Lisää takautuvia maailmanperintökohteita ja Temtative listan päivityksiä

 

Lisää takautuvia maailmanperintökohteita ja Temtative listan päivityksiä

Tanskalla on maailmanperintökohteiden ehdokkuuslistalla, temtative listalla yhtenä kohteena Amalienborgin linna ja sen ympäristä esimerkkinä 1700 – luvun kaupunkirakentamisesta. En käydessäni osannut niin tarkkaan ajatella. Näytti kivalta ja siistiltä kaupunkialueelta.

Puolassa Gdynia on noussut tänä vuonna varsinaiseksi maailmanperintökohteeksi esimerkkinä nopeasti 1920 – 1940 välisenä aikana rakennetusta kaupungista. Kaupunki siis kasvoi muutamassa vuosikymmenessä pienestä kalastajakylästä, rakennetun vientisataman ansiosta, isoksi kaupungiksi poikkeuksellisen nopeasti. Kaupunkikuva on huomattavan yhtenäinen ja selkeä. Tämä jäi myös minulle käynnistäni mieleen.

Lähes naapurikaupunki Gdansk on uudelleen temtative listalla. Ei vain historiallisen keskustan vuoksi, vaan teemaksi on ehdotettu ”muistoja ja vapautta”. Vanhan kaupungin nimetyt kohteet on niitä muistoja. Vapauteen liittyy satama alueen Westernplatte, jossa toinen maailmansota käynnistyi ja ”Monument to the Fallen Shipyard Workers”, ja heidän solidarność-liike, joka johti kommunismin kaatumiseen Puolassa ja siitä seurasi edelleen koko rautaesiripun mureneminen.

Monumentin olen nähnyt, samoin suurimman osan nimetyistä keskustakohteista. Tuo Saksalaisjoukkojen rantautumispaikka on näkemättä.

Saksan uutena sanaleikillisenä temtative kohteena on rautaesiripun nimeäminen green beltiksi, koska raja-alueelle vuosikymmeniksi hoitamatonta aluetta, joka on vihertynyt. Saksa perustelee asiaa maailman pisimmällä ekologisella käytävällä.

Toki pakon seurauksena on varmasti syntynyt monipuolinen biodiversiteetti, mutta suurin kiinnostavuus on varmasti paikoissa, joissa kahtiajako näkyy.

Vanhan rajan olen ylittänyt lukuisia kertoja, mutta en osannut nähdä siinä mitään erikoista.

Monacolla on temtative listalla ainoastaan yksi kohde, Välimeren alpit, joiden läpi kaupunkivaltioon on käytännössä pakko ajaa, joten sitä ei voi olla näkemättä.

Tsekki esittää temtative listalle Ostravan teollisuuskomplekseja. Ne ovat iso osa Ostravan kaupunkikuvaa jo ilman varsinaista vierailua. Ne olivat ehkä myös osasyy minun siellä käynnille. Kaupunkilaiset kertoivat, että pyykkejä ei voinut kuivata narulla ulkona, koska vaatteisiin laskeutui mustaa pölyä hiilikaivoksien ja rautamasuunien yhteisvaikutuksena.

Tehdas on muutettu museoksi ja minä olin siellä edistyneiden vihreän siirtymän hankkeiden esittelyssä. Eli luontoarvot tulevat myös perinteisiin teollisuuskaupunkeihin.

Kiinassa on varsinaiseksi maailmanperintökohteeksi noussut Beijing Central Axis, Pekingin keskustan akseli, jonka varrella merkittävät maailmanperintökohteet sijaitsevat. Vahva akseli symboloi valtaa ja se näkyy edelleen kaupunkikuvassa vahvasti.

Akseli yhdistää Taivaallisen rauhan aukion ja kielletyn kaupungin, sekä lukuisia muita vaikuttavia vanhoja kohteita 8.6km piitkänä suorana, osin kahteen ”polkuun” jakautuvana suorana akselina.

