Kernave

Pidän maailmanperintökohteisiin tutustumisesta. Suomi, Viro ja Latvia ei enää uusia mahdollisuuksia tarjoa, niin lähikohteita pitää etsiä hieman pidemmältä. Lähimmillään Liettuasta, jonka kohteet rupeaa tosin olemaan myös pian kierretty.

Juuri maailmanperintökohdelistoja silmäillessäni löysin Kernaven joitakin vuosia sitten. Toisaalta lähellä, mutta toisaalta viiden tunnin ajomatkan päässä. Nyt oli me-time viikonloppu puolison ollessa Suomessa, niin päätin lähteä, koska pitkät automatkat on enemmän minun juttu.

Suunnittelin reissua Chatgpt kanssa. Se on ihan yhtä agressiivinen ohjelmoija, kuin minä itse. Ehdotuksena oli lähteä viikonloppulomalle 5:00. En aikonut tätä totella, mutta satuin heräämään 4:30, niin vastoin ennakkoarvaustani oli liikenteessä lähes ehdotetussa aikataulussa.

Saavuin Kernaven kylään noin 10:00. Auto parkkiin ja tutustumaan pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuun paikkaan. Ensivaikutelma oli kolmen vanhan liiton juopon seurue parkkipaikan viereisessä katoksessa ottamassa aamun pitkää ensihörppyä kahden litran kaljapullosta. Kai myös he todistivat tavallaan elämän tarkoitusta.

Katoksen takaa löytyi hyvin, ilmeisesti EU – tuella, rakennettu kävelypatio, joka vei kauniille kirkolle, jonka edessä oli kivipatsas Mooseksesta ja käskyistä kivitaulussa. Kirkon vieressä oli turistibyroo ja myymälä, sekä sisäänkäynti varsinaiselle, 200 hehtaarin suojelualueelle. Sisäänpääsymaksu oli vapaaehtoinen. Jotenkin olisi halunnut tukea, mutta pankkikortin palasen pudottaminen ei tullut kysymykseen.

Ensimmäisenä vastaan tuli ylimpänä oleva viidestä kukkulasta, jotka ovat alun perin luonnollisia maan muodostumia, joita vuosisatojen aikana on ihmisten toimesta muokattu puolustuksellisiin tarkoituksiin. Sen vieressä oli pieni ikkunaton rakennus, jossa oli esillä paikallisten taiteilijoiden teoksia. Osasta pidin osasta en.

Pian tämän kukkulan jälkeen oli varoituskylttejä, koska aluetta oli lähimenneisyydessä koetellut myrsky, jonka tuhoja ei oltu vielä ehditty siivota.

Tämän jälkeen jatkoin omaa matkaani ”neloskukkulalle”, josta oli parhaat näköalat kaikkialle.

11.500 vuotta sitten, jolloin pysyvät asukkaat heti jääkauden jälkeen saapuivat, syntyi alueelle tähän päivään saakka jatkunut pysyvä asutus. Ihmiset olivat tuolloin metsästäjä – keräilijöitä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vaikka viljely ei vielä kiinnostanut, niin jotakin he ymmärsivät luonnonkauneuden päälle.

Pidemmälle en kävellyt, koska luulen, että tästä paikasta näki jo kaiken.

Kyläkeskuksessa olisi ollut museo, tai museoita, joissa olisi ollut esillä esineistöä kivikaudesta pronssi -ja rautakauteen asti, mutta en mennyt perehtymään niihin. Minulle riitti paikan näkeminen ja kokeminen.

Ofseason sunnuntaina väkeä ei ollut kovin paljoa. Poislähtöni aikoihin paikalle ajoi kuitenkin virolaisia turisteja kuljettanut bussi, joka ehkä tuplasi kävijämäärän.

Ei mikään huikeita elämyksiä tarjonnut paikka, mutta olen iloinen, kun paikka tuli katsotuksi