Aktiivinen loma Fuengirolassa

Nelikymppinen aktiivisesta lomanvietosta pitävä pari valikoi kohteekseen Fuengirolan ristiriitaisten tunteiden vallassa. Onko paikka turismin pilaama? Törmääkö täällä vain suomalaisiin? Onko missään mitään aitoa?

Turistikohteissa on paljon turisteja. Jos haluaa syödä lounaaksi lihapullia Centro Finlandiassa, niin varmasti naapuripöydässä kuulee tuttua kieltä. Meillä meni kuitenkin kokonaisia päiviä, että ainoat suomenkieliset sanat olivat kahdenkeskisen keskustelumme aikaansaamia. Tämä johtui osin runsaasta luonnossa liikkumisesta, tai kansainvälisille retkille osallistumisesta.

Fuengirola ei ole palanen Andalusiaa. Se on turistikohde, mutta erittäin hyvä sellaisena. Kaikki palvelut ovat saatavilla, elämä on helppoa, sää suosii ja logistisesti Fuengirola on sijoittunut hyvin. Tänne on helppo tulla ja täältä on helppo lähteä.

Fuengirolaan on helppo matkustaa. Suoria lentoja on saatavilla. Meillä oli vajaan parin viikon lomassa ajallista puskuria, joten lensimme yhdellä välilaskulla KLM lennoilla Amsterdamin kautta. Pidensi lentomatkan aikaa parilla tunnilla, mutta matka-ajalle sai tosi hyvän tuntipalkan lippujen hintojen jäädessä edestakaisin alle parin sadan.

Malagan lentokentän alla on juna-asema, josta lähtee 20 minuutin välein juna, joka tuo alle kolmen euron hinnalla Fuengirolan asemalle. Sieltä on helppo matkustaa lähikyliin, tai Malagaan edullisesti. Juna-aseman vieressä on linja-auto asema. Bussi lähikylään Mijasiin maksaa 1,55 ja esimerkiksi Marbellaan 3.40. Bussireitit ja aikataulut on esitetty selkeästi.

Maksullisia retkiä teimme Tangeriin ja Gibraltarille. Omatoimisesti vierailimme Torremolinoksessa ja Marbellassa.

Patikointeja tein El Caminito del Raylle, Calamorroon,  Ruta de Torridosiin ja Erakkoluostariin Mijas vuorelle. Ainakin yhtenä päivänä kannattaa irtaantua rantakaupungista kohti luontoa. Näkee maisemia, hengittää raikasta ilmaa ja saa vaihtelua.

Majoituimme Hotelli El Puertossa. Hotellin kolmen tähden luokitus on aika oikea. Aulatiloissa, allasalueessa ja ulkokuoressa on jonkin verran juhlavuutta jopa yli tähtiluokituksen, mutta julkisivun ulkopuolella löytyy kohtia, jotka karistavat turhaa prameutta. Lapsille hotelli ei erityisesti sovi, mutta mukavuudenhaluiselle kustannustietoiselle aikuiselle kyllä. Keskusta, ranta ja palvelut ovat lähellä ja suomalaiskeskittyvä sopivasti hieman erillään.

Ihmiset Fuengirolassa ovat ystävällisiä ja hyväntuulisia. Tyrkyttämistä tapahtuu jos ”Hello My Frinds” kaupustelijoita päästää lähelleen, mutta kun ei anna heille ensimmäistä impulssia, niin rauhassa saa olla. Ranta on pitkä ja kaunis. Rannalle voi mennä oman pyyhkeen kanssa, tai vitosen päivävuokralla saa rantatuolin – tarvittaessa varjon alta. Vesi oli näin syksyllä mukavan lämmintä ja kivasti kelluttavaa.

Ruoka on edullista ja hyvää. Maukkaan tapaslounaan sai vajaalla kympillä, kolmen ruokalajin illalliset maksoivat tasosta riippuen kympistä kolmeen kymppiin. Hintataso on ehkä puolet Suomen vastaavasta. Myös etnisiä ruokapaikkoja oli paljon. Myös niissä hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Kritiikkiä kuulin yhdeltä suomalaisseurueelta. Olivat järkyttyneitä, kun kalapaellassa oli myös simpukoita ja katkarapuja. Missäköhän päin välimerenkeittiöltä kalapaellassa on vain kalaa, eikä lainkaan muita mereneläviä? Onneksi täällä on myös Mc Donalds, niin kaikille on jotakin.