Bahrainilla on pieneksi maaksi yllättävän monta maailmanperintökohdetta ja yllätyksekseni olinkin käynyt niissä kaikissa. Qal’at al Bahrainin raunioista oli merkinnän jo kansiooni kirjannut, mutta en saman sivilisaation hautamaisemasta, vaikka niitä ei silloin näkemättä voinut olla.

Kolmas varsinainen kohde oli öljyn löytymistä edeltänyt helmiin perustuva talous. Ehkä ex – puolisollani on vieläkin tallessa tuolta ostetut helmikorvakorut.

Temtative listalla on lisäksi pääkaupunki Manaman vanhakaupunki. Mielestäni se ansaitsee aseman perintökohdelistalla siinä missä esimerkiksi Tunisin vanhakaupunki, mutta aika samanlaisia nämä kaikki ovat, enkä tiedä miten monta niitä kuuluu listata.

Alankomailla on Saksan kanssa yhteinen uusi maailmanperintökohde, ”Rooman valtakunnan pohjoinen rajavyöhyke”. Raja itsessään on Rein joki viimeisen 400km osalta. Siellä on  linnoituksia, vartiopaikkoja, legioonatukikohtia, teitä, satamia, kanava, akvedukti, siviiliasutuksia ja jopa laivastotukikohta.

Harmittavasti iso osa näistä on vaan nykyään vedenpinnan alapuolella. Maan päällä olevista Utrecht on rakennettu käytännössä Roomalaisten vartioipaikkojen päälle. Havainnoiminen ei siis ole rivituristille kovin helppoa.

Virossa on kolme kohdetta temtative listalla. Kuressaaren linna, jonka olen nähnyt vain ulkoa. Sinne pitää ensi kesänä mennä. Viron puiset niityt oli minulle uusi tuttavuus. Lähin on kuitenkin alle 30 km Pärnusta, joten pikavisiitille ehtii vielä loppusyksystä ja kukoistuskaudelle ensi kesänä

Baltian klintti on kalkkikivimuodostelma, jonka osa Tompeanmäki Tallinnan keskustassa on. Parhaimmillaan ja aidoimmillaan kalliot näkee Viron Länsi ja Pohjoisrannikolla. Pakrilla ja Turisalussa olen jo käynyt. Ontikaan ja Toilaan olen aikonut mennä. Siis vähintään osin vierailtu kohde

Suomi sai uuden maailmanperintökohteen kesällä 2026. Alvar Aallon elämäntyö. Nimettyjä kohteita on 13, joista olen käynyt ainakin Kotkan Sunilassa, Finlandia talossa, Säynätsalon kunnantalolla, Jyväskylän varsinaisella kampuksella ja Villa Maireassa. Myös muita kohteita olen nähnyt vierestä.

Siis 6 uutta maailmanperintökohdetta ja 9 jollakin tavalla käytyä, tai sivuttua temtative – kohdetta. Lisäksi ensi viikolla on tulossa molempia monta lisää, kun pääsen kesälomamatkalle Bulgariaan

36 tunnin kulttuuriloma Liettuassa

 

Lähimpien maiden, Suomen, Viron ja Latvian maailmanperintökohteet on jo koluttu. Lähimmät löytyivät Liettuasta, joten sinne teki mieli jo viime kesänä. Nyt onnistui, kun kanssamatkustajana pitkiä autoiluita karsastava puoliso oli Suomessa harrastamassa.

Ohjelmassa oli Kernave ja Modernistinen Kaunas. Apua reissun suunnitteluun otin chatgpt:ltä. On sitten ihan yhtä agressiivinen suunnittelemaan aktiivilomia, kuin minä. Teki ohjelman, jossa startti on 5:00 aamulla ja antoi loppusanoiksi, että jos ohjelmaa hieman vielä muuttaisi, niin ehkä 4:30 lähtö olisi mukavampi. En aikonut totella, mutta heräsin yllätyksekseni 4:30, joten olin jo 5:30 liikenteessä.

Liikenteessä, jossa jotakin on muuttunut. Tähänastisella kokemuksella Tallinna – Pärnu välin ainoat reikäpäät liikenteessä on Latviasta, tai Liettuasta. Nyt minä ajoin kovempaa, kuin muu liikenne, kun vakinopeuden säädin oli asetettu 5km/h ylinopeudelle. Ehkä Latviassa on paljon julkisuudessa olleiden kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien vuoksi tehovalvontaa.

