Alatskivi – Otepää – Vöru yhdenyön matkana

 

Alatskiven linnan vieressä olevassa tallissa järjestettiin 8.11. Sipulitien satokausijuhla, säilötyn ruoan festivaali. Ennakko-odotukset eivät mahdottoman korkealla olleet, mutta tapahtuma antoi motiivin kohdentaa viikonloppumatka Kaakkois – Viroon.

Alatskiven Linnan kohdalla on ollut asutusta ja rakennelmia jo 1500 – luvulla, mutta nyt Saksalaisten suunnittelema linna on valmistunut 1880 – luvulla. Se on kunnostettu 2011 ja se näytti kauniilta ja hyväkuntoiselta.

Linnan Saksalaisten vaikutteiden lisäksi alueella on muinaisvenäläisiä uskomuksia ja vanhaa virolaista talonpoikaiskulttuuria, jota ruokatapahtuma edusti. Luulen, että olimme osallistumisemme aikaan tapahtuman ainoat suomalaiset ja ehkä jopa ainoat ulkomaalaiset. Mediaa paikalla oli yhden kuvausryhmän verran.

Paikallisille tapahtuma oli ihan iso juttu. Tuotteita esitteleviä myyjiä oli paikalla parisenkymmentä ja maistiaiset kuuluivat isona osana tapahtumaan. Hygienia olisi heikoimpia voinut hirvittää. Parhaan suorituksen teki mummo, joka kulki jokaisen maistatuspisteen samalla lusikalla ”Ensin maistatusastiaan, sitten suuhun ja siitä seuraavaan astiaan” – taktiikalla. Joo, minä ostin pari chilihillopurkkia ja säilöttyjä kurkkuja ja paprikoita ja suoritin maistelun vasta kotona. Hyviä olivat.

Tallirakennus, jossa tapahtuma pidettiin oli saanut EU – tukea ja se oli puitteiltaan hieno ja pihan opasteet olivat oikein hyvät.

Mutta missä se sipulitie oikein on ja miksi siitä toisaalta puhutaan, mutta toisaalta piilotellaan? Minkään kotisivun tiedot eivät anna valmista reittiä ja Chatgpt sekoilee kun asiaa siltä kysyy. Sipulitie on reitti, jonka pystyi arvaamaan Alatskiven linnan pihalla olevasta opastetaulusta. Tarkkaa reittiä ei ole kerrottu julkisesti todennäköisesti sen vuoksi, että tienvarsi on täynnä asutusta, tie on huomattavan kapea ja asukkaat eivät halua liikaa, tai vääränlaista turismia alueelle.

Paljastan kuitenkin reitin, joka näytti juuri samalta kuin kuvat sibulatee.ee sivuilla ja reitillä oli sesongin ulkopuolellakin muutamia sipulikauppoja, kesäkahviloita ja jäänteitä sesongin vilkkaammasta toiminnasta. (Kuva lainattu Sipulitien sivustolta)

Alatskiven linnalta Ninan kylään menevä tie on muutaman kilometrin tylsää tietä. Nina Gordon majatalon kupeelta lähtee Pikk – tie kohti etelää, muuttaen nimensä Nina – Lahe tieksi. Se yhdistyy jonkin ajan kuluttua Alatskivi – Varnja tiehen, jolta pitää kääntyä vasemmalle kohti rantaa heti, kun mahdollista. Sen jälkeen jatkaa samaa tietä, joka muuttaa ainakin viidesti nimeään läpi Kolkjan ja Kasepään kylien kunnes saapuu Varnjaan. Pian Varnjan keskustan jälkeen tie päättyy. Varnjan kylästä on helppo palata takaisin isommille Teille ja jatkaa eteenpäin. Mikään wow – efekti tie ei ole, mutta mielenkiintoinen aika -ja kulttuurimatka.

Meidän matka jatkui Pyhäjärvi Spa – hotelliin Otepään takana olevaan kylään. Hotelli ja erityisesti sen huone 110 on tuttu. Myös viime kerralla kolme vuotta sitten minulla oli sama huone. Hotelli on kauniilla paikalla, pubin ruoka oli hyvää, joskaan ei juhlavaa. Lauantai-iltana oli elävää musiikkia. Me viihdyimme kovin, koska pidämme uimisesta, mutta  mikään varsinainen spa kohde ei ole, sillä saunan lisäksi palveluna oli täysimittainen uimahalli ja yksi poreamme.

Aamiaisen jälkeen kävimme katselemassa hotellin vieressä seisovaa ikivanhaa sotatammea, jota pidetään pystyssä tukien ja puun sisälle valetun betonin avulla. Ihan vaikuttavan näköinen puu, joka ei kyllä enää ole puu.

