Nessebarin muinainen kaupunki on ollut
maailmanperintökohteena jo vuodesta 1983. Nykyään entinen saari, vanha Nessebar,
on mantereessa kiinni keinotekoisen niemen avulla. Jos vanhaankaupunkiin olisi
kävellyt, niin keskellä niemeä ollut 1800 – luvun huipputekniikkaa oleva
käännettävä tuulimylly olisi tullut ensimmäisenä vastaan. Nyt siitä on kuva
ainoastaan kaukaa, koska tulimme kohteeseen taksilla.
Syy maailmanperintökohdestatukseen on kaupungissa näkyvä historiallinen
kerrostuma: traakialainen asutus → kreikkalainen siirtokunta → hellenistinen ja
roomalainen aika → bysanttilainen ja keskiaikainen kaupunki → 1800-luvun
Mustanmeren puutaloarkkitehtuuri.
Ensimmäisenä näkyi puolustusmuureja ja
perintökohdestatuksesta kertova kivi, sekä kolmeulotteinen kartta, josta pääsi
valitsemaan reittiä.
Freskoissa oli Pietarin kalansaalista ja spitaalisen Lasareuksen elvyttämistä, sekä vahvasti Marian esiinnostaminen pyhimyksenä. Vastaavaa ei kristillisissä kirkoissa yleensä ole
Ulkoa 1100 – 1300 luvulla rakennetulla ja 1600 luvulla
restaudoidulla kirkolla oli kohtuullinen kunto.
Päädyssä oli eteisentapainen, jossa kuvaaminen vielä oli
luvallista.
Jatkoimme matkaa näköalapaikalle, josta näki merelle,
puolustusmuureihin. Vieressä oli St John Alitourgetos kirkko 1400 luvulta.
Kolmas kirkko mihin tutustuimme oli Pantocratos 1400 luvun
alusta.
Kaupunkikuvan yleisilme on minun tulkintani mukaan 1800 –
luvun mustanmeren arkkitehtuuria.
Bonuksena keskustassa oli hunajaviikot, joka tarkoitti noin
kymmentä telttamyyntipistettä. Sinistä hunajaa olisi ollut hauska ostaa, mutta
jäi väliin.