Tapaksia

Merianturaa, joka on täällä hyvää

Mixed grill

Etnisiä

Centrofinlandia. Suomalainen palvelukeskittymä. Vierastan voimakkaasti oman kulttuurin mukana tuontia lomalle. Yritin kuitenkin käydä kerran kokeilemassa, millaista Centrossa on. Ensimmäisellä kerralla aamulenkilläni paikka ei ollut vielä avoinna. Toinen yritykseni osui sunnuntaille, jolloin paikka oli kiinni. Kolmas kerta taisi sanoa toden. Paikan pitserian pöydissä oli käynnissä yksi suomenkielinen riita, toinen seurue kehui kovaäänisesti toisiaan ja kolmannessa pöydässä laulettiin. En kyennyt menemään lähemmäksi. Ja mieluummin syön paikallista baakelsia, kuin Jokioisten leipomon munkkeja, joita Thelman pullapuoti olisi tarjonnut. Niiden aika on silloin, kun tankkaan Forssan autokeitaalla.

El Caminito del Ray

El Caminito del Ray oli kymmenen vuotta sitten maailman vaarallisimman patikointikohteen maineessa ennen sulkemistaan. En ihmettele, sillä jäänteet vanhoista reiteistä olivat sellaisessa kunnossa, että niiden avulla selviytyminen tuntuu uskomattomalta. No kaikki eivät selviytyneet.

Nyt kuninkaan tie on turvallinen, mutta upea patikointikohde. Paikan päälle voi tulla yksin autolla, tai julkisilla kulkuvälineillä. Suosittelen kuitenkin valmiin paketin ottamista. Ainakin, jos majoittuu jossakin Costa Del Solin rantahotelleista, joista nouto ja palautus hoituivat suoraan ovelta ovelle. Hinta oli 35 euroa, joka sisälsi kympin pääsylipun, matkat ja askeettisen aamiaisen. Reitillä on joka tapauksessa paljon turisteja, joten kokonaan omaa rauhaa ei saa mitenkään. Minulla oli patikointiseurana bussista löytynyt ikäiseni kaveri Australiasta. Jättäydyimme muista ja saimme kuvailla paikkoja rauhassa ja jakaa kokemuksia.

Reitin käveleminen kestää noin pari tuntia. Nopeammin sen pystyisi menemään, mutta näkymät pakottavat ottamaan aikaa ihailemiselle. Kuntoa, tai rohkeutta reitti ei vaadi. Omasta halusta on kiinni, kulkeeko reittiä köydestä kiinni pitäen, vai kuiluihin kurkkien. Valtaosa reitistä kulkee vuoden rinteeseen rakennettua reilun metrin levyistä kujaa pitkin. Alun perin reitti oli rakennettu vesivoimalan huoltoliikennettä varten. Nyt se on puhtaasti turismin käytössä.

Tämä kohde on yksi vaikuttavimmista paikoista, joissa olen käynyt. Kuvat kertokoon enemmän.

Calamorro

Tämä ei ole varsinaisesti patikointi, mutta Calamorron koneelliseen valloittamiseen tuli inspiraatio Pentti Korpelan kirjasta Espanjan Aurinkorannikon Partaat Patikkareitit kirjan vaelluksesta numero 25, Mäntyrinteitä ja kätkettyjä laaksoja.

Vaimoni jalat eivät kestä juuri nyt patikointia, mutta luontoa on kiva nähdä. Matkustimme Fuengirolasta Benalmadenaan junalla. Asemalta näkyi jo köysiradan koppeja. Niitä kohti. Köysirata lähtee Tivoli Worldin viereltä. Tivoli oli jo syyskuun puolivälissä suljettu. Köysiradalle oli turisteja jonkin verran tulossa. Liput piti ostaa viereisestä kioskista reilun kympin hintaan. Kymmenen minuutin jonotuksella pääsi Telecabinan kyytiin. Köysirata on todennäköisesti samalta toimittajalta, kuin Ylläksen ja Levin gondolihissit. Yhdennäköisyys oli niin suuri.