Sen jälkeen piti mennä katsomaan Jatulintarhaa, josta ei tosin ollut ennakkotietoja, kuin kauan sitten kirjoitetuilla imt sivuilla. Google – maps väitti kohteen olevan pysyvästi suljettu, joten kivikokoelma jäi nyt katsomatta. Sen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Pärnua, kunnes noin 10km jälkeen, Arulan kylän paikkeilla tuli ajatus, mitä jos yhdistäisi muuten hieman vajaaksi jääneeseen reissuun Vörun.

Vöruun olisi ollut ihan suora reitti Otepäästä, mutta nyt harhaan ajaneena navigaattorimme rupesi ehdottelemaan koko ajan pieneneviä ja pieneneviä erittäin mutkaisia ja muusta Virosta poiketen myös mäkisiä reittejä. Tiet olivat ihan OK kunnossa, mutta ajaessa tuli ihan rallireitti – fiilis, kunnes 30km pikataipaleen jälkeen Osulan kylän kohdalla reitti yhdistyi tien kokoiseen tiehen. Perehdyin jälkikäteen vuoden 2026 Estonian Rallyn reitteihin. Ei ne näitä ollut, mutta lähin erikoiskoe melkein hipoi tätä reittiä ja oli todennäköisesti melko yhtenevä.

Vörussa oli kiva lounasravintola, Mantelahi, jonka seljankassa oli ”puoli kiloa” seitsämää eri lihaa. Tori oli täynnä kärrynpyöriä. En tiedä miksi. Tori oli kaunis, mutta kauniin torin takaa löytyi monenkuntoista rakennusta ja rakennelmaa. Lisäksi torilla oli iso muistopatsas 17 Estonian uppoamisessa menehtyneelle Vörulaiselle. Varmasti kaunis ajatus ,mutta yleensä vainajien muistamiset sijoitetaan hautausmaille ja torille rakennetaan patsaita merkkihenkilöistä.

Vörusta Pärnuun kulki noin 200km pitkä, pääosin hyväkuntoinen tie, joka kulki useiden pienien kylien läpi.

Pärnun modernin taiteen museo syksyllä 2025

 

Kaksi näyttelyä päättyi tänään ja kolmas parin viikon kuluttua. Jos niihin halusi tutustua, niin näyttelyyn piti sännätä kirjaimellisesti, kuin viimeistä päivää. Itse museo sijaitsee Itsenäisyydenaukiolla vanhassa SEB – pankin talossa. Näyttelyitä on kahdessa kerroksessa.

Lähinnä lippuluukkua 2. kerroksessa oli piirustusnäyttely kiireisestä sisäisestä tarpeesta. Näin taidemaallikon silmiin teoksissa oli vahva Picassomainen leima.

Toisen kerroksen päänäyttely oli Jose Luis Ledesman kahden teeman valokuvanäyttely. Vaikuttavin osa oli 70 – luvun lopun Argentiinan sisällissodan kuvia sisältävät taulut, jotka on tehty kuvaajan maasta salakuljettamista filmeistä. Toinen osa oli epätasainen ajankuva Sisiliasta 80 – luvun alusta tähän päivään. Valokuvat ovat taidemuotona helpoimmasta päästä ja rajusta teemasta huolimatta näyttely oli helppo katsella.

Alakerrassa oli päänäyttelynä Ukrainan Henki. Esillä on kattava otanta merkittävien Ukrainalaisten taiteilijoiden töitä, joita Pärnun museo on systemaattisesti hankkinut jo sodan alkamisesta, vuodesta 2014 alkaen. Suurimman huomion sai Vadym Ishchenkon etnograafiset maalaukset. Tyylisuunta on jonkinsortin naivismi, johon kuuluu myös huomattavan hymyilevät hahmot, joiden onnellisuuden kuvaus vahvistuu, kun tietää taiteen syntyneen maassa, jossa soditaan.

Oma lukunsa alakerran alastontaiteen osaston Apple teemalle, jossa saa uutta mietittävää, missä se hyvän ja pahan tiedon omena on.

Maita ja sattumuksia

 

Törmäsin sosiaalisessa mediassa keskustelunavaukseen, jossa avaaja puhui omista sattumuksista eri maailmankolkissa ja totesi, että matkailu avartaa. Sen innoittamana käyn läpi 30 maata, joissa olen vieraillut ja nostan yhden tapahtuman jokaisesta maasta esille.

Suomesta oli yksi vaikeimmista pohdittavista, sillä 50+ vuoteen on mahtunut montaa. Nostan esille kansainvälisen purjehduskilpailun, Vaasan Majakan kierroksen voittamisen noin vuonna 2003. Tämä siksi, että se oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään olin purjeveneessä. Veneen omistaja hoiti kipparoinnin, sääolot olivat ilmeisesti poikkeukselliset ja veneen ikään, materiaaleihin ja painoon kohdistuvat tasoitukset nostivat meidän jopa ylivoimaiseen voittoon.

