääreen. Löysimme potentiaalisen majapaikan Siponton mainostetun rannan läheltä. Päätimme suunnata sinne. Itse hotellia emme käyneet edes katsomassa, sillä ranta oli siivottomassa kunnossa ja paikka oli kaikkea muuta kuin houkutteleva. Päätimme suunnata Don Giovanni Rotondoon, jossa oli huippualennuksessa kylän paras hotelli,, Gran Paradiso.

Majoittumisen ja lyhyen altaalla makoilun jälkeen päätimme tutustua loppulomaa ajatellen seutuun. Alueen tiet olivat vuoristoisia ja hitaita ajella. Mahdollista aurinkorantaa etsiessä ajauduimme Pugnochiusoon, jossa oli erittäin kaunis näköalapaikka, mutta ranta itsessään ei houkutellut uimaan.

Suunniteltua pidemmäksi venyneen ajelun jälkeen menimme kotikylämme trattoriaan syömään pasta formaggion ja lammasta. Lammas oli hyvää, mutta ei kovin runsasta. Johtui tosin meidän omasta tilausvirheestä. Molemmille samaa on eri asia, kuin sama meille molemmille jaettuna.

4.5.

Hotellin aamiainen meinasi tuottaa pettymyksen. Menimme alakerran ravintolaan, jossa oli sotkuisia pöytiä ja lähes tyhjiä tarjottimia noutopöydällä. Lyhyt keskustelu henkilökunnan kanssa selvitti, että paikkaan oli tehty varhainen lisäkattaus pyhiinvaeltajaporukalle, joka oli aamiaisensa jo päättänyt. 

Meitä normiasiakkaita palveli eri ravintola kerrosta ylempänä ja siellä oli monipuolinen, skandinaaviset mitat täyttävä kattaus. Ainoastaan kahvi oli pahaa.

Valkeneva päivä oli koko loman lämpimin ja päätimme suunnata auton kohti edellisenä päivänä löydettyä Viesten rantaa. Ranta oli yksi parhaista koskaan kokemistamme. Hiekka oli hienojakoista, ranta syveni maltillisesti, mutta ympäröivät maisemat olivat silti jylhiä. Adrianmeren vesi oli lämmintä, mutta silti riittävän virkistävää, että rannalla jaksoi olla.

Paluumatkalla suuntasimme automme läpi sateenvarjometsän, joka oli täynnä piknikpaikkoja ja helppokulkuisia metsäpolkuja kävelyitä varten.

Hotellille päästyämme suunnittelimme hetken illallisvaihtoehtoja, mutta päädyimme nukkumaan jo iltakahdeksalta. Syy oli alkuelämän pahimmat palovammat, sekä niiden nostama kuume. Vastoin ennakkoluulojamme aiempien päivien auringonpalvominen ei ollut totuttanut ihoa aurinkoon riittävästi ja onnistuimme molemmat polttamaan osan vartaloa.

5.5.

Yö tuli nukuttua katkonaisesti, kosketusaran ihon vuoksi. Tämä uusi myös suunnitelman päiväohjelmasta. Päätimme suunnata kerran hylkäämäämme Manfredonian kylään. Autolle löytyi parkkipaikka helposti ja pankkiautomaatti löytyi sopivasti ennen mahdollisia shoppailukohteita. Jostakin syystä automaatti ei palvellut rahannostoasiakkaita juuri sinä tuntina, jolloin asioida yritimme. Tämä katkos luki kyllä jälkikäteen löytämissämme infoissa. Pieleen asiointimme meni siinä, kun oletimme ensimmäisen nostoepäonnistumisen johtuvan kyseisestä kortista ja vaihdoimme liian nopeasti toiseen pankkikorttiin. Tämän hätäilyn seurauksena automaatti nielaisi kortin.

Onneksemme samassa rakennuksessa oven takana oli pankki, joka ylläpiti automaattia. Kohtuullisen odottelun jälkeen saimme pankkivirkailijaan kontaktin. Henkkarimme olivat kotihotellilla, mutta ulkomaalainen vilpittömän oloinen habitus yhdessä usean muun samalle nimelle kirjatun kortin kanssa riitti vakuuttamaan pankkiirin kortin kuuluvuudesta meille ja pääsimme jatkamaan kortillisena seuraavalle automaatille.

