rantoja-kairoja-ja-katedraaleja: Ifac

Ifac – vuori on se postikorteista tuttu koko Costa Blancan maamerkki. Suoraan merestä lähes pystysuorana yli 300 metrin korkeuteen nouseva vuori.

Pääsimme lähtemään vasta iltapäivästä liikkeelle. Torreviejasta on Calpeen, jossa kohde sijaitsee, noin puolentoistatunnin ajomatka navigaattorin ennusteen mukaan. Nyt matkaan kului hieman enemmän, sillä kartturin asetuksissa on ohje kiertää tietullit, joka tarkoitti parin kauniin pikkukaupungin läpiajoa.

Voisin kirjoittaa, että ajattelimme aloittaa kevyesti tutustumalla rantapatioon. Tosiasiassa sohlasimme auton paikoituksen ja ajauduimme väärälle parkkipaikalle, josta oli käynti tänne. No, ei tähän muuten olisi tullut tutustuttua. Kauniita maisemia ja kesyjä vesilintuja.

Seuraavaksi siirsimme auton kilometrin päähän oikealle parkkipaikalle, jolta lähti suoraan kävelyreitti ylöspäin. Ensimmäisten satojen metrien jälkeen oli portit, joissa oli laskuri sisäänmenneistä ja poistuvista. Toivottavasti kassa täsmää useammin, kuin S-marketin päiväinventaareissa. Palveluita ei enää ollut auki. Olimme 14.30 jälkeen sisäänmenossa.

Kävelimme yhdessä reilun puolen tunnin kiireettömän nousun tunnelille. Tunnelin kohdalla oli kieltoja koirista, sandaaleista, putoamisesta ja lapsista. Minut meinattiin raakata pois liian leveänä, mutta poikittain ja vatsa sisään vedettynä selvisin portista.

Tässä kohdassa joukkueemme jakautui kahtia. Tähän asti porukan takana talsinut Oskari kertoi, että kun me nyt ollaan neljä tuntia tehty matkaa, niin ei me nyt juuri haastavan osuuden alkaessa ainakaan luovuteta. Vaan ainakin hän on näköalatasanteelle menossa. Lähdin mukaan. Molempia hirvitti.

Vielä enemmän hirvitti, kun parin sadan metrin pelkäämisen jälkeen tuli varoituskyltti vastaan.

Kyllä täällä muitakin oli. Ei tosin ruuhkaksi asti. Tai oikeastaan oli, sillä kaiteettomalla metrin levyisellä kävelyuralla äkkijyrkän vieressä jokainen vastaantulija on ruuhkaa.

Perille päästiin ja maisemia saatiin kuvattua. Ei ne näkymät ihan hurjasti enää parantuneet. Syke laski myös matkan jatkuessa lähemmäs normaalia, kun jännitys tasaantui. Paluumatka oli samaa reittiä. Tuntui helpommalta, kun tiesi mitä odottaa.