Syyskuu Torreviejassa

Yhteenvetoa syyskuun mittaisesta reissusta Torreviejaan. Ensimmäiset viikot mukana olivat 12 ja 14 vuotiaat lapset. Loppuajan olimme puolison kanssa kahdestaan. Niin ja mukana oli myös reissukoira Arvi.

Torreviejaan on Suomesta helppo matkustaa. Suoria ja ainakin ajoissa varaamalla edullisia lentoja tarjoaa Finnair ja Norweigian. Hotelleja alueella on huomattavan vähän, joten yleinen ja ihan toimiva käytäntö on vuokrata asunto alueelta lyhytaikaisesti. Asuntoja välittäviä toimistoja on useita. Meidän asunnon välitti Torreteam, jonka kanssa kaikki sujui ihan kuten piti. Lisäksi toimistolta sain maksutonta tulostusapua, kun piti saada pari asiakirjaa paperille. Asunto sijaitsi Los Balconesissa muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Auto meillä oli vuokralla lentokentältä koko ajaksi. Auto toimi hyvin, mutta vuokraamon toimintatavoissa on linkin takana lisää.

Rantoja Torreviejassa on useita. Osa kaupungin pienistä rannoista on sesongin ulkopuolellakin melko ahtaita. Lisäksi vesi ja pohja olivat jonkinverran likaisia. Hyviä rantoja oli ainakin kaunis Playa Flamenca ja iso La Mata, jossa kävimme kaikkein useimmin. Aivan omassa kastissaan rannoista on kuitenkin Playa de Calblanque, joka on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä etelässä.

Nähtävyyksiä Torreviejassa ei erityisen paljon ole, joten teimme päiväretkiä mm. Guadalestin linnaan, Algarin putouksille, Elcheen, Cartagenan Amfiteatterille ja Tabarcan saarelle

Patikointireittejä lähistöllä on runsaasti. Me ehdimme vain muutamalle, joista kuvauksia linkeissä: Sierra Espuna, Ifac - vuori ja Guadalestin tekojärven ympärikävely. Lisäksi jäi harmittamaan, kun hylätylle junaradalle tehty patikointi Villalongasta Lorxaan jäi toteuttamatta. 

Irtohavaintoja Torreviejan reissulta

Kuukausi Torreviejassa rupeaa olemaan takana. Aiemmat Espanjan matkat ovat kohdentuneet Costa Del Solin suuntaan. Pääasiallisin motivaatio uuden paikan kokeiluun on puolisoni astma. On varsin todennäköistä, että elämänlaadun varmistaminen vanhempana vaatii ainakin osavuotista asumista Suomea paremmassa ilmastossa. Torrevieja voisi olla kaikkein paras vaihtoehto tälle suolajärvien ilmastovaikutusten vuoksi. Kuukausi on lyhyt aika tehdä lopullisia päätelmiä terveysvaikutuksista, mutta jos niitä johonkin suuntaan on, niin positiiviseen.

Mitä muuta kuukaudesta Torreviejasta jäi mieleen. Kuukausi on ollut erittäin mieluinen. Täällä on hyvät nettiyhteydet. Etätöitä pystyy tekemään hyvin. Niin hyvin, että suurin osa kontakteista, joita hoidin ei edes tiedä, että olin kotikonttorini sijaan lomakodin ahtaammassa toimistossa aamupäivät. Lasten kanssa suunnattiin päiviksi retkille lähialueille. Niin myös jälkimmäisinä viikkoina kahdestaan. Torreviejan ytimessä kulutimme koko kuukauden aikana kaksi parituntista. Kyllä sielläkin voisi viihtyä. Paremmin kuitenkin retkillä, tai rauhallisemmassa ympäristössä muutaman kilometrin päässä, jossa lomakoti sijaitsi, Los Balconesissa. Toinen paikka, mitä osaan kehua on tässä vieressä oleva Lago Jardinin alue. Molemmat ovat edullisia. Ne sijaitsevat samojen hinta-laatu suhteeltaan hyvin palveluiden vieressä. Samoin molemmat ovat rauhallisia, kauniita ja sopivasti boheemeja.

Kaikki virallisemmat sivut kertovat faktat minua paremmin, joten keskityn itse nostamaan esiin irrallisia, mielestäni hauskoja epäolennaisuuksia.

Stop – merkkejä Torreviejan seudulla on enemmän kuin missään. Ne ei silti käytännössä ole mitään pakollisen pysähtymisen merkkejä, vaan poliisitkin ajaa niistä läpi vain hieman hiljentäen. Ne ovat ikäänkuin vahvennetty väistämisvelvollisuus. ”Ei tarvitse pysähtyä, mutta jos aiheutat kolarin, niin puhumalla et itseäsi saa syyttömäksi, ole siis varovainen”.

Liikenneympyrät. Myös niitä on enemmän, kuin missään muualla. Tiet ovat kapeita ja ruuhkia on jonkin verran. Liikenteen sujuvuus on ratkaistu sillä, että lähes aina vasemmalle kääntyminen on kielletty. Ihan kohta tulee ympyrä, jossa pääset tekemään u – käännöksen, jonka jälkeen olet jo kääntymässä oikealle, etkä aiheuta ruuhkaa. Liikenneympyrät ovat kaksikaistaisia. Ulointa ajan minä ja muut varovaiset. Sisäkautta etenee ohiajava, vauhdikkaampi liikenne, joka puikkaa ympyrässä ohi, jos ehtii ja vilkuttaa, mikäli on ”ajamassa suoraan” ja varmistaa, ettei ulkorataa ajava tule kylkeen. Yhtään kolaria en nähnyt, joten joudun pitämään tätä systeemiä toimivana.

Mercadona. Aivan ylivoimaisen hyvä kauppa kolmen myymälän kokemuksella. Edulliset hinnat, hyvät valikoimat. Monipuoliset palvelevat liha -ja kalatiskit, sekä paljon omia tuotteita. Mercadonan sijainti lähellä lomakotia näkyy kukkarossa ja turvaa herkulliset koti-illalliset. Halpaa ja laadukasta täällä on myös Lidl, Aldi ja Carrefour – myymälöissä, mutta minun kokemuksen mukaan tämä on paras.

Merikilpikonna on uhanalainen ja suojeltu. Näin koko reissulla tasan yhden merikilpikonnan luonnossa. Tai ei se ollut luonnossa. Se oli valtatiellä 332. Vastaantulija oli parkkeerannut hätävilkkujen kanssa tien poskeen ja juoksi kilpikonnaa kiinni, pelastaakseen nopeasti katsottuna isokokoista otusta pois varmalta kuolemalta. Kilpikonnan kirivoimat eivät oikein kanna nelikaistaisen tien ylityksessä. Muu liikenne väisti ja luulen, että siinä oli onnellinen loppu.

Menu del Dia. Ei tämä mikään Torreviejan erikoisuus ole, mutta Espanjan lomakohteiden tapa pitää vierailijat kylläisinä. Väljästi puolesta päivästä alkaen, joskun iltaan asti jatkuen tarjoiltava edullinen kolmen ruokalajin kokonaisuus, jonka saa noin kympillä. Näitä tarjoavat kaikki etniset ravintolat ja myös paikalliset. Mitään muuta yhteistä linjaa ei ole, kuin että ruoka on tuoretta, hyvää ja sitä tulee riittävästi. Minun suosikki oli kotia lähimmän Espanjalaisen ravintojan alkuruoka ”päivän kuuma annos”. Ensimmäisellä kerralla se oli makkarakeittoa, toisella kerralla kolme pientä lampaan kyljystä. Kolmatta kertaa en ehtinyt kokeilemaan, kun suosittiin omatoimista kokkailua.

La Matan ranta. Torreviejassa on monta rantaa. Kaikkia ei kokeiltu. La Mata on suurin ja monien kirjoituksien mukaan paras. Sinne oli autolla helppo mennä. Siellä oli aina tilaa ja ranta oli hienoa hiekkaa ja se syveni sopivasti. Sopii lapsille, aikuisille ja vanhuksille.

Markkinat. Tiedättekö lomakohdetta, jossa ei järjestetä markkinoita? En minäkään. Aitous niistä on pääosin karissut. Täällä viikon päämarkkinat ovat Guadarmarissa vajaa 10 kilometriä pohjoiseen. Saimme vinkin mennä sinne ajoissa. Hyvä vihje. Puolilta päivin poistuttaessa sisääntuleva jono olisi kestänyt minun hermoja pidempään. Suurin osa myyntiartikkeleista on turistikrääsää. Täällä kuitenkin on omia kauppahallin kokoisia käytävänosia paikallisille tuottajille. Hyviä hedelmiä, vihanneksia, juustoja ja mausteita. Varmaan myös muuta, mutta noihin itse tartuimme. Osa kaupan hinnoin, osa hieman alle, juustoissa aidosta lähituotannosta joutui maksamaan jopa hieman marketteja kovemman hinnan. Näissä asiakkaat olivat pääosin iäkkäitä paikallisia, joten perinne elää vielä ilman tekohengitystä.

Kielivaihtelut alueittain olivat suuria. Täällä on yksittäisiä suomikauppoja, joihin emme ehtineet tutustumaan. Ostan kotimaiset suosikkini mieluummin S-Marketista. Jotkut alueet esimerkiksi Orihuela Costan suunnassa olivat selkeästi brittituristeille rakennettu. Kyllä niissä Espanjalla olisi pärjännyt, mutta normaali kaupankäynnin kieli oli englanti. Myös Saksalla olisi pärjännyt. Monet muut lähialueet olivat palveluiltaan vahvan Espanjankielisiä. Palveluhalu oli hyvä ja tilaukset sai hyvin huonolla Espanjalla hoidettua toivotusti, mutta kokonaan ilman Espanjaa olisi palvelu voinut jäädä saamatta. Sadalla sanalla pärjäisi hyvin. Minä olen pärjännyt paljon vähemmällä, mutta jos sanoja osaa parikymmentä, niin niiden täytyy olla oikein valikoituja.

Uima-allas on välttämätön. Tai mikä nyt on välttämätöntä. Täällä on kuitenkin skandinaaville kuuma myös kovimman sesongin ulkopuolella, joten pulahdusmahdollisuus kodin yhteisön altaaseen on tosi kiva lisä. Lisäsi näin syyskuussa altaan sai usein yksityiskäyttöön, vaikka päivälämpötilat hipoi kolmeakymmentä.

Lilat flamencot. Suolajärvet ovat flamencojen muuttoliikenteen merkittävä välietappi. Erittäin suolaisissa järvissä elää harvinainen bakteerikanta, joka värjää veden lilaksi. Niin myös vedessä elävät ravut, joita linnut syövät. Tästä syystä täällä flamencot värjäytyvät höyhenistään veden tapaan vaalean punaan. Näin olen lukenut. Flamencoja ei Torreviejan suolajärvissä ole näkynyt yhtään. Kertaakaan. Kaikki edellä kerrottu on kuitenkin totta. Flamencot ovat vasta muuttamassa näin etelään. Ne kaikki on suolajärvillä 30 kilometria pohjoisemmassa vähän ennen Santa Polaa. Siellä niita on satoja. Satoja. Joka kerta, kun ajoin ohi.

Guadalestin tekojärven ympäripatikointi

Yksi blogiin pääsemätön patikointi meni pari päivää sitten pahoin pieleen. Niin pieleen, että nyt rima oli hieman matalammalla. Järveä kiertäessä ei kai voi eksyä. Jos järvi näkyy vuoroin vasemmalla – vuoroin oikealla, niin silloin kävelee edestakaisin.

Kokonaisuutena tämä oli hyvä patikointi, mutta ei se nyt ihan niin helppoa ollut, kuin torin kiertäminen parkkipaikkaa etsiessä.

Valmistautumisen tein mielestäni huolella. Tutustuin reittiin edellisenä päivänä tietokoneella ansikkaasti ainakin tämän patikoinnin osalta toteutetulla topwalks.net sivustolla. Sieltä löytyi kartta ja ohjeet reitin kiertämiseen. Illalla tietokoneella löytyi myös gps – koordinaatit, mutta ei enää padilla seuraavana päivänä. Tiedosto oli korruptoitunut. Oli se sitä jo tietokoneella katsoessa, mutta sekamelskasta pystyi poimimaan itäiset pituudet ja läntiset leveydet. Applen laitteet olivat turvallisuussyistä tiedostoa avaamatta.

Lähtöruutu etsittiin perinteisellä aja kylästä 800 metriä, kunnes löytyy hotelli, jonka nimi oli edelleen Nou Salat. Siitä toinen samanverran ja käännytään vasemmalle, tielle, jonka hädin tuskin tieksi tunnistaa. Pian näkyi kuitenkin kyltti, joka kertoi tien vievän padolle, joka on patikoinnin lähtöruutu.

Padon jälkeen reitti kulki kapeaa tiepohjaa puolijyrkästi ylös. Reitti oli helppo kävellä, sillä sen varrella oli joitakin viljelmiä, joiden huoltoliikenteen takia kunnossapito oli kohtuullisella tasolla. Maisemat olisivat varmaan parhaimmillaan varhain keväällä, kun alhaalla laaksossa on kukinta-aika ja ylhäällä saattaa olla vielä lumihuippuja. Nyt jylhät vuoret olivat tasaisen harmaata. Puut ja pensaat alempana vihreitä ilman vaihtelua. Kasvillisuudesta erottui runsaat männyt, mantelipuut, laventeli ja olisikohan tuo yksi ollut chilipensas? Myöhemmin oli paljon appelsiiniviljelmiä.

Reitillä tuli vastaan muutama pyöräilijä, pari kuntokävelijää, kolme yksittäistä huoltoautoa, yksi vihainen vahtikoira, joka tyytyi tosin vain haukkumaan. Altaan pohjoispuoli oli matkallisesti lähes kolme neljäsosaa kokonaispituudesta, sillä reitti kierteli rinteellä. Lisäksi järvi ulotti sille puolelle muutaman joentapaisen lisäuoman.

Itäpäässä oli ohjeiden mukaisesti silta, josta tukea pidellen läähätti yksi korkeuserojen pahoin väsyttämä pyöräilijä, joka jatkoi meidän perään pyörää verkkaisesti taluttaen. Hänellä oli kaveri matkassa, joten ei hän heitteille jäänyt.

Pian tämän jälkeen oli reitin ainoa haastava kohta. Vesi oli viikontakaisesta myrskystä huolimatta, tai mahdollisesti sen vuoksi, tai muuten vaan, padossa erittäin alhaalla, joten itäinen puronuoma ylitettiin hieman eri kohdasta, paljon lähempää allasta. Jäljistä päätellen niin muutkin tekivät.

Viimeinen kilometri oli helppoa kävelyä lähes tasaisella. Hauska yksityiskohta oli korpihotellin opaskyltti puolihaastavaan rinteeseen kohti receptionia.

Ohjeen mukaan tähän 9,5 km patikointiin kuluu kaksi ja puoli tuntia. Meillä oli vartin pullukkalisä ja toinen koiran pissitaiuoista johtuva. 

Mukava kolmetuntinen, kun muistimme lähteä riittävän varhain liikkeelle, jolloin päivän kovin paahde ei vielä noussut päälle.

Ajomatka Torreviejasta puolitoista tuntia / suunta

Sierra Espuna ja Mirador de la Muela

Kaksi oikein kiinnostavaa kohdetta. Kummastakaan ei blogitekstejä suomeksi. Sierra Espunaa suosittelevat patikointiaiheiset nettisivut ja lisäksi paikka on pyöräilijöiden suosiossa. Mirador de la Muelan näkäalapaikkaa kehui eniten Romanialainen turisti Tripadvisorissa.

Aikaa on toisaalta koko päivä ja sää on tälle retkelle optimaalinen. Pilvistä, tai ainakin hieman pilviä ja rannikolla 27 asteen lämpötila ja vuorilla lienee viileämpää, joten läkähtymistä ei ole ennakkoon luvassa.

Aloitamme suuntaamalla Sierra Espunaan. Tai sinnepäin, sillä Sierra Espuna on Camping alue El Berron kylässä, vierailijakeskus rinteellä ja kansallispuisto noin kymmenen kilometrin päässä edellisistä. Vierailijakeskus meitä parhaiten palvelisi, mutta se taitaa olla nimeämättömän tien päässä, joten ohjaamme auton ensin kohti Camping – aluetta, jonka tiedän olevan väärin, mutta niin vähän väärin, että sieltä pääsee eteenpäin.

Joltakin sivulta luin, että itse patikointia tärkeämpää Sierra Espunassa on matka sinne. Allekirjoitan tämän. Olen ajanut maailman kauneimmaksi ja vaarallisemmaksi väitetyllä Amalfin rantatiellä, olen kiipeillyt autolla vuoristokyliin Sisiliassa ja etsinyt lähtöruutuja kinttupoluilta Andalusiassa. Tämä reitti oli kyllä hurjin kaikista. Kuvissa korkeuserot eivät näyttäydy todellisuutta vastaavalla tavalla. Kuitenkin, me ajelimme kilometritolkulla puiden latvojen tasalla. Sitten taas lähes u – käännös serpentiinitiellä ja samaa uudelleen. Yhtään kaidetta ei ollut, monta 270 asteen käännöstä suoralla kymmenien metrien pudotuksella oli. Ei ne toisiaan pahempia ollut, joten miksi joku niistä sitten olisi kannattanut kaiteistaa? No, auto ei ole koskaan hypännyt kesken ajon paria metriä sivuun, joten huoli oli toisaalta turha, mutta kipunointi vatsanpohjassa kesken ajon oli kivaa – ainakin jälkikäteen muistellen. Serpentiiniteillä näkyi vielä hyvin viikontakaisen syysmyrskyn jäljet. Tiellä oli paikoin paljon ylhäältä alas valunutta hiekkaa ja kiveä, jotka oli tullut myrskysateen synnyttämien virtausten mukana.