Rahoituksen jälkeen ajoimme rannan näköalaravintolaan syömään jäätelöannokset. Tämän jälkeen palasimme kotikylään, jossa oli Manfredoniaa paremmat ostosmahdollisuudet. Löydöksi osoittautui suomalaisen mittapuun mukaan edullinen Benettonin myymälä. Tämä myymälä oli oikeastaan ainoa syy matkabudjettimme ylittymiseen. Melkein vierestä löytyi myymälä, joka myi meille lisämatkalaukun.

Illallisravintola löytyi kävelymatkan päästä kotihotellista. Noin 12 vuotias ammatistaan ylpeä tarjoilija toi meille maukkaan antipastilautasen ja naudan lankkupihvin. Ystävällisestä palvelusta antamamme tipin jälkeen pöytään tuli myös pieni kannullinen oikein pahan tuoksuista, ilmeisesti paikallista yrttiviinaa, jonka maun testaamisen sivuutimme.

6.5.

Aamiainen oli Grand Paradison tapaan hyvä. Aamupäivän lyhyen ostoskävelyn jälkeen suuntasimme Viesteä kohti. Pysähtelimme Punta Panoramico maisemakohteissa. 

Kävelimme jylhissä maisemissa ja ihmettelimme miten lähes pystysuorien kallioseinämien väleistä löytyi pieniä, kauniita hiekkarantoja.

Kävimme lyhyesti uudelleen katsastamassa parinpäivän takaiset hiekkarannat. Uiminen oli hauskaa, mutta rannalla oleilu ihoa auringolta suojellen tuntui turhauttavalta. Jatkoimme pian matkaa takaisin kotihotellille pienien turismin ulkopuolelle jäävien kylien läpi, niiden paikalliskahvioihin pysähdellen.

Illalliselle menimme jo aiemmin suunnittelemaamme Tio Pepeen, jonka ruoka oli korkeita ennakko-odotuksiamme vastaavaa.

7.5..

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti herätä tähän aamuun Roomassa. Luovuimme alkuperäisestä suunnitelmasta, sillä olimme siellä olleet jo useasti. Pitkän loman viimeisen päivän viettäminen siellä ei olisi antanut meille mitään, mutta ruuhkien vuoksi reissu olisi hankaloitunut.

Nyt viimeinen matkapäivämme oli pelkkää ajelua. Tosin aikataulutus oli sikäli mieluinen, että saimme herätä ja pakata rauhassa, ennen autoon pakkautumista. Oikea moottoritie löytyi kohtuullisen helposti. Matka alkoi taittumaan tavoitellussa aikataulussa. Saavuimme lentokentälle autoa palauttamaan reilua tuntia ennen vuokra-ajan päättymistä huolimatta yhdestä omasta huolimattomuudesta johtuneesta puoli tuntia vieneestä harhaan ajosta kehätiellä.   

Vuokralle otettaessa Smartin mittarissa oli reilu 2000 kilometriä, palautettaessa yli 6500. Vuokraus oli onneksi myös kirjattu vapaille kilometreille, joten siihen ei puututtu, mutta auton ulkoinen likaisuus kirvoitti henkilökunnassa kysymyksen, oletteko ajaneet tällä metsässä? Autoa ja papereita tutkittiin pitkältä vaikuttanut viisitoistaminuuttinen. Sen jälkeen minut kutsuttiin tiskille ja minulle palautettiin viiden sentin kolikko. En ymmärrä miksi, mutta otin lantin vastaan ja poistuin. Hämmennys on kriisiä parempi vaihtoehto.

Jo kesken ajomme olimme saaneet viestejä lentokentän varastotiloissa olleesta tulipalosta ja sen mahdollisesti aiheuttamista häiriöistä. Meille häiriöt realisoituivat siinä, että koko terminaali, johon olimme menossa oli suljettu. Meidät ohjattiin ykkösterminaaliin, joka normaalisti palveli lähinnä maan sisäisiä lentoja.

