Aakenustunturin luontopolku

Kävimme Totovaaralla vaeltelemassa kolme vuotta sitten ja tykästyimme siellä olleeseen luontopolkuun. Halusimme samalle reitille uudelleen. Netti ei helposti tarjonnut informaatiota keksimilläni hakusanoilla. Tunturit ja suot ovat kuitenkin varmuudella paikoillaan, joten kyllä reittikin siellä on.

Matkalla pysähdyimme Luontokeskus Kellokkaassa, koska siellä on seinällä iso alueen kartta, johon on merkitty vaellusreitit ja etäisyydet. Reitti näytti tutulta ja etäisyydet sopivilta kahden aikuisen ja kahden kymmenen molemmin puolin olevalle lapselle päiväpatikointiin.

Parkkipaikalle asti kaikki sujui suvereenisti. Samoin onnistuivat reppujen sisällön tarkastelut ja vaatetuksen optimointi. Sää oli mitä mainioin. +10 astetta ja aurinkoista. Puoli kilometriä yhdyspolkua johti reittiopasteille. Opasteilla muistui mieleen aiempi käynti. Suunnitelmissa oli silloin kulkea Joutsenpolku, mutta silloin vaihdoimme lennossa pidemmälle luontopolulle.

Siis joutsenpolkua pitkin eteenpäin ja etsimään sieltä liittymää toiselle luontopolulle. Virhe. Joutsenpolku on erittäin kostea ja hoitamaton. Sen lisäksi se on miltei kulkematonta maastoa. Tuskin sieltä olisi löytynyt myöskään liityntäkohtaa etsimällemme polulle. Siis kävelimme opasteen suuntaan puolitoista kilometriä rumassa ja märässä vanhan metsäautotien pohjassa eteenpäin ja kosteuden käytyä ylivoimaiseksi, niin takaisinpäin. Aikaa kului yli tunti ja jalat kastuivat kunnolla. Juu, ei näkynyt ruskaa, eikä yhtään ilmestystä Lapin kauniista luonnosta.

Periksi ei kuitenkaan anneta. Ainakaan heti. Sen verran vielä säätöä alkuperäiseen suunnitelmaan, että lähdetään luontopolille ”väärinpäin”. Siis patikoimaan ensin ylös Aakenustunturia ja sen Vasalakea. Tämä siksi, että näkisimme ainakin sen merkittävimmän maamerkin luontopolulta, jos voimat eivät enää riittäisi koko kierrokseen. Uhkaavalta vaikutti, sillä patikointiin ja sohlaukseen tottumaton juniorikaarti ei kiljunut puolijyrkkää rinnettä ylös kavutessa riemusta.

Vasalaki saavutettiin kuitenkin noin tunnin ylöskapuamisen jälkeen. Pikkueväät korkeimmalla kohdalla. Ylläksen ihastelua ja pieni lepotauko tekivät hyvää. 

                                      

Tämän jälkeen jatkaminen kohti Porokämppää sujui ilman kyseenalaistuksia. Pitkospuinen alamäkiosuus sujui vauhdilla. Kämpällä oli paljon porukkaa, joten jatkoimme pysähtymättä poikki Ylämolosjänkän. Suoalue oli juuri niin kaunis näkymiltään, kuin muistelimme.

Suoalueen ylityksen jälkeen söimme loput eväät ja lähdimme luontopolkua eteenpäin metsässä kulkevaa polkua pitkin. Hassua, että suoalueesta alaspäin oleva metsä oli melko kuivaa käveltäväksi. Parhaimmillaan maaruska esittäytyi kauniina. Ilman erityisiä kameroita se ei valitettavasti tallennu kuviin koko mitassaan. 

Käveltävää oli vielä jäljellä kilometrikaupalla. Viimeiset reilut kolme kilometriä oli vanhaa metsäautotien pohjaa, joka ei maisemiltaan erityisesti vakuuta. Reitti oli myös osin hyvin märkää, eikä tällä osuudella ollut pitkospuita. Muutenkin pitkospuut olivat reitillä osin huonossa kunnossa, mistä reitin päättyessä myös kyltillä ilmoitettiin.

Tässä kohden alun sakkokierros rupesi muistuttamaan itsestään. Nyt olisi kiva olla jo autossa matkalla mökille, jotta voisi ryhtyä haaveilemaan iltasaunasta. Luontopolun loppuosa on ilmeisesti latupohjaa Ylläs – Levi reitille. Kohtuullisella mielikuvituksella pystyi kuvittelemaan kaikkialle lumipeitteen. Tänne minä tulen ensi talvena hiihtämään.