Ruotsissa mieleenpainuvin matka oli vuoden 2000 Elitloppet – ravit, joihin lähdin opiskelijana erittäin ohuella budjetilla. Näkemys oli kuitenkin vahva. Suomessa laukkojen lomassa hurjia juoksuja tehnyt Etain Roayl tulee voittamaan Pohjoismaiden kovimman stayer – kilpailun. Pelikassa Jorma Kontion ohjastamalle ruunalle, joka voitti kilpailun äärimmäisen tasaisessa maaliintulossa. Toto palautti panostuksen lähes 50 kertaisena takaisin. Yhdistelmäpeleillä olisi ollut mahdollisuus jopa rikastumiseen, mutta jo nyt voittopotti korjasi taloustilanteen koko kesäksi. Alla linkki kilpailuun

40-oddsaren Etain Royal & Jorma Kontio vinner Harper Hanovers lopp år 2000. Segertid 1.14,9/3 180 m.

Norjassa erikoisinta oli kissanäyttelymatka Tromssaan syksyllä 1999. Matkaa tehtiin tuntureja nousten ja laskien ja kauniin Skibottenin ohi ajaen. Autona oli lähes loppuun ajettu Ford Escort, joka juuri ja juuri selvisi jyrkistä mäkiosuuksista.

Tanskaan pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan noin 12 – vuotiaana, jolloin ajoimme siskonmiehen kanssa maan halki moottoripyörällä. Juutinrauman siltaa ei vielä ollut, joten Kattegat ja Skagerrag piti vielä ylittää lautoilla.

Venäjällä olin joutua perinteisen turistihuijauksen kohteeksi. Olin Pietarin rautatieasemalla vaihtamassa valuuttaa. Viralliseen luukkuun oli jonoa ja paikallinen tuli tarjoamaan parempaa kurssia ja ohjasi hallin nurkalle suorittamaan vaihdon. Taitavana silmänkääntönä hän vain osasi vetää rahatukon pohjalta pois kaikki yhtään arvokkaat setelit ja meinasin menettää kaikki rahani. Huomasin huijauksen juuri ajoissa ja ehdin saada miehen kiinni, joka pienen fyysisen painostuksen jälkeen palautti markkani ja jäin aiemmasta jääneet muutamat ruplat voitolle episodista. Loppureissun varoin huijauksia ja mm ostin tuliaisvodkat suoraan tehtaanmyymälästä. Olin sinne jonottaessa ainoa turisti ja samalla ainoa, joka ei ollut pukeutunut karvalakkiin

Virosta on tullut toinen kotimaani. Merkityksellisin tapahtuma on ollut ensimmäisen aivan uuden asunnon ostaminen sieltä.

Linkin takana kokemuksia asunnon hankinnasta vieraasta maasta

Latvian pääkaupungissa, Riikassa pelataan yksi Euroopan kansainvälisimmistä bridgekilpailuista. Vuoden 2025 sunnuntain parikilpailussa oli osallistujia 15 maasta, yhteensä 45 paria, mutta onnistuimme voittamaan sen. Linkin takana tulokset

Open Pairs

Liettuan Kuurinkynnäksellä olen saanut elämäni turhimman sakon. Olimme pysäköineet kauniin rannan viereen hiekka-alueelle samalla tavoin kuin kymmenet paikalliset. Niin he, kuin myös me saimme 15 euron pysäköintivirhemaksun usean viranomaispartion masinoimassa sakotussessiossa. Syynä oli viheralueelle pysäköiminen. Ehkä siinä kaavan mukaan oli nurmikkoa, mutta sitä, tai kieltokylttejä ei kuitenkaan nähnyt. Yksi maksumuistutus tapahtuneesta tuli vielä jälkeenpäin, mutta sen jälkeen sakon perään ei ole kyseltyä, enkä sitä liioin maksanut.

Enemmän kuurinkyngäksestä linkin takaa

Puolan Gdanskiin teimme myöhemmin julkisuutta saaneen Aki Keskitalon vetämänä noin 40 – hengen ryhmämatkan, jonka aikana majoituimme yhteen kaupungin hienoimmista hotelleista, Sheratoniin. Minun huonekaverini oli erittäin sikeäuninen, eikä hän herännyt mihinkään koputuksiin, kun olin vessaa etsiessäni ajautunut vahingossa käytävälle. Asiaa ei yhtään helpottanut, että nukun aina alasti. Siis mitä tehdä? Ainoa vaihtoehto oli ajaa hissillä noin kymmenen kerrosta alaspäin vastaanottotiskille ja toivoa hiljaista hetkeä. Hetki ei todellakaan ollut hiljainen. Aulabaarissa oli ainakin 100 tummiin pukuihin pukeutunutta ihmistä arvokkaan oloisessa juhlatilaisuudessa. Tiskillä kyllä palveltiin ripeästi ja sain uuden avainkortin ja pääsin takaisin nukkumaan. Tästä ei tule linkin takaa lisätietoa, eikä kuvituskuvaa.

