Talvinen mökkipäivä Tapojärvellä

Loma on sisältänyt tähän mennessä viisi yli kellonympäri kestänyttä teemapäivää. Tämän päivän teemana oli "En tee tänään mitään", mikä tarkoittaa intensiivistä ja osin käsikirjoitettua tekemättömyyttä.

Siis mökkeilyä, korukaupassa käyntiä Kolarissa matkamuistoja varten, hernekeiton hauduttamista, lettujen paistoa, saunanlämmitystä ja saunomista, sekä iltagrillailua lumihankien keskellä, sekä vaahtokarkkien paahtamista.

Hieman piti lomamoodista vaihtaa jo kohti loppusiivoilua, että huomiselle saa kunnon hiihto / rinnepäivän. Kivaa. Poroja ei nähty koko reissulla. Ovat ilmeisesti pettävän hangen vuoksi ruokapaikoillaan asemissa jumissa. Ei kuitenkaan voi sanoa, ettei nähty poroja paskan vertaa. Puuvaraston edustalla oli jätöksiä - ja melko tuoreita

Ei mennyt niinkuin Stromssassa - vai menikö?

Reilun viikon Lapin matkan ainoa tarkkaan aikataulutettu ja välimatkojen vuoksi pitkä päivä. Herätys 6.45 ja kuin ihmeen kaupalla koko joukkue oli autossa heti seitsemän jälkeen. Tavoitteena oli saapua Kilpisjärvelle kymmeneltä. Kurvasimme turisti-infon pihaan neljää minuuttia yli. Stilistinen aikatauluheitto ei suurta suunnitelmaa kaatanut, mutta muuten epäonnistumista alkoi olla ilmassa.

Suunnitelmana oli lähteä hiihtämään kolmisen kilometriä Kilpisjärven jäätä ja kääntää katse kohti pohjoista, jolloin edessä aukeaa Kitsiputoukset, joita ympäröi koko Mallatin luonnonpuisto. Oikealle katsetta kääntäen näkyy Saana ja vasemmalle katsoessa löytää Norjaa ja Ruotsia, jonka puolelta parhaassa tapauksessa häämöttää Haltin Häät laulusta tuttu tumma Peltsa.

https://www.youtube.com/watch?v=JT4MOY3LusM

Kävellessä turisti-infoon neljän ihmisen letkamuodostelmassa selvisi, että kyseistä ihmepistettä emme tänään Kilpisjärvestä löydä, koska kolmemetrisen letkan perältä ei nähnyt matkanjohtajaa. Lumisade ja sumu oli enemmän kuin sakeita.

Siis joukkue autoon ja kohti Skibotnia. Pian matkalla näkyvyys katosi rinnettä ylös ajaessa ihan nollaan. Ajoimme valtatiellä paksuun pilveen, joka piti ajonäkymän huonona parikymmentä minuuttia. Yhdessä alamäessä pilven reuna löytyi ja maisema avartui.

Skibotn oli kaunis, kuten aina, mutta erityisen kuvauksellinen pilvisyyden vuoksi.

Koska aikaa oli, päätimme ajaa Pohjois-Norjan pääkaupunkiin Tromssaan. Myös se oli kaunis, sekä maisemiltaan, että keskustainfraltaan. Ruokahuollon hoiti suosittelun arvoisesti pääkadun Peppes - pitseria. Koska matkassa on varhaisteinejä, niin selvitimme myös missä v*tus apteekki on.

Paluumatkalla löysimme opastamattoman parkkipaikan, jonka takaa löytyvät morsiushuntuputoukset. Talvella parhaille kuvaus -tai katselupaikoille ei uskaltanut umpihangessa sortumavaarakylttien ohi kävellä, mutta kokemusta saimme visuaalista elämystä enemmän.

Kiva, mutta raskas päivä.

Levillä paistaa aurinko

Parhaat laskettelusäät on aina sesongin lopussa. Kliseinen lause, jonka olin epäileväisenä kuullut monesta eri suusta. Satunnaisvaihteluiden merkitys on yhden viikon reissussa suurin säihin liittyvä riski, tai mahdollisuus. Tänään mahdollisuudet eskaloituivat. Seniorikaarti hiihti 15 kilometrin lenkin t-paidassa ja sama oli varustus juriorijoukkueella, kun heitä haettiin ilta-auringon vielä paistaessa etelärinteille.

Olimme siis kahteen joukkueeseen jakautuneena. Kaikilla oli kivaa. En ole aiemmin hiidellyt Levillä kuin Zero Pointista lähtevillä reiteillä, lähinnä Iso-Porossa. Levillä on tämän päivän perusteella hyvät lenkit. Ainakin helpoista laduista pitäville. Myös tauon pääsi pitämään aina, kun oli tarve, sillä latukahviloita oli noin kolmen kilometrin välein.