Ainakin jotakin valvontaa oli, koska normaalisti rajanylityksiä ei edes huomaa, mutta nyt Latvian ja Liettuan rajalla oli puhallusratsia.

Muuten Latvian liikenne ei juuri Viron liikenteestä eroa. Jos jotakin erityispiirteitä, niin päätiet menevät pääasiallisesti kaupunkien ja kylien läpi, ei vierestä. Aiheuttaa hitautta liikenteelle ja varmasti autoilun ammattilaiset eivät pidä, mutta turistille hidastukset tarjoavat ainakin pintapuraisun monista kylistä.

Pian Liettuan puolella pääsi moottoritielle, jolla on siellä 130 km/h rajoitus. Tie vaan oli niin huonossa kunnossa, joten maksimivauhtia en uskaltanut ajaa, eikä kyllä muutkaan. Hauska yksityiskohta oli, että kaikki ajoivat parempikuntoista ohituskaistaa ja väistivät huonokuntoisemmalle kaistalle, jos joku tuli takaa.

Saavuin päivän ensimmäiseen kohteeseen, Kernaveen Vilnan suunnasta. Sieltäpäin on viimeisellä kymmenellä kilometrillä tosi isot tietyöt ja punavaloja odotellessa kului aikaa. Muutenkin Liettuassa tehdään tosi paljon tietöitä ja hyvä niin, koska tarvetta niille on.

Kernave jälkeen oli lounasaika. Sunnuntaina lounaspaikkaa ei ole ihan helppo löytää, mutta ajauduin Vievis nimiseen pikkukylään, josta halusin ruokaa saada. Neljä pubia olivat kaikki kiinni. Torin kuitenkin näin ja päätin pysähtyä. Myyjiä oli parisenkymmentä pienillä myyntipaikoilla tarjoten ilmeisesti aitoa lähituotantoa kyläläisille. Torin nurkalla oli myös parhaat päivänsä nähnyt kebab kioski. Baltialaiset arvostavat ruokaa, joten en antanut ulkokuoren hämätä. Suomessa kebabbeja tekee Turkkilaiset. Täällä myyjänä oli aito Liettualainen mummo. Ainakin 70 – vuotias. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta katsoin kuvallisesta esitteestä rullakebabin nimen ja tilasin sellaisen. Valmistus kesti noin 10 minuuttia. En tiedä missä kohdassa Turkkilaiset menettävät taidon tehdä hyviä kebabbeja, mutta Suomeen asti osaaminen ei kulje. Täällä turkkilaista oli vain resepti, mutta annos oli lajissaan paras, mitä olen koskaan syönyt. Ja hintaa oli seitsemän euroa.

Vatsa täynnä jatkoin ajamista Kaunasiin, jonne saavuin 13:30 ja löysin loistavan parkin lähes hotellin edestä. Liikennemerkki tosin osoitti, että paikka on varattu invalideille, joten päätin jatkaa matkaa ja ajaa lähellä olevaan kalliiseen parkkipihaan.

Tuo 13:30 oli oikeastaan aika, jolloin saavuin hotelliin, Best Baltic Hotel Kaunas. Olin varannut ja maksanut hotellin Booking kautta. Hotelli ei ilmeisesti arvostanut tapaa. Sisäänkirjautuminen oli luvattu 14:00, mutta rohkenin kysyä, olisiko minulle huonetta. Pitkän ruudun tuijottelun jälkeen vastaus oli ei, koska minun huonettani ei ole siivottu. Kävelykatu ja kahvilat olivat vieressä, joten lupasin palata 14:00.

Palasin ja sain avaimen, mutta huoneen siivous on edelleen kesken, ole hyvä ja istu odottamaan viisi minuuttia. Tuo viisi minuuttia kesti 20 minuuttia, jonka tosin arvasin. Sain luvan mennä huoneeseen, mutta avain ei toimi. Takaisin respaan, jossa avain ladattiin uudelleen. Portaat ylös ja toteamaan, että avain ei vieläkään toimi. Uudelleen vastaanottoon ja kolmas lataus. Tiesin jo etukäteen epäonnistumisen, mutta hisseilin ylös ja yritin.

