Tanger on kuuluisa kaupunki Pohjois-Marokossa. Sillä on merkittävä
rooli siirtomaa ajalla. Tanger oli tuolloin merkittävä kauppasatama Afrikasta
Eurooppaan. Oma mielenkiintonsa on ajanjaksona, jolloin Tanger oli
tarunhohtoinen ja paheellinen vapaakaupunki, kun sen herruuden jakoivat ikään
kuin lähes kaikki siirtomaavallat ja sen yhteydessä / jälkeen kaupunki sai
vapaakaupunkistatuksen. Tämä mahdollisti verovapauden ja kulttuurillisen
edistyksellisyyden. Tanger houkutteli monia raharikkaita ja taiteilijoita. Osa
tuli käymään, osa jäädäkseen. Vapaakaupunkiaika päättyi Marokon itsenäistyttyä.
Vapaudesta ei paljoa jäänyt jäljelle. Ei myöskään edistyksellisyydestä, vaan
syntinen kaupunki sai jäädä vuosikymmeniksi ”kadotukseen”. Nyt kaupunkia on
Marokon johtajan vaihduttua uudelleenrakennettu.
Tällä hetkellä uudelleenrakennus on samassa vaiheessa, kuin
70 – luvun Neuvostoliitto. Jotain loistoa on rakennettu ja harvoille jaettu.
Pieni osa julkisivua kiiltää ja sitä esitellään turisteille. Jos katse ei pysy
oppaan osoittamassa suunnassa, niin toinen todellisuus paljastuu heti. Ja
laitakaupungille en ehkä tohtisi omin voimin edes mennä.
Kävimme Tangerissa Fuengirolasta matkatoimistosta ostetulla
päivämatkalla. Saimme ehkä kaksi matkaa yhden hinnalla. Ensimmäisen ja
viimeisen. Ei matka mikään pettymys ollut. Päinvastoin se oli elämys, mutta
toisella kertaa lisäarvoja ei taida olla tarjolla.
Matkaan lähdettiin kotihotellin ovelta 7.05. Uinuva bussi
ajoi Tarifan satamaan, josta pääsi sujuvasti muodollisella Espanjan poliisin
passitarkastuksella terminaalirakennukseen odottamaan kolmeksi vartiksi laivaan
nousua.
Hienoon laivaan käveltiin autokannen kautta sisään ja opas
vei meidät pitkään jonoon seisomaan. Jonossa meni puolet vajaan tunnin
laivamatkasta. Meinasi mennä hermo, sillä maisemat olivat sataman jälkeen
kauniita. Varsinkin, kun en ole koskaan aiemmin ollut paikassa, missä Välimeri
ja Atlannin Valtameri kohtaavat.
Islamistiseen, Afrikkaan kuuluvaan vanhoilliseen maahan on kovat
maahantulotarkastukset, joten ohjattu jonottaminen ja passintarkastus sisällä
laivassa oli ylivoimaisen hyvä tapa, mikäli toisena vaihtoehtona olisi ollut
tunnin hukkaaminen terminaalissa Tangerissa. Tarkastus oli virallisen oloinen
ja jäykkä, mutta perin turha, sillä menin maahan vaimoni passilla ja hän minun.
Eli se siitä…
Matkamme Tangerissa alkoi kiertoajelulla. Pieni osa vanhaa
keskustaa on ehostettu kauniiksi. Tämän keskustan läpi ajoimme liikenteessä,
jossa pärjäsimme hyvin, sillä meidän automme oli isompi, kuin muiden ja tärkein
liikennesääntö oli ainakin pelkäävän turistin näkökulmasta ”vahvin menee ensin”
Keskustan jälkeen meille esiteltiin kuninkaallisten
asutusaluetta. Kaunista ja hienoa, mutta minkä miljoonakaupungin
eliittialueella ei olisi. Harmittaa, kun en huomannut kuvata, mutta alueella
oli myös varmaan 5.000 neliömetrin uusi skeittiparkki, jossa oli lapsille
keinuja ja kiipeilytelineitä. Muuten kiva, mutta siellä ei ollut yhtään
ihmistä. Miksiköhän…
Pakollista kameliratsastusta tarjottiin halukkaille. Tyydyin
seuraamaan sivusta, kun jopa itseäni pyyleämpi turisti teki täyden voltin
selkään kiivetessään satulan pettäessä. Wahstenin valjaille olisi viennissä
tilaa, mikäli kameliratsastus saa enemmän jalansijaa ja maa vaurastuu…
Tämän jälkeen kävimme keskustan aidon markkina-alueen läpi.