Ruokahuollosta on kerrottavaa sen verran, että Lapin pakollinen poronkäristys on nyt nautittu.

Illalla ehti mökillä lämmittämään saunan. Herra 12 - vuotta piti kiinni lumienkeleitä täytyy kerran talvessa tehdä perinteestä. Muita kylmäsi pelkkä ajatus.

Lintuharrastuneita ei olla yhtään, mutta tällainen bongattiin mökkitien päästä. Olisiko tämä Teeri?

Päivä Levillä

Hymmmm! Minun aamu alkoi hartailla venyttelyillä kuunnellessa viereisellä lattialla toteutettua aamujoogaa. Aamiaisessa ei itämaisia vivahteita ollut. Se oli tuhti versio perinteisestä suomalaisesta aamiaisesta hienoisella länsinaapurimaan vivahteella. Falukorv. Raskasta kaivostyötä tekevien miesten ravitsemiseen suunniteltu edullinen ja arkinen eväs. Kai sen voisi vapaasti suomentaa perjantaimakkaraksi. Eli lauantaisen isoserkun arkisemmaksi versioksi. Tuskin poimisin ostoskoriin koskaan lähikaupasta, mutta pari kertaa vuodessa Länsi-Lapin reissuilla siitä saa tradition.

Päivän pääkohde, South Point saavutettiin aamukymmenen jälkeen. Viimevuotiseen tapaan ensimmäinen sohlaus tuli esiin 10 minuuttia sen jälkeen. Neitsytmatkallaan ollut suksiboxi avattiin ensimmäistä kertaa käyttöönoton jälkeen. Ei. Avain ei ollut hukassa, eikä katki. Ei. Tavarat ei olleet särkyneet. Ei. Mitään ei ollut hajonnut. Lähellä kyllä oli ollut. En ollut tarkastanut muun joukkueen asennusta ja jokainen laatikkoa kattotelineeseen lukitseva liitin oli ollut auki koko tähänastisen 1200 kilometriä. Ainoa tapahtunut vahinko oli laatikon kymmenen sentin vähittäissiirtymä keulaa kohti. Huolimatta siitä, että tie ennen Vuokattia oli paikoin Itänaapurin tieverkkoa muistuttavassa kunnossa. Virtuaalinitrot esiin ja boxin uudelleenkiinnitys kauluksia pystyyn nostaen ja rekisterikilven rapaisuudesta hyvillään ollen.  Seuraavien kilometrien ajan olin koko ajan kauhuissani irtoaako boxi, vaikka oikeasti voisi olla vakuuttunut, että se on niin kiinnikkeihinsä sopiva, että se ei vahingossa irtoa. Jos voisi irrota, niin pahin olisi jo varmuudella tapahtunut.

Laskettelun fasiliteetit ei paljon parempia voisi olla. Sää + 10 astetta, täysi auringonpaiste pilvettömältä taivaalta, ruuhkia ei nimeksikään ja rinteet vielä yöpakkasen auttamana erinomaiseen kuntoon työstettynä. Lapsille suunnatun gallupin mukaan parasta oli kuitenkin loistavien rinteiden välissä olleet metsät, joissa pääsi puita pujotellen etenemään.

Reissun nuorimmaisen, neiti 11 - veen ilme ei ensimmäisen laskun jälkeen säteillyt riemua, kun ensi kokeilussa ollut tuolihissi ei osannut palvella oikein. Päivän edetessä tunnelma loisti kilpaa sään kanssa.

Ruokahuolto hoidettiin kahdessa osassa. Rinneporukka ruokaili sivakassa, hiihtäjät Somassa. Valinta suosi kaikkia. Myös Immeljärven jään ladut olivat hyvässä kunnossa.

Maisemaravintola Tuikussa ehdittiin lyhyestä käymään ennen kotimatkaa.

Illalla uusi ruokahuolto mökillä ja sauna.

Vuokatti - Rovaniemi - Tapojärvi

Loman toinen päivä alkaa minuuttiaikataululla. Herätys 7.20, pakollinen työrupeama 7.30 - 9.10, aamiaiselle 9.15 ja kylpylään kymmeneksi. Herätyksen hoiti kello omalla tarkkuudellaan. Neljän tunnin työt saa tehtyä alle parissa tunnissa, kun on pakko motivaattorina. Lasten kehumalle aamiaiselle pääsi melkein ajoissa. Kylpylään olisi ehtinyt jopa etuajassa, sillä sisäänohjaava puomiovi piippasi rumasti, kun yritimme mennä sisälle jo 9.58. Pari minuuttia odottelua toogaan pukeutuneena respan aulassa ja uusi yritys. Nyt pääsimme sisälle kylpylän ekoina asiakkaina ja Oskari pulahti altaaseen päivän ensimmäisenä kylpijänä.