Saksassa olen töiden puolesta vieraillut usein. Ehkä erikoisin tapahtuma oli laskeutuminen Hampurin kentälle Berliinin sijaan. Tämä siksi, että paikallinen Elokapina oli päässyt valtaamaan Berliinin kentän ja se oli hetken poissa käytöstä. Hampuriin ei tosin tarvinnut jäädä, vaan tankkauksen jälkeen pääsimme lopulta perille.

Ranskassa tapahtunut episodi on yksi suosikeistani. Vuoden 2006 Prix d’Amerique ravien sunnuntaina oli tarkoitus mennä suomalaisen teollisuusneuvoksen kanssa Moulin Rougeen, Punaiseen Myllyyn. Ongelma oli, että meillä ei ollut ennakkovarausta ja esitys oli täysi. Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan pyysi minua antamaan jonkin kortin, tässä tapauksessa Hippoksen edellisen vuoden kausikortin. Sitä esittäen hän kertoi kyseessä olevan kansainvälinen skandaali, ellei hän saa vietyä Euroopan nuorinta ministeriä esitykseen sovitusti. Minä siis olin, en agricultural minister, vaan coyntryside minister. Esitys meni siinä määrin läpi että meitä viittilöitiin sisään ja samalla eturiviin kannettiin lisäpöytää, jossa oli jo kantamisen aikana shampanjaa coolerissa. Jälkiseuraamuksia ei tullut, ainoastaan lisänimi omalle sisäpiirille

Sveitsissä olen käynyt vain kerran. Olimme opintomatkalla etsimässä inspiraatioita Levin jääravien toteuttamiseen. Ohjelmaan mahtuivat St Moritz aloittelijalle haastavat rinteet, 70 euron gintonicit ”Paremman Seppälän” ravintolassa ja perinteisen White Turf jääravitapahtuman seuraaminen. Missään en ole nähnyt niin montaa turkkiin pukeutunutta ihmistä samaan aikaan

Linkin takaa tarkemmin

Englannissa olin vuoden 2012 Lontoon kesäolympialaisissa. Muun matkaseurueen intressien vuoksi painia katsomassa.

Espanjassa mieleenpainuvin kokemus oli eksyminen Guadalhorsen metsään Miranor Del Lobon ja Torremolinoksen välillä. Olin tekemässä reilun 10km vaellusta. Oppaanani oli ipad karttaohjelma ja Pentti Korpelan kirja ”Aurinkorannikon patikkareitit”. I – laitteen kenttä loppui suurinpiirtein reitin lähtöruudulla ja kirjan ohjeet oli kirjoitettu eri vuodenajalle. Minun piti seurata puroa, mutta kuivuudesta johtuen vettä ei ollut missään, eikä myöskään uomaksi tulkittavissa olevaa maanmuotoa. Suuntavaistoni pelasi kuitenkin jotenkuten ja patikoin hankalassa maastossa kohti Torremolinosta, kunnes vasemmalle mäkeen löytyi maalattuja pilkkuja, jotka olivat selvästi joitakin reittimerkkejä. Niitä seuraten nousin kukkulan laelle, josta näki ensin Malagan ja  pian sen jälkeen myös Malaga – Fuengirola tien, jonka alituksella pääsin Torremolinoksen kaupungin laidalle ja myöhemmin Fuengirolaan kotihotellille

Patikointimatkasta tarkemmin linkin takaa

Monacossa olen kerran. Hauskinta oli, kun keskustasta satamaan kävellessä huomasi tien olevan se sama, jota Keke Rosberg lapsuuteni televisiossa ajoi. Tosi vahva dejavuu.

Monacon matkasta tarkemmin

Italia on yksi suosikkimaitani. Juuri yhden kokemuksen esille nostaminen on vaikeaa. Kirjoitan kuitenkin mitä haluan ja kirjaan lyhyesti muutaman. Veronassa kävin ensimmäisen kerran vasta rakastuneena ja tarkoitus oli käydä Julian parvekkeella. Tomba de Julia, ei kuitenkaan ole parveke, vaan sitä opastetta seuraamalla päätyi Julian haudalle. Amalfin rantatietä pidetään Maailman kauneimpana ja yhtenä Euroopan vaarallisimmista. Olen samaa mieltä, kun olen tien päässyt kerran ajamaan. Lisäksi Italiassa olen päässyt valloittamaan kaksi tulivuorenhuippua. Vesoviuksen ja Etnan.

Vatikaanissa olen käynyt kerran, mutta siellä ei tavallista turisti-ihmettelyä kummempaa ole tapahtunut

Kreikan Rodoksella olen käynyt elämäni ensimmäisellä all inclusive lomalla. Oli ihan mielenkiintoinen vaihtelu toiminnallisiin reissuihin

Ei se toki ihan pelkkää makoilua ollut

Turkin Gorenjessa olen tehnyt elämäni ainoan kuumailmapallolennon. Upea kokemus ja samalla myös oman korkeanpaikankammon voittaminen.