Tunnelma täällä oli välitön ja tämä oli vilpittömän hienoa nähdä. Samalla
esiteltiin keskustan nähtävyyksiä. Uusin James Bond on osin kuvattu täällä
-joo, hienoa. Mutta oli siellä valtava puu.
Tämän jälkeen kävimme lounaalla keskustan ravintolassa,
jonka nimeä en muista. Ruoka oli kanacuscusta. Pitkään haudutettua ja hyvää. Ruokailun
aikana viihdytti napatanssija ja liveorkesteri. Tarjoilijoita oli huomattavan
paljon. Työn hinta ei täällä ole kova. Coca Colaa myytiin ruokajuomaksi suurena
ihmeenä. Alkoholia ei voimakkaan islamistisessa maassa ole tarjolla.
Ruokailun jälkeen meidät vietiin kaupalliselle kierrokselle
medinaan. Laadukkaita mattoja oli tarjolla esittelyjen ja superlatiivien
kanssa. Kuka ostaa 600 euron mattoja Afrikasta kymmenen minuutin
harkinta-ajalla? Sen jälkeen seurasi hauska kaupallinen show. Meidät
istutettiin kuulemaan lääkäritakkiin pukeutuneen miehen esitystä Marokon
mausteiden ja eteeristen öljyjen ihmevoimasta. Esityksessä oli samaa hurmossta,
kuin Yli-Vainiolla herätysliikkeessä 70-luvun Suomessa. Kaikki oli
ihmelääkkeitä ja edullisia, muulla samat tuotteet ovat jäljitelmiä.
Yksi meidän ryhmästä valittiin pienen hartiakivun vuoksi
kohdehenkilöksi. Hänen hartiaan hienottiin öljyä, jossa oli puolet ihmeaine
Argon – öljyä ja loput Arnikaa. Tämän jälkeen toinen lääkäritakkinen hieroi
öljyä hartiaan taitavasti vartin ja jo alkoi hyvä olo tulla. Tämä nainen osti
kolme kaikkea myöhemmässä myyntiesittelyssä. Myös moni muu meni samaan
hypnoosiin. Arnika on linimentti, jota minä käytän omiin hartioihini. Ostin
litran pullon kympillä hevosvarustekauppiaalta. Se on hevosten lihaksien
rentouttamiseen tarkoitettua. Toimivaa ja hyvää, mutta ei nyt mikään ihmeaine.
Hieronta tosin tekee hyvää ilman öljyjäkin.
Tämän performanssin jälkeen meillä oli medissa vapaata
aikaa. Meidän ryhmän aikataulut oli paikallisten krääsäkauppiaiden tiedossa ja
agressiivista ylihinnoitellun turistiroskan myyntiä tuli vastaan, kunnes pakeni
kahvilaan kokikselle.
Paluumatkalla passimuodollisuudet olivat helpommat. Molemmat satamat, Tanger ja Tarifa ovat
mereltä katsoen oikein kauniita. Bussi toi meidät kotihotellille noin 20.00,
joten illalliselle ehti vielä.
Blogi on kirjoitettu negatiiviseen sävyyn. Pääosin siksi,
että meidän ei annettu nähdä Tangeria, vaan meille näytettiin se, mitä
Tangerista haluttiin näyttää. En päässyt lapsena Neuvostoliittoon, ennen kuin se
hajosi. Täällä pääsin ehkä kokemaan sen, millaista Leningradin kiertoajelut
tuolloin oli. Kokemuksena päivä jätti oikein syvän jäljen. Olen iloinen, että
reissun tein. Kokemuksesta nauttiminen edellytti kuitenkin itsensä irrottamista
siitä roolista, johon pakettimatkan ostaja yritettiin sulloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti