Sierra Espuna ja Mirador de la Muela

Kaksi oikein kiinnostavaa kohdetta. Kummastakaan ei blogitekstejä suomeksi. Sierra Espunaa suosittelevat patikointiaiheiset nettisivut ja lisäksi paikka on pyöräilijöiden suosiossa. Mirador de la Muelan näkäalapaikkaa kehui eniten Romanialainen turisti Tripadvisorissa.

Aikaa on toisaalta koko päivä ja sää on tälle retkelle optimaalinen. Pilvistä, tai ainakin hieman pilviä ja rannikolla 27 asteen lämpötila ja vuorilla lienee viileämpää, joten läkähtymistä ei ole ennakkoon luvassa.

Aloitamme suuntaamalla Sierra Espunaan. Tai sinnepäin, sillä Sierra Espuna on Camping alue El Berron kylässä, vierailijakeskus rinteellä ja kansallispuisto noin kymmenen kilometrin päässä edellisistä. Vierailijakeskus meitä parhaiten palvelisi, mutta se taitaa olla nimeämättömän tien päässä, joten ohjaamme auton ensin kohti Camping – aluetta, jonka tiedän olevan väärin, mutta niin vähän väärin, että sieltä pääsee eteenpäin.

Joltakin sivulta luin, että itse patikointia tärkeämpää Sierra Espunassa on matka sinne. Allekirjoitan tämän. Olen ajanut maailman kauneimmaksi ja vaarallisemmaksi väitetyllä Amalfin rantatiellä, olen kiipeillyt autolla vuoristokyliin Sisiliassa ja etsinyt lähtöruutuja kinttupoluilta Andalusiassa. Tämä reitti oli kyllä hurjin kaikista. Kuvissa korkeuserot eivät näyttäydy todellisuutta vastaavalla tavalla. Kuitenkin, me ajelimme kilometritolkulla puiden latvojen tasalla. Sitten taas lähes u – käännös serpentiinitiellä ja samaa uudelleen. Yhtään kaidetta ei ollut, monta 270 asteen käännöstä suoralla kymmenien metrien pudotuksella oli. Ei ne toisiaan pahempia ollut, joten miksi joku niistä sitten olisi kannattanut kaiteistaa? No, auto ei ole koskaan hypännyt kesken ajon paria metriä sivuun, joten huoli oli toisaalta turha, mutta kipunointi vatsanpohjassa kesken ajon oli kivaa – ainakin jälkikäteen muistellen. Serpentiiniteillä näkyi vielä hyvin viikontakaisen syysmyrskyn jäljet. Tiellä oli paikoin paljon ylhäältä alas valunutta hiekkaa ja kiveä, jotka oli tullut myrskysateen synnyttämien virtausten mukana.

Pyöräilijöitä vastaan tuli autoja enemmän. Onneksi, koska niitä on turvallisempi väistää kapeikossa. Jos minulla joskus kuntoa on riittävästi, niin näissä maisemissa olisi kyllä hulppeaa polkea. Pyöräilijöitä saisi kyllä laittaa tasapainovaakaan kolme ja silti pelkään, että minun elopaino kallistaisi vaa'an puolelleni. Eli kyllä mäkipyöräily on raju laji.

Camping alueen luota oli viitoitettu tie Vierailijakeskukseen. Sieltä sai alueen kartan ja utelun mistä olen kotoisin. Vastaukseeni tulleesta reaktiosta päätellen suomalaisia ei ihan joka viikko rinteellä käy. Kartta tarjosi ensisijaisesti kolmea valmista reittiä. Valitsimme niistä ehkä turhan arasti helpoimman. Myös keskivaikean olisi voinut pullukkana selvittää – jos ei arvioidussa 2,5 tunnissa, niin rauhallisen neljän tunnin tallustelulla. Nyt patikointia tuli noin 4 kilometriä sisältäen yhden jyrkän nousun. Helppoa jopa mukavuudenhaluiselle puhetyöläiselle. Parhaimmillaan patikointi oli tehtyä kivetystä pitkin, huonoimmillaankin selkeää polkua.

Patikoinnin jälkeen piti lähteä toiseen kohteeseen, Mirador de la Muelle. Muuten hyvä, mutta katuosoitetta ei auton navia varten ole muistissa ja kenttää ei puhelimessa ole ollut hetkeen. Koska kyseinen kohde ei tullut vastaan ajaessa Campingistä vierailukeskukselle, niin nyt auton suunta toisaalle. Meni vahingossa nappiin. Reitti eteni läpi koko Sierra Espunan kansallispuiston ja blogin ekan kappaleen kehut hurjista pudotuksista ja maisemista on tältä osuudelta. Puiston päätyttyä netti rupesi palailemaan pätkittäin. Saimme oikean suunnan ja yhdellä onnekkaalla opastehavainnolla löytyi suoraan kohti näköalapaikkaa vievä tie – tai tientapainen. Päällyste puuttui ja opasteet olivat enemmän retkeilijöille suunnattuja, mutta ajoimme metsänvartijan majalle asti. Sieltä luki 200m opaste itse kohteeseen.

Reitti oli helposti käveltävää ja puolimatkassa jo tiesi, että pian avautuva panoraama on huikea. Oman lisänsä näkymälle antoi yläilmoissa pyörivät laskuvarjoukkelit. Maisema oli hieno, mutta nopeasti katsottu. Autoilu kotiin Torreviejaan otti saman puolitoistatuntisen, kuin meno. Koko retkelle tuli kestoa 7 tuntia.

Jos viettää aikaa Torreviejassa, hallinnoi autoa, niin tänne kannattaa päiväretki tehdä. Enemmän kokee autossa, kuin jalkautuneena, ellei etukäteen etsi itselle sopivan haastavaa patikointia. Voi olla, että palaan vielä ensi viikolla, kun nyt tiedän, mikäli on kovin patikointi, mistä minä selviän.