Pyöräilijöitä vastaan tuli autoja enemmän. Onneksi, koska niitä on turvallisempi väistää kapeikossa. Jos minulla joskus kuntoa on riittävästi, niin näissä maisemissa olisi kyllä hulppeaa polkea. Pyöräilijöitä saisi kyllä laittaa tasapainovaakaan kolme ja silti pelkään, että minun elopaino kallistaisi vaa'an puolelleni. Eli kyllä mäkipyöräily on raju laji.

Camping alueen luota oli viitoitettu tie Vierailijakeskukseen. Sieltä sai alueen kartan ja utelun mistä olen kotoisin. Vastaukseeni tulleesta reaktiosta päätellen suomalaisia ei ihan joka viikko rinteellä käy. Kartta tarjosi ensisijaisesti kolmea valmista reittiä. Valitsimme niistä ehkä turhan arasti helpoimman. Myös keskivaikean olisi voinut pullukkana selvittää – jos ei arvioidussa 2,5 tunnissa, niin rauhallisen neljän tunnin tallustelulla. Nyt patikointia tuli noin 4 kilometriä sisältäen yhden jyrkän nousun. Helppoa jopa mukavuudenhaluiselle puhetyöläiselle. Parhaimmillaan patikointi oli tehtyä kivetystä pitkin, huonoimmillaankin selkeää polkua.

Patikoinnin jälkeen piti lähteä toiseen kohteeseen, Mirador de la Muelle. Muuten hyvä, mutta katuosoitetta ei auton navia varten ole muistissa ja kenttää ei puhelimessa ole ollut hetkeen. Koska kyseinen kohde ei tullut vastaan ajaessa Campingistä vierailukeskukselle, niin nyt auton suunta toisaalle. Meni vahingossa nappiin. Reitti eteni läpi koko Sierra Espunan kansallispuiston ja blogin ekan kappaleen kehut hurjista pudotuksista ja maisemista on tältä osuudelta. Puiston päätyttyä netti rupesi palailemaan pätkittäin. Saimme oikean suunnan ja yhdellä onnekkaalla opastehavainnolla löytyi suoraan kohti näköalapaikkaa vievä tie – tai tientapainen. Päällyste puuttui ja opasteet olivat enemmän retkeilijöille suunnattuja, mutta ajoimme metsänvartijan majalle asti. Sieltä luki 200m opaste itse kohteeseen.

Reitti oli helposti käveltävää ja puolimatkassa jo tiesi, että pian avautuva panoraama on huikea. Oman lisänsä näkymälle antoi yläilmoissa pyörivät laskuvarjoukkelit. Maisema oli hieno, mutta nopeasti katsottu. Autoilu kotiin Torreviejaan otti saman puolitoistatuntisen, kuin meno. Koko retkelle tuli kestoa 7 tuntia.

Jos viettää aikaa Torreviejassa, hallinnoi autoa, niin tänne kannattaa päiväretki tehdä. Enemmän kokee autossa, kuin jalkautuneena, ellei etukäteen etsi itselle sopivan haastavaa patikointia. Voi olla, että palaan vielä ensi viikolla, kun nyt tiedän, mikäli on kovin patikointi, mistä minä selviän.

Tabarca – saari

Lapset ovat jo lentäneet Suomeen. Jotain retkeilyä pitää vielä aikuisin voimin jatkaa. Tutustuminen Tabercaan oli suunnitelmissa jo lasten kanssa, mutta syysmyrsky oli hiljentänyt koko Santa Polan kaupungin ja saarelle menevän liikenteen. Nyt paluu syksyn vakiovuoroihin oli tapahtunut. Netissä oli tosi ristiriitaisia tietoja laivojen lähtöajoista ja hinnoista. Ainoa oikea ohje on sama, jonka jaan myös itse: Santa Polan satamaan on helppo löytää ja siellä on ajan tasainen tieto helposti saatavilla. Minun arvaukseni on, että laivojen lähtöväli vaihtelee viikoittain ennakoidun kysynnän mukaan. Päälle teipatuista kylteistä pystyi päättelemään että kesäsesonkina laivoja lähtee 20 minuutin välein, nyt syyskuussa suurinpiirtein kerran tunnissa siten että siestan aikaan on kolmen tunnin tauko. Meidän tavoitteena oli päästä matkaan ajoissa ja ennen siestaa takaisin.