Bahrainiin halusin mennä jo viime vuosituhannella, koska arvelin siitä tulevan Dubai Dubain paikalle. Sisäiset ja ulkoiset riidat ovat estäneet massaturismin nousun. Energia alalle ajautuneena vahvimmin mieleen jäi vierailu öljykentillä katselemassa vanhoja öljynporausjärjestelmiä käytännössä. Joku muu olisi voinut häämatkalla fokusoitua toisin

Tunisiassa pääsin ratsastamaan kamelilla Saharan autiomaassa. Kuvassa tosin puolisoni, mutta koska olen kuvan ottanut, niin olin siellä minäkin

Marokon Tangerissa olin teemalla ”Afrikan Tähteä etsimässä”, mutta mieleenpainuvinta oli jo merimatka Espanjasta Marokkoon. Ajauduin laivalla eri kerrokseen kuin puolisoni ja samalla eri jonoon passintarkastukseen, joka tehtiin aikataulusyistä jo laivalla, eikä vasta satamaterminaalissa. Ongelma oli että minulla oli puolisoni passi ja hänellä minun. Sain tarkastajalta monta hämmentynyttä tuijotusta, mutta lopulta leiman johonkin maahantulopaperiin.

Matkasta tarkemmin

Kiinan 2008 vuoden olympialaisissa oli Novak Dokovic ja Rafael Nadal ottelu myöhässä tunteja sateen vuoksi. Saimme viivytyksestä tietoja ja olimme menossa otteluun vasta sen alkaessa. Meidän lipuissa luki kellonaika ja koska ottelun olisi pitänyt jo loppua, niin liput eivät muka olleet voimassa. Näytimme liput ja lähdimme kahtena ryhmänä kävelemään kohti katsomoa ajatuksella, että ei ne ulkomaisia turisteja ammu, vaikka pyssyllä osoittelevatkin. Olimme oikeassa ja peli tuli nähdyksi.

Yhdysvalloissa olin 17-vuotiaana Floridassa. Sattumuksena isoin oli Disney Worldissä, jonne matkustettiin parkkipaikalta pikkujunalla, jolta poistuimme jotenkin pieleen ja ajauduimme osastolle, jossa henkilökunta oli.

Kanadassa, Vancouverin olympialaisissa 2010, juhlimme Janne Ahosen pronssimitalia toisen hypyn jälkeen Whislerissä, kunnes joku tarkemmin kilpailua seurannut kertoi, että lopullinen sijoitus oli kyllä neljäs.

Tsekissä mieleenpainuvin kokemus oli maisemajuna Prahasta Saksan Dresdeniin. Unkarilaisen junayhtiön vaunuissa on vahva sosialistisen kauden leima ja maisemat jokivarsille ja metsiin olivat oikein kauniita

Alankomaissa olen ollut vain työmatkoilla. Mieleenpainuvinta oli vierailla 1816 vuonna keksityn Stirling moottorien tehtaalla. Stirling moottori teki lämpötilavaihteluiden avulla höyryä, mutta ei kilpailijoitaan paremmalla hyötysuhteella. Keksinnölle löytyi menestystarina vasta yli 100 – vuotta myöhemmin, kun joku keksi ”kytkeä johdot väärinpäin” ja kone alkoi tuottaa energian avulla kylmää – huippukylmää. Jopa niin kylmää, että näkemässäni laitedemossa tehtaan huoneilma nesteytyi koneen läpi kulkiessa.

Luxenburgissa olen käynyt kerran. Asterix – sarjakuvien varaan rakentuvan historiatietoni mukaan Roomalaiset eivät Luxenburgissa vierailleet. Siinä olin väärässä. Rooman valtakauden aikaisia raunioita on isossa osassa valtioita ja muutenkin ahtaasti asetetussa maassa rauniot hankaloittavat rakentamista

Israel on sotaisa maa. Minä kävin siellä rauhan aikana, mutta jo tuolloin juna-asemilla oli aseistetut vartijat ja läpivalaisulaitteet. Niin myös luolassa, jonka kautta kulku itkumuurille tuolloin tapahtui. Via Dolorosan sai sentään kävellä ilman vartioita, jotka toki olivat pyssyineen heti Jerusalemin vanhan kaupungin portilla vastassa

Linkin takaa tarkemmin

Narva huhtikuussa 2025

 

Kriittisin paikka Euroopassa on rintamalinja Ukrainassa. Kakkosena Suwalkin kanava Kalingradin yhdyskäytävänä, mutta kolmossijalla on minun mielikuvissa Venäläisten asuttama, täysin venäjänkielinen kaupunki Viron rajojen sisäpuolella.

Paikallisten mielestä tilanne ei varmaan ole yhtä kriittinen, sillä kaupunki tuntui olevan lauantaina puoliunessa vieraillessani siellä. Kaupunkilaiset ovat tottuneet elämään omaa elämäänsä kummankaan maan ulkopolitiikasta, tai edes sisäpolitiikasta välittämättä.

