Erakkoluostari ja hylätty marmorikaivos Mijas vuorella

Lainasin Pentti Korpelan mainion kirjan, Espanjan Aurinkorannikon Patikkareitit ennen lomaa. Olin myös tutustunut yhden suomalaispariskunnan kokemukseen kirjan reittien mukaisista patikoinneista. Pariskunta ja kirjailija ovat harrastuneita patikoinnin harrastajia. Minä en, mutta kirjassa oli myös helpolta kuulostavia reittejä. Tämä on yksi niistä.

Reitin pituus oli kirjassa 7,5 kilometriä, mutta askelmittarini mukaan minä kävelin samaa reittiä yli kymmenen kilometriä – enkä ollut eksyneenä. Valmistautumiseni meni pieleen. Jos suomessa reittiluokituksena on kohtuullinen, niin se tarkoittaa käytännössä helppoa, mutta lastenvaunuille, tai pyörätuolille reitti ei sovellu. Samaa luulin tästä. Virhe. Reitti oli helppo / melko helppo kulkuinen. Nousua ja laskua on kuitenkin puhetyöläiselle paljon. Unohdin ottaa vesipullon mukaan, kun kotimaassakin ne palautuvat juomattomina takaisin. Lisäksi farkut, t-paita ja nilkkaa tukemattomat kengät eivät helpottaneet patikointia, kuten ei myöskään 30 astetta hipova helle. Oma jännitteensä oli aamulla unohdetut verenpainelääkkeet.

Periksi ei kuitenkaan annettu. Reitin alku Mijaksen kylän pohjoisosasta löytyi helposti. Jo kylästä nouseva mäki oli jyrkkä. Kylä oli kaunis. Matkalla 1710 rakennetulle erakkoluostarille, Ermita del Calvarioon on pystyssä 6 alun perin neljästätoista rististä merkkinä pyhiinvaeltajille. Loput ovat jääneet kylän alle. Tuskin nämäkään alkuperäisiä olivat, mutta hyvä, että ovat edelleen olemassa.

Luostarin jälkeen hieman ylempänä on valkoinen kivikupoli, Croz de la Mision. Rakennuksissa ei ole vihkiytymättömälle mitään ihmeellistä, mutta näkymät yli Mijaksen kylän olivat huikeita. Tässä kohtaa matkaa on kävelty reilu kilometri ja puhalleltu puuskuttaen jo muutamaan kertaan. Johtunee lääkityksen epätasapainosta. Nousu oli raju, mutta ei niin raju.

Kupolilta reitti nousee edelleen. Hylätty marmorikaivos tulee pian vastaan. Hylättyjä rakennuksia löytyy helpommistakin paikoista, mutta maisemat alas ovat hienoja. Puusto alueella on hyvin suomalaisen oloista. Vuoristomäntyjä, jopa katajia.

Reitti jatkuu ylittäen pari huippua ja kulkien huippujen välissä v – kanjoneissa. Opastukset ovat ihan hyvät, eikä missään risteyksessä voinut mennä väärin, kun opaskirja oli mukana. Tavallinen reittikartta olisi ajanut saman asian. Patikointi päättyy tielle A387 Puerto Coloradoon, jossa on parkkipaikka, jonne muutamat vaeltajat ovat jättäneet autonsa. Eri reittejä olisi päässyt moneen eri kohteeseen. Nyt minulla oli vielä kolmen kilometrin maantiekävely kylään, jossa vihdoin sain vettä.

Kuvat kertovat reitistä tekstiä enemmän. Suosittelen tätä patikointi kenelle tahansa normaalikuntoiselle luonnossa liikkujalle, mutta älkää olko yhtä ylimielisiä valmistautumisessa, kuin minä