Neljäs tapaaminen vastaanottovirkailijan kanssa. Sain nyt avaimen huoneeseen, joka oli alkuperäisen huoneeni yläpuolella ja pääsin siistiytymään reissun jäljiltä. Tavallaan kaikki hyvin, mutta miksi minulle ei voitu antaa tuota koko ajan vapaana ollutta huonetta heti?

Lepäilin hetken ja lähdin tutustumaan arkkitehtuuriin. Ihan vaikuttava kierros, vaikka en alan asiantuntija ole. Kyllä sieltä helmien joukosta löytyi myös rähjäisempiä rakennuksia, joten kaupunki on ihan tasapainossa kaunista ja rumaa.

Samalla minulle selvisi, että kaupungissa on jopa monta funikulaaria. Mutta ainakin ainoa löytämäni oli pois käytöstä. En siis päässyt kokeilemaan.

Illalliselle olisi voinut olla monta hyvää vaihtoehtoa, mutta nälkä meinasi ottaa otetta, joten valitsin kävelykadun ravintoloista ”toisen oikealta”. En ensimmäistä, koska se oli pitseria. Tämä satunnaisesti valittu oli gruusialainen ravintola, josta sai erinomaisen lammaskeiton alkuruoaksi ja tavanomaisen saskilin pääruoaksi. Siis onnistuminen.

Paluumatkalla ei ihmeitä tapahtunut. Välit Venäjään on Latvialla kireät, mutta kyllä teillä vielä opasteet Moskovaan on

 

Modernistinen Kaunas

 

Modernistinen Kaunas on ollut Unescon maailmanperintökohdelistalla vuodesta 2023. Siis melko tuore titteli. Modernistinen Kaunas tarkoittaa arkkitehtuuria, jota hyödynnettiin vuosina 1919 – 1939, siis maailmansotien välissä aikana, jolloin Kaunas oli Liettuan väliaikainen pääkaupunki.

Tekoäly on hyvä kaveri, kun kysyy neuvoja, miten kyseistä arkkitehtuuria kannattaa lähestyä. Sain monta hyvää neuvoa ja pari hutia, joten oli jokin lähtöruutu, mistä itselle vieraaseen asiaan lähtee perehtymään.

Varasin hotellin aivan keskustasta, joten ensimmäinen TOP5 kohde oli lähes vastaanottoa vastapäätä. Upseerikerho valmistui vuonna 1937.

Kävelykadulla, Laisves alenilla todennäköisesti lähes kaikki rakennukset edustivat modernististä arkkitehtuuria. Harmikseni meijeri jota tekoäly suositteli oli kokonaan huppujen peitossa, kuten myös 1930 rakennettu pääposti.

Ohessa pari kuvaa Laisves alenin suurta nimeä kantamattomista, mutta oman tulkintani mukaan aikakauteen kuuluvista rakennuksista. Myös paikallinen viulunsoittaja saattoi olla samaa vuosikertaa, tai jos hieman uudempaa, niin varttunutta kuitenkin.

Musiikkiteatterin rakennus poikkesi korttelin sivuun kävelykadulta. Se on myös puoli vuosisataa vanhempaa rakennuskantaa, mutta lajissaan kaunis sekin, joten tulkoon esiteltyä myös tässä. Performanssi talon edessä oli hyvää kesäteatteritasoa.

Pääpostin rakennuksesta on huputettu kuva:

Juutalaisen keskuspankin rakennus oli remontissa. Se on 1920 – luvun rakennuksia ja näytti minusta kauniilta.

Sotamuseo on yksi tunnetuimista aikakauden rakennuksista. Siitä kuvia:

Kiinnitin huomioni myös Kaunasin kauppakouluun, mutta tarkemmassa tarkastelussa se on lähes 10 – vuotta liian vanha tarkastelujakson modernismiin, mutta minun silmissäni se sopi siihen hyvin. Ja toisaalta ei ole olemassa lähtöruutua, josta modernismi alkaa, joten kyllä tässä paljon samoja vaikutteita oli.