1200 luvulla tanskalaisten toimesta rakennettua Hermannin linnaa on viime vuosina remontoitu ja nyt siellä toimii museo. Toisella puolella Narva-jokea on vastassa Iivananlinna.

Edellisten vierestä menee kävelysilta, jota pitkin paikalliset pääsevät kyläilemään tuttavillaan, tai sukulaisillaan ja todennäköisesti he myös lieventävät kauppasaarron ongelmia vähintään paikallistasolla. Ruplien vaihtamiselle oli kaksi erillistä liikettä aivan rajanylityspaikan välittömässä läheisyydessä. Jonkinsortin kontrolli rajamuodollisuuksissa kuitenkin oli, koska jonoa oli kertynyt ihan mittavasti. Siinä seisoi enemmän väkeä, kun muun kaupunkikierroksen aikana näimme.

Se muu kaupunkikierros tosin oli hiljattain kunnostetun raatihuoneen etsiminen.

Muita havaintoja kaupungista oli sen erittäin vahva neuvostoliittomaisuus, joka on luonnollista, koska vanhempi rakennuskanta meni pommituksissa nurin ja kaupunki rakennettiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen. Sen jälkeen rakennuksille ei ole paljoa tehty, joten kaupungin ilme on paljolti sama, kun Tallinnassa juuri Viron itsenäistymisen jälkeen. Muille kaupungeille tyypillisiä istutuksia, tai muita ei myöskään ollut.

Narva-Joensuun suunnasta saapuessa mielenkiintoa herätti valtavankokoinen ”jonkinsortin siirtolapuutarha”, jossa osa taloista oli ihan asuttavia, osa puoliksi purettuja ja loput siirtolapuutarhaan paremmin kuuluvia pikkumökkejä. Myös kasvihuoneita oli paljon.

Sen tiesin jo etukäteen, että kielenä kaupungissa oli vain venäjä, mutta jälkikäteen opiskellessa oli uutta, että joka kolmannella asukkaalla on venäjän kansalaisuus. Jos Venäjä provokaatiota haluaa aiheuttaa, niin täältä on varmaan helppo keksiä joku epäkohta venäläisvähemmistön kohtelusta. Ainoa haaste on, että tässä tapauksessa vähemmistö taitaa olla enemmistö. Ainakin, jos suhteuttaa siihen, että ainoa painostus Viron puolelta taitaa olla Viron kielen aseman vahvistaminen melko kovilla päätöksillä.

Käynti kaupungissa oli lyhyt, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kirjoitin otsikkoon ajankohdan, sillä ennen Ukrainan sotaa kaksoiskaupungissa oli todennäköisesti vähemmän jännitteitä. Tulevaisuudessa pidän jopa todennäköisenä, että kaupungissa tapahtuu jonkinlaista eskalaatiota. Toivottavasti rauhanomaisesti ja rakentavasti. Työpaikkoja sinne ainakin on suunnitteilla ja mahdolliselle Eu – tuelle paikka voisi olla panosta takaisin maksava kohde.

Narva-Joensuu kylmänä kevätpäivänä

 

Hääpäivä. Tarkennuslaskennan mukaan kahdestoista. Olen jo pitkään halunnut vierailla Narvassa, joten ajattelin ketunhäntä kainalossa viedä puolisoni hääpäivänä kylpylälomalle siihen ihan viereen, Narva-Joensuuhun.

Sesongin ulkopuolella kylpylähotellit ovat hyvin kohtuuhintaisia. Meresuu on paikkakunnan hotelleista paras – tai yksi parhaista. Hinta kahdelta hengeltä aamiaisineen oli alle 100 euroa. Lisäksi hinta sisälsi kylpylän käytön illalla ja vielä uudelleen poislähtöpäivän aamuna. Vastine oli mielestäni niin hyvä, että sivuutan sivulauseella koirista menneen kuudenkympin lisämaksun, joka ei luonnollisesti ollut missään suhteessa muuhun hintatasoon.

Kylpylä oli hyvä. Parempi, kuin useimmat Pärnun kylpylät. Pieni uima-allas mahdollisti uimisen, saunoja oli kymmenen ja aina jossakin niistä oli tasatunnein saunarituaali. Terapia-altaita, tai poreammeita oli ainakin matalasesonkiin riittävästi. Erityispiirteenä oli venäläistyyppinen palvelun tympeys ja tarvikekaupan maatuskaosasto.

Narva-Joensuu markkinoidaan Itä-Vironmaan sivuilla  mielenkiintoisesti. Mene paikkaan X ja kuvittele miltä se on näyttänyt ennen pommituksia, tai muuta rapistumista. Suurin osa vanhoista kauniista rakennuksista on siis tuhottu, tai ne ovat rapistuneet, kuten esimerkiksi Kaivohuone.

