Tankavaaran uinuva kultakylä ja Pyhä Nattasen valloitus

Kesä taisi olla 1981, kun pääsin Tankavaaralle huuhtomaan kultaa koulun ensimmäisellä, tai toisella kesälomalla. Paikasta jäi mieleen positiivinen hämmennys ja kokemus kullanhuuhdonnasta. Sen jälkeen en ole ajanut edes ohi. Mielessä paikka on pysynyt Freud Marx Engels & Jungin laulustaNattasia kattomassa. Nyt päätin jo ennakkoon vieväni lapsia kokemaan samaa. Into oli hieman ennenaikainen, sillä kultakylä elää ain kesällä ja syyskuun toisena päivänä tarjolla oli vain vapaa pääsy suljetun kultakylän kulisseihin. Sekin oli lasten ilmeen perusteella paljon, sillä rekvisiitta oli tyylillä ränsistynyttä ja tavallaan tosi hienoa.

Pohdimme puolisoni kanssa, miksi Tankavaaralle on rakennettu kopio Kanadalaisesta kultakylästä? Meidän päätelmä oli, että kotimainen kullanhuuhdonta oli 1800 luvulla erakoiden touhua askeettisissa ympäristöissä. Kanadan rekvisiitalla huuhdontaan sai paljon enemmän hohdetta.

Päivän pääaktiviteetti on samassa laulussa mainittu Nattasten valloitus. Paras maisema oli nettitutustumisen perusteella tarjolla Pyhä Nattaselle kiipeämällä. Siellä meitä tuli vastaan parisenkymmentä muuta retkeilijää, eli paikka oli melko hyvin harrastuneen väen löytämää, vaikka reitti on kaukana isommista lomakeskuksista.

Reitti Pyhä Nattasen huipulle oli melko jyrkkä reilun parin kilometrin punnerrus. Alkuun matka taittui tasaisesti nousevaa kivistä metsäpolkua. Viimeiset sadat metrit edettiin pirunpeltoa. Luonto oli reitillä kaunista.

Ruskaa joutui syyskuun alussa hieman etsimään, mutta syksyn kauneutta löytyi etsimällä.

Huipulla maisemat olivat todella palkitsevat. Myös lasten gallup kertoi, että huippu oli tähänastisista valloituksista paras, tai yksi parhaista. Korkeimman kohdan valloitti neiti 11v, kiiveten korkeimman ”jättiläisen limppukeon” päälle.

Patikoinnin kokonaismatka oli hieman yli viisi kilometriä ja aikaa meni meillä vajaa neljä tuntia, mutta nopeamminkin patikoinnin olisi voinut tehdä.