Parin välipala ja pissatauon jälkeen saavuimme Rovaniemelle 16 aikoihin. Ohjelmassa oli Santa Claus Village, joka oli rakentuneena jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun siellä edellisen kerran kävin. Napapiirin ylityspaikan ympärille tehty turistikeskittymä vetää tuhansittain turisteja sesonkina. Silloin joulupukin polvelle piti kuulemma jonottaa pitkään. Nyt meidät vedettiin kutsumalla sisään. Puitteet oli ihan kivat, mutta toisella kymmenellä olevat lapset eivät olleet enää ihan optimaalisinta kohderyhmää.

Viimeiseksi tarkoitettu välietappi oli, ainakin Napapiirin Sankarit 2 elokuvasta tuttu ICA Lahtis Pajalan kunnan puolella Ruotsissa. Takapenkki vietti tunnin alakuloista hiljaiseloa, kun selvisi, että paikka menee arkisin kiinni 19.00, emmekä ehdi ihan ajoissa perille. Yritin tasoittaa tilannetta Pellon kohdalla kertomalla, että vanhemmille suunnattu Pentikin Vihreä pysäkki on myös kiinni, kunnes rajajoen pilkottaessa muistimme, että Torniojoen toisella puolella eletään Ruotsin aikaa. Ehdimme sittenkin, Ihan tavallisetkin tuotteet tuntuvat kivoilta, kun niitä on tarjolla vaan kerran - pari vuodessa

Minuuttiaikataulu oli päivän teema loppuun asti, sillä saavuimme mökille juuri ajoissa, todistaaksemme auringonlaskun. Pikkutakki juhlavasti viikoksi narikkaan ja tätä tuijottamaan. Loma.

Lahti-Forssa-Vuokatti

Vuosittainen Länsi-Lapin keväthangille meno toteutuu tänä vuonna myöhemmin kuin koskaan aiemmin. Toteutuuko liian myöhään? Viime vuonna vierailtiin lasten hiihtoloman aikaan helmikuun lopulla. Silloin oli rinteessä tosi kylmä ja ilmeinen riski oli, että olisi ollut liian kylmä edes laskettelun yrittämiseen. Kuukautta myöhemmin kevät olisi jo paljon pidemmällä. Nyt viikkoja on kulunut kuitenkin jo alun seitsemättä, ennen kuin saimme lomaa järjestymään matkaa varten.

Huonoinkaan kartanlukija ei aloita lapinmatkaa suuntaamalla Forssaan, paitsi me. Jos itse menee erämaamökille, niin kyllä koirille kuuluu hotelliloma. Eli Arvi ja Papu Hotelli Koskenniskan omistajien hyvää huomaan aamuvarhaisella.

Auto tarvitsi tankata ensimmäisen kerran Länkipohjan Nesteellä Oriveden ja Jämsän välissä. Suksiboxi katolla vaikutti tyhmältä, kun missään ei näkynyt enää ripaustakaan lunta.

Lounaalle mennään Hesburgeriin, Abceelle, Nesteelle, Ideaparkkiin, Intialaiseen, tai Nepalilaiseen. Matkaan oli lähdetty ilmeisen huonolla henkilökohtaisella tankkauksella, kun kaikki nämä vaihtoehdot oli esillä jo ennen aamukymmentä. Voiton vei lopulta Jyväskylän kauppakadun kiinalainen, jonka ensimmisiksi asiakkaiksi ehdittiin 11.50, eli kymmenen minuuttia ennen aukioloaikaa, mutta he poimivat mainosjonon sisälle sen havaittuaan.

Jyväskylästä matka jatkui kohtalaisen raskaalla kaasujalalla kohti Vuokattia josta saimme huoneet 16 jälkeen. Aikaa jäi iltakylpylöinnille riittävästi. Edellinen visiitti oli yli vuosikymmenen takaa, Paikka oli iso kuten muistin. Pelko menneiden vuosikymmenten hienoudesta oli turha, sillä sekä huoneita, julkisia tiloja ja kylpyläaluetta oli ylläpitohuollettu runsaasti. Hotellihuone, aamiainen ja kylpylän monipuolisuus oli erityisesti lasten mieleen.