Vanha loisto oli silti helppo aistia. Näen paikassa myös paljon tulevaisuutta. Rakennusprojekteja on hylättyinä, keskeneräisinä, mutta myös etenevinä. Reilun kymmenen vuoden kuluttua paikka voi olla kovassa loistossa, jos maailmanpoliittinen tilanne sille tukensa antaa. Luulen, että paikka joko hiipuu, tai se rakentuu enemmän tai vähemmän suoraan Venäläisellä rahalla. Sillä venäläinen paikka on. Esimerkiksi Coop – kaupan hyllyillä oli kymmenkertainen määrä suolakurkkuja tavalliseen valikoimaan verrattuna ja myynnissä oli myös yksittäisiä venäläisiä tuotteita, esimerkiksi valkosipulileipiä.

Itse Narvajoen suu on mielenkiintoinen. Venäjän puoli on lähes rakentamatonta, mutta on siellä silti vartiovene vahdissa. Majakkakin jokisuulta löytyi, mutta ei tullut kuvatuksi.

Koleana kevätpäivänä ranta oli kylmä, oikein kylmä, mutta kyllä sen kesäisen kauneuden tänne osaa kuvitella. Vanhoja vedettäviä pukukoppeja ei tarvinnut kuvitella. Niiden kopioita alue oli täynnä.

Siis saimme ihan täysipainoisen kylpyläloman ja melkoisen annoksen alueellista historiaa ja nykyisyyttä.

Neuvostoliiton synnyttämä ja kaikkien hylkäämä Tootsi

 

Pärnu Postimees julkaisi rakentamisen kannalta myönteisen ympäristövaikutusten arviointituloksen Baltic Rail osuudelle Tootsista Pärnuun. Pärnun Eurooppaan yhdistävä juna on yksi minun pitkän aikavälin toiveita, joten ilahduin pienestä askeleesta eteenpäin. Vaivaamaan kuitenkin jäi, että mistä välistä tässä puhutaan ja mikä on Tootsi?

Päätin ulottaa meidän pääsiäissunnuntain ajelun sinne. Ennakkotiedot kertoivat, että kylästä on myynnissä kokonainen, osittain peruskorjattu 24 asunnon kerrostalo vain hieman edullisemmin, kuin oma hintapyyntini Pärnun keskustan 40 – neliöisestä kaksiosta. Aloitimme tutustumisen laittamalla tämän talon osoite navigaattoriin.

Muutama kilometri ennen kylää tien laidalla oli pinta-alaltaan suuri, sekava ja parhaat päivänsä kokenut siirtolapuutarha, jossa kuitenkin tynnyrisauna oli lämmitettävänä ja ainakin yksi henkilö puuhasi plantaasillaan. Pienen kauppalan reunama tuli nopeasti vastaan ja tiiviisti rakennetun 1000 asukkaan kylän muutamat kadut / kujat oli nopeasti ajettu.

Pääosin myynnissä olevan kerrostalon kaltaisia harmaatiilisiä kerrostaloja, yksittäisiä omakotitaloja, joissa osassa asutaan ja osa on pysyvästi tyhjilleen jätettynä. Laitimmainen kerrostalo oli persoonallisin. Edessä osto -ja myyntiliike tyylisesti sekalaista metalliromua ja takapihalla kanala. Muut talot olivat ihan pelkästään ihmisten asuinkäytössä.

Kaupunki oli rakennettu 1939 käyttöönotetun turpeen briketöintitehtaan ympärille ja laajennettu 60 – luvulla. Menneestä suuruudesta kertoi hylätty ”lättähattu” – tyyppinen vaunu, joka oli lanseerattu Tootsi – Ämmamägi – välille. Ämmamägi on lähellä nykyisen Lasnamäen aluetta Tallinnassa ja vaunulla on ilmeisesti kuljetettu työväkeä tehtaalle ennen kuin heille saatiin oma kaupunki rakennettua. Oli siellä hylätyssä tehtaassa myös yksi juna hylättynä.

Tehdas on vanhan komeuden ja nykyisen kolkkouden yhdistelmänä mielenkiintoinen näky.

Vanhasta suuruudesta oli merkkinä vielä edelleen käytössä oleva ”tehtaan oma” uimahalli.

Tehdas on reilu vuosikymmen sitten suljettu pysyvästi. Muitakaan työpaikkoja ei oikein ole. Väki vanhenee ja kuolleisuuden ja muuttosuunnan myötä väkiluku on jyrkässä laskussa. Minä näen kaupungin ”lähes elävänä museona”, mutta sellaiseen ei oikein voi myydä pääsylippuja ja ihmiskohtalot kaupungissa ovat aitoja.

Jos nopeasti pystyy vetämään johtopäätöksiä, niin kylässä kaikki on hieman samassa tilanteessa ja yhteisöllisyys voi olla voimissaan ja elämä siten oikeinkin hyvää, vaikka ulkoista hirvittää. Asuntojen hinnannousu Pärnussa on hirvittänyt. Täältä saisi täysin remontoidun kaksion alle 30 tuhannella eurolla ja peruskuntoisen kolmion puolella tuosta.