15 minuutin köröttelyn jälkeen olimme huipun näköalapaikalla. Näkymä oli hieno yli monien rantakaupunkien. Parin kilometrin kokonaiskävelyllä huipun näköalapaikoilta toiselle pääsi katselemaan upeita maisemia moniin ilmansuuntiin. Reitit olivat melko jyrkkiä ja hieman liukkaita. Myös alun perin kaavailemani 18 kilometrin patikoinnin alkupiste löytyi.

Jos haluaa katsella maisemia korkealta vuodelta mahdollisimman vähällä liikkumisella, niin silloin tämä on sopiva kohde. Täällä muuten kuuli paljon suomen kieltä, eli olemme tämän nähtävyyden hyvin löytäneet.

Ruta de Torrijos

Torrijosin reitti valikoitui päiväpatikoinnille Pentti Korpelan mainiota Espanjan Aurinkorannikon Patikkareitit kirjaa mukaillen. Se on parempi puolikas kirjan maaseutukierroksesta numero 21. Edellinen patikointi oli ollut rankempi, kuin luulin. Nyt oli tarkoitus enemmän vaan katsella kaunista luontoa ja tehdä noin kymmenen kilometrin kevyt päiväkävely kauniissa maisemissa. Onnistuin.

Matkustin paikallisbussilla Fuengirolasta Mijasiin ja jäi yhtä pysäkkiä ennen keskustaa pois. Sen jälkeen katsoin nopeasti Puerton lähteen ja Ermita del Puerto kappelin ulkoa ja aloitin patikoinnin.  Vajaa kilometri tietä A368 kunnes käännyin opasteen mukaan oikealle ”Almacenes San Anton”. Puolen kilometrin päästä tien oikealla puolella tuli vastaan tämä 1700 luvulla rakennettu erakkoluostari. Jos Suomessa tuskaillaan monien julkisten tilojen huonolla käyttöasteella, niin täältä ei ainakaan kannata mennä oppia hakemaan. Luostari on avoinna kerran vuodessa, 17.1 pyhiinvaelluspäivänä. Luostari oli kaunista ympäristö hoidettu.

Luostarin takana piti olla koirankoppi, koirille omistettu pyhättö, mutta sitä en nähnyt. Reitti jatkui kirkon vasemmalta puolelta kohti luolaan kaivettua asuntoa, josta ottamani kuva on valitettavan huono.

Sen jälkeen piti kääntyä vasemmalle. Tässä kohdassa kirjassa oli mielestäni kaksi virhettä. Oikea kohta kääntymiselle on Osunillas 17, eikä Osunillas 63. Toinen virhe on myöhempi ohje kääntyä neljän hiekkatien risteyksestä oikealle. Osa teistä on nykyään pinnoitettu.

Reitillä oli hienoja eliittiasuntoja rinteillä ja kirjan mainitsema hylätty vanha maalaistalo. Maalaistalon jälkeen reitti ohittaa aikanaan paaville kuuluneen laakson länsipuolelta. Paavinlaakson jälkeen reitti muuttuu tasaisemmaksi. Tällä kohdalla tuli vastaan ainoat reitillä tapaamani ihmiset. Puuskuttava surullisen näköinen maastopyöräilijä ja hattua nostaen iloisesti minua tervehtinyt paikallinen vaari.

Tämän jälkeen maisema on melko tavallista maalaismaisemaa ja tiet ja kaupunki rupeavat pilkistämään. Reitti vie suoraan Fuengirolan suomalaiskaupunginosaan, Los Pacosiin, jonka läpi kävelen edelleen kohti keskustaa ja kotihotellia. Kokonaismatka oli noin 13 kilometriä. Jos olisi halunnut hypätä Los Pacosista bussiin, olisi päässyt alle 10 kilometrin.