 

Kernave

Pidän maailmanperintökohteisiin tutustumisesta. Suomi, Viro ja Latvia ei enää uusia mahdollisuuksia tarjoa, niin lähikohteita pitää etsiä hieman pidemmältä. Lähimmillään Liettuasta, jonka kohteet rupeaa tosin olemaan myös pian kierretty.

Juuri maailmanperintökohdelistoja silmäillessäni löysin Kernaven joitakin vuosia sitten. Toisaalta lähellä, mutta toisaalta viiden tunnin ajomatkan päässä. Nyt oli me-time viikonloppu puolison ollessa Suomessa, niin päätin lähteä, koska pitkät automatkat on enemmän minun juttu.

Suunnittelin reissua Chatgpt kanssa. Se on ihan yhtä agressiivinen ohjelmoija, kuin minä itse. Ehdotuksena oli lähteä viikonloppulomalle 5:00. En aikonut tätä totella, mutta satuin heräämään 4:30, niin vastoin ennakkoarvaustani oli liikenteessä lähes ehdotetussa aikataulussa.

Saavuin Kernaven kylään noin 10:00. Auto parkkiin ja tutustumaan pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuun paikkaan. Ensivaikutelma oli kolmen vanhan liiton juopon seurue parkkipaikan viereisessä katoksessa ottamassa aamun pitkää ensihörppyä kahden litran kaljapullosta. Kai myös he todistivat tavallaan elämän tarkoitusta.

Katoksen takaa löytyi hyvin, ilmeisesti EU – tuella, rakennettu kävelypatio, joka vei kauniille kirkolle, jonka edessä oli kivipatsas Mooseksesta ja käskyistä kivitaulussa. Kirkon vieressä oli turistibyroo ja myymälä, sekä sisäänkäynti varsinaiselle, 200 hehtaarin suojelualueelle. Sisäänpääsymaksu oli vapaaehtoinen. Jotenkin olisi halunnut tukea, mutta pankkikortin palasen pudottaminen ei tullut kysymykseen.

Ensimmäisenä vastaan tuli ylimpänä oleva viidestä kukkulasta, jotka ovat alun perin luonnollisia maan muodostumia, joita vuosisatojen aikana on ihmisten toimesta muokattu puolustuksellisiin tarkoituksiin. Sen vieressä oli pieni ikkunaton rakennus, jossa oli esillä paikallisten taiteilijoiden teoksia. Osasta pidin osasta en.

Pian tämän kukkulan jälkeen oli varoituskylttejä, koska aluetta oli lähimenneisyydessä koetellut myrsky, jonka tuhoja ei oltu vielä ehditty siivota.

Tämän jälkeen jatkoin omaa matkaani ”neloskukkulalle”, josta oli parhaat näköalat kaikkialle.

11.500 vuotta sitten, jolloin pysyvät asukkaat heti jääkauden jälkeen saapuivat, syntyi alueelle tähän päivään saakka jatkunut pysyvä asutus. Ihmiset olivat tuolloin metsästäjä – keräilijöitä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vaikka viljely ei vielä kiinnostanut, niin jotakin he ymmärsivät luonnonkauneuden päälle.

Pidemmälle en kävellyt, koska luulen, että tästä paikasta näki jo kaiken.

Kyläkeskuksessa olisi ollut museo, tai museoita, joissa olisi ollut esillä esineistöä kivikaudesta pronssi -ja rautakauteen asti, mutta en mennyt perehtymään niihin. Minulle riitti paikan näkeminen ja kokeminen.

Ofseason sunnuntaina väkeä ei ollut kovin paljoa. Poislähtöni aikoihin paikalle ajoi kuitenkin virolaisia turisteja kuljettanut bussi, joka ehkä tuplasi kävijämäärän.

Ei mikään huikeita elämyksiä tarjonnut paikka, mutta olen iloinen, kun paikka tuli katsotuksi