Kylässä kuitenkin on hyvä marketti, hyvä bussiyhteys ainakin Pärnuun ja Raplaan, sekä hyvä tieverkosto. Infrastruktuuri on vain rakennuskautensa ilmentymä.

Olipa mielenkiintoinen ajelu.

Vielä yksi huomio. Etsin ”Viron verkkoensyklopediasta” tietoja Tootsista. Ne löysin, mutta myös vinkin kaivaa lisää tietoja kunnan kotisivuilta tootsi.ee. Muuten hyvä, mutta domain oli myynnissä – tarjouksia odotellessa…

Suomen elinkeinoelämän kutsuvieraana Kielcessä

 

Suomen elinkeinoelämän kutsuvieraana Kielcessä

Olin noin kolme vuotta sitten Expert – meeting teemaisella opintomatkalla Tsekin Ostravassa tutustumassa sikäläisiin uusiutuvan energian ratkaisuihin Lab – korkeakoulun järjestämänä. Hieman vastaava kutsu tuli joitakin kuukausia sitten Kielcen seminaariin. En päässyt, mutta organisoin kolleegani töistä matkalle. Hän hoiti edustamisen siinä määrin hyvin, että meille tuli yllätyskutsu heidän konetekniikan messuille täydellä ylläpidolla. Kollegalla oli akuutteja maatalouskiireitä, joten edustamisoptio lankesi minulle.

Lentoliput ja matkaohjelma tulivat muutama päivä ennen reissua. Puhuin kaikille, että musta mersu oli lentokentällä vastassa. Mersuksi sitä luulin, mutta taisi kuitenkin olla Renault ja toisekseen kyseessä ei ollut limusiini, vaan maailmaa kohtuudella nähnyt pikkubussi. Minun kanssa noudettiin yksi Ukrainalainen ja neljän Taiwanilaisen delegaatio.

Kuljettaja istutti minut suurikokoisimpana etupenkille. Hauska mies. Ajoi ensin harhaan ja selitti, että navigaattori neuvoo nopeimman reitin näitä kiertoteitä pitkin, eikä moottoritielle. Muuten hyvä, mutta navigaattori oli minun silmien edessä ja koetti pelastaa meitä sille nopeimmalle reitille.

Mutta puhelias George oli. Parin tunnin ajon aikana pantiin nippuun Puolan ja Tsekin sotaisa historia, Puolan maatalous, Trumpin ulkopolitiikka ja paljon muuta. Muutaman kerran uppouduttiin niin syvälle keskusteluihin, että kolari oli lähellä. Crazy people oli aina selityksenä. Puolessa matkassa syötiin paikallisessa tavernassa. Menu oli mahdollisimman paikallinen. Ensin oikein perinteistä puolalaista vähämakkaraista hyvin maustettua keittoa ja pääruoaksi tuhti gulassi.

Majoittuminen oli ihan ydinkeskustan laidalla olevassa B&B hotellissa, joka oli virallista kahden tähden luokitustaan parempi.

Saapumispäivän ohjelmassa oli vielä tutustumisillallinen.

Perjantaina oli ensimmäinen päivä Targi Kielce –näyttelyssä. Menimme sinne ylitäysillä pikkubusseilla. Ruuhkat olivat melkoiset, mutta suuri oli myös tapahtuma. Ensimmäinen tunti odoteltiin tapahtuman järjestäjää, joka halusi pitää meille puheen ja kiitellä saapumisesta. Ja me kiittelimme kutsusta. Tämän jälkeen minut kuljetettiin kaikkien epäkaupallisten pisteiden läpi esittäytymässä ja vaihtamassa tulkin välityksellä muutaman lauseen. Paikalliset eivät puhu englantia juurikaan. Osaavat kyllä Puolan, Saksan, Tsekin ja jonkin verran venäjää.

Perjantai illalla oli banketti, jossa oli hulppeat puitteet, yltäkylläinen buffet, valmiiksi avatut votkapullot pöydissä ja elävää musiikkia.

Lauantaina oli vapaampi päivä näyttelyssä ja illallinen kotihotellissa.

Sunnuntaille jäi pikainen tutustuminen Kielceen ja paluumatka, jonka yhteydessä ehdin tehdä lyhyen piipahduksen Varsovaan.

Messujen antina ei ollut kovin montaa lähellä liiketoimintaa olevaa kontaktia, mutta muutama oikein mahdollinen. Jos jokin niistä realisoituu kaupaksi, niin vaste messuille on erinomainen.

Ohjelma oli intensiivinen ja vuorovaikutustilanteita oli paljon. Seurue oli todella monikulttuurinen, joten keskustelemaan pääsi suurvaltapolitiikasta, Kiinan ja Taiwanin jännitteistä, Romanian venäjämielisen presidentin todellisesta uhasta, Ukrainan tilanteista monikansallisin silmin, sekä bisneksen teon kulttuureista eri maissa.

Kokonaisuus oli erittäin antoisa.