Saavuimme satama-alueelle 9.46 ja auton parkkipaikan löytäminen vei muutaman minuutin. Kymmeneltä lähti laiva. Ehdimme asioida kolmessa miehitetyssä lippukopissa, jotka ohjasivat aina seuraavalle, kunnes laivan vieressä oleva myi kympin kappalehintaiset menopaluu – liput. Lyhyttä ramppia laivaan, joka lähti liikkeelle ennen kuin istumapaikat oli kunnolla etsittynä.

Laivalla kannattaa pyrkiä ylätasanteelle, sillä merituuli vilvoittaa siellä parhaiten ja näkymät ovat sieltä parhaat. Niissä ei ollut mitään muuta, kuin kehuttavaa, mutta fiilis oli kuin arki – illan ruotsinristeilyltä. Tämä johtui matkaseurasta. Noin 40 – hengen ruotsalaisryhmä, joka oli niin tekoiloinen, että teki mieli ryhtyä laulamaan ”Olof Palme gick på bio”. Muita matkustajia meidän ja länsinaapurimme lisäksi oli alle kymmenen. 

Noin puolen tunnin merimatkan jälkeen jalkauduimme tosi hiljaiselle saarelle. Satamassa oli pari hauskaa havaintoa. Yhdellä veneilijällä oli poijulla parkissa veneeltä rantautumiseen lasten kumivene. Myös saaren poliisivoimien ajokki muistutti lasten ajoneuvoa, tai golf - kärryä.

Tabarca on jakautunut kahteen osaan. Aloitimme tutustumisen itäpuolen Tabarca Nuovon kylästä. Kylässä asuu nettilähteiden mukaan 80 – ihmistä. Hieman suuremmalle määrälle siellä oli asuntoja, mutta asuttu osa saarta on todella pieni. Kolme lyhyttä katua, joista keskimmäiselle ovat palvelut keskittyneet. Hinnat ovat Manner – Espanjaa hieman korkeammat, mutta salaatin, paistetut anjovikset & mustekalat ja pääruoaksi paellan sai 18 euron henkilöhintaan. Olivat hyviä.

Ruokailun jälkeen olisi ehtinyt hyvin viimeistä edelliseen paluulaivaan. Ehdotin tätä, koska lähtöajat oli merkitty saamaamme esitteeseen alkuperäisen aikataulun päälle liimatulla tarralla ilman erityistä vakuuttavuutta. Toisaalta kiinnostavampi ja asumaton puoli saarta oli vielä tutkimatta.

Isoin osa Tabarcaa on luonnonsuojelualuetta. Kaikki opasteet on vain Espanjaksi. Numerot ovt kuitenkin helppolukuisia. Kävelykierros alueen ympäri olisi kolme kilometriä ja aikaestimaatte tuolle on pari tuntia. Viimeiseen lauttaan on aikaa tunti ja vartti. Siis matkaan. Ranta on kaunis ja kuvauksellinen. 

Puolivälistä, Pyhän Joosefin tornin ja majakan välistä löytyi kuitenkin helppokulkuinen oikopolku. Kaikki olennainen tuli nähtyä. Suljettu majakka tosin matkan päästä ja ehdimme hyvin satamaan, jossa kolmesataapaikkaista laivaa odottaa meidän lisäksi kaksi ihmistä. Pieni paniikki nosti päätään, mutta tutun näköinen lautta näkyi horisontissa saapuvana. Pikkuisen myöhässä, mutta kuitenkin saapuvana. Viime hetkellä muutama muu matkustaja tuli laiturille ja pääsimme takaisin saarelta ilman sählinkiä.

Ajeluinen kiireetön visiitti Tabarcalle otti Torreviejasta seitsämän tuntia. Hyvä ja kaiken ikäisille ja kuntoisille sopiva päivätekeminen. Tosin laivan portaat ovat kapeat ja jyrkät, joten niistä pitää selviytyä.