Tämä patikointi sopii kaikille tämän kokoisia lenkkejä edes satunnaisesti tekeville. Lisäksi matka oli pääosin lievää alanmäkeä. Reitti olisi rankempi, jos sen kävelisi Los Pacosista Mijaksen suuntaan. Maisemat ovat samat, joten mielestäni tein oikean valinnan.

Erakkoluostari ja hylätty marmorikaivos Mijas vuorella

Lainasin Pentti Korpelan mainion kirjan, Espanjan Aurinkorannikon Patikkareitit ennen lomaa. Olin myös tutustunut yhden suomalaispariskunnan kokemukseen kirjan reittien mukaisista patikoinneista. Pariskunta ja kirjailija ovat harrastuneita patikoinnin harrastajia. Minä en, mutta kirjassa oli myös helpolta kuulostavia reittejä. Tämä on yksi niistä.

Reitin pituus oli kirjassa 7,5 kilometriä, mutta askelmittarini mukaan minä kävelin samaa reittiä yli kymmenen kilometriä – enkä ollut eksyneenä. Valmistautumiseni meni pieleen. Jos suomessa reittiluokituksena on kohtuullinen, niin se tarkoittaa käytännössä helppoa, mutta lastenvaunuille, tai pyörätuolille reitti ei sovellu. Samaa luulin tästä. Virhe. Reitti oli helppo / melko helppo kulkuinen. Nousua ja laskua on kuitenkin puhetyöläiselle paljon. Unohdin ottaa vesipullon mukaan, kun kotimaassakin ne palautuvat juomattomina takaisin. Lisäksi farkut, t-paita ja nilkkaa tukemattomat kengät eivät helpottaneet patikointia, kuten ei myöskään 30 astetta hipova helle. Oma jännitteensä oli aamulla unohdetut verenpainelääkkeet.

Periksi ei kuitenkaan annettu. Reitin alku Mijaksen kylän pohjoisosasta löytyi helposti. Jo kylästä nouseva mäki oli jyrkkä. Kylä oli kaunis. Matkalla 1710 rakennetulle erakkoluostarille, Ermita del Calvarioon on pystyssä 6 alun perin neljästätoista rististä merkkinä pyhiinvaeltajille. Loput ovat jääneet kylän alle. Tuskin nämäkään alkuperäisiä olivat, mutta hyvä, että ovat edelleen olemassa.

Luostarin jälkeen hieman ylempänä on valkoinen kivikupoli, Croz de la Mision. Rakennuksissa ei ole vihkiytymättömälle mitään ihmeellistä, mutta näkymät yli Mijaksen kylän olivat huikeita. Tässä kohtaa matkaa on kävelty reilu kilometri ja puhalleltu puuskuttaen jo muutamaan kertaan. Johtunee lääkityksen epätasapainosta. Nousu oli raju, mutta ei niin raju.

Kupolilta reitti nousee edelleen. Hylätty marmorikaivos tulee pian vastaan. Hylättyjä rakennuksia löytyy helpommistakin paikoista, mutta maisemat alas ovat hienoja. Puusto alueella on hyvin suomalaisen oloista. Vuoristomäntyjä, jopa katajia.

Reitti jatkuu ylittäen pari huippua ja kulkien huippujen välissä v – kanjoneissa. Opastukset ovat ihan hyvät, eikä missään risteyksessä voinut mennä väärin, kun opaskirja oli mukana. Tavallinen reittikartta olisi ajanut saman asian. Patikointi päättyy tielle A387 Puerto Coloradoon, jossa on parkkipaikka, jonne muutamat vaeltajat ovat jättäneet autonsa. Eri reittejä olisi päässyt moneen eri kohteeseen. Nyt minulla oli vielä kolmen kilometrin maantiekävely kylään, jossa vihdoin sain vettä.

Kuvat kertovat reitistä tekstiä enemmän. Suosittelen tätä patikointi kenelle tahansa normaalikuntoiselle luonnossa liikkujalle, mutta älkää olko yhtä ylimielisiä valmistautumisessa, kuin minä