Terminaalissa ja sen edessä oli kaoottinen tunnelma. Paikallistelevisio lähetti suoraa lähetystä. Ihmiset tunkeilivat. Henkilökuntaa oli jalkautettu paljon hoitamaan jotakin tehtävää, mutta kokonaisvastuuta ei tuntunut kukaan kantavan.

Meillä oli hyvin aikaa, joten tarkkailimme hetken yleistä hulinaa, jonka jälkeen ryhdyimme selvittämään omaa tilannettamme. Ensimmäinen infotiski neuvoi meidät Al Italian tiskirivistöön, josta jostakin löytyy meidän lento. Sitä ei lukenut yhdessäkään tiskissä, kuten ei muutakaan ulkomaanlentoa, joten kysyimme apua keskusteluun vapautuneelta virkailijalta. Hänen vastaus oli, että täältä lähteminen maan ulkopuolelle on mahdotonta, erittäin mahdotonta, lennon check in on jossakin muualla, ehkä tämän tiskin takana, kokeilkaa sieltä.

Neuvotusta paikasta löytyi lähinnä Air Francen lentoja, mutta myös meidän kanssa samaa lentoa odottava Liettualaispari, joka oli kuullut joltakin auttajalta, että meidän check in tulee luukuille 103 – 105. Heidän aktiivisuudellaan tieto varmistui luukkuun 105.

Luukulla 105 oli lukenut koko meidän terminaalissa tähän asti viettämän ajan check In Praha, jonka alkuperäinen lähtöaika oli aamuvarhaisella. Toteutuma oli siirretty kolme tuntia meidän boarding ajan taakse. Puolen tunnin kuluttua, lähtöajan koko ajan lähestyessä kysyimme uutta neuvoa. Monitoreista ei ollut apua, koska ne olivat jo aiemmin täyttyneet aamulla peruutettujen, tai siirrettyjen lentojen tiedoista. Nyt ajankohtaiset lennot eivät niihin mahtuneet. Nyt saimme informaation kiirehtiä luukulle 115, joka oli yllättävän kaukana luukusta 105, mutta samassa kerroksessa kuitenkin. Se oli täysin hiljainen, mutta sen lähellä avautui luukku 117, jonne tuli teksti oikean lennon check in tiedoista. 

Sille luukulle asti emme päässeet, vaan sinne tuli henkilökuntaa johdattamaan meidät numeroimattomalle tiskille käytävän toiselle puolelle.

Laukut saimme jätettyä , lähes grammalleen maksimipainoisina, mutta ei ylitettynä. Turvatarkastus meni ongelmitta, jos unohdan mainita reppuuni unohtuneen kolatölkin. Kansainvälisen alueen monitorit tunnistivat jo lentomme, mutta portti, josta lento niiden, kuten myös painettujen lippujen mukaan lähti, oli kokonaan suljettu kaikelta liikenteeltä. Paluu infotiskille kertoi, että monitorit ovat aina oikeassa, uskokaa niitä. Lennon boardingiin oli aikaa enää joitakin minuutteja. Samalla hetkellä monitoreiden tieto lähtöportista vaihtui ja pääsimme reippailemaan oikeaan osoitteeseen.

Ilman portinvaihtoa olisimme päässeet koko päivän ensimmäiselle ajallaan lähteneelle lennolle. Nyt jouduimme odottamaan muut eksyneet, jotka eivät olleet saaneet portin muutostietoa yhtä nopeasti ja koneen nousu oli puoli tuntia myöhässä.

Jo tämä myöhästyminen meinasi estää Riika – Helsinki lennolle ehtimisen. Tämä kone kuitenkin odotti meidät ja muutaman muun matkustajan. Pääsimme lähes saman vuorokauden puolella kotimaan kamaralle.

Laukkuja ei tarvinnut kauaa etsiä, sillä niitä ei tullut ainoatakaan. Päiväkirjan pitäminen päättyy toteamiseen, että laukut saapuivat kotiin toimitettuna vajaan viikon meidän jäljessä. Parkkisakkojen karhukirjeet eivät ole vielä löytäneet perille. Alkuperäiset sakot jäivät vuokra-autoon.