Calamorro – Miranor del Lobo – Torremolinos patikointi

Tämä patikointi on tehty Pentti Korpelan Aurinkorannikon patikkareitit kirjan reittiä 27. pitkin.

Patikointipäivä alkoi varhaisella herätyksellä. Reppu lähtökuntoon ja nilkkaa tukevat Adidakset jalkaan. Vielä viimeisenä varmistuksena tarkistan Benalmadenan köysiradan aikataulun. Hyvä, että tarkistin, sillä se avautuu vasta 11.00 ja minulla olisi ollut valmius odottaa ensimmäistä nousua jo 8.30.

Sen verran myöhäinen startti harmitti, että otin asiakseni olla Teleferricon ensimmäinen asiakas. Meni vain stilistisesti pieleen. Avautumista odottelevat mummot oli helppo pitää kurissa, mutta takaovesta pääsi alamäkipyöräilyä harrastava kanta-asiakas etuilemaan. Siis toisena kohti rinnettä.

Sää oli lähtöasemalla ja Calamorron huipulla mitä mainioin. Näköalatasanne ei silti ollut yhtään kuvauksellinen, sillä sen ja lähtöruudun välissä, rinteen puolivälissä oli tuuhea pilviverho, jonka läpi näki melko hyvin, mutta kuvat olivat sumeita. Niimpä kuvituskuva on lainattu viime vuodelta.

Patikointireitin alkupiste on ihan näköalatasanteella. Opaskirjan mukaista Burro – kylttiä, tai pilttuita tosin ei enää ole. Padin karttaohjelma osaa gps – koordinaatit, joten lähtöruutu oli helppo varmistaa. Reitin alku oli alaspäin viettävää betonitietä. Ihan ensimmäisillä sadoilla metreillä vastaan tuli viiden vuorikauriin ryhmä. Kesyjä olivat. Hyppäsivät muutaman metrin sivuun ja jäivät uteliaina tuijottamaan. Oli kivaa.

Reitin ensimmäisessä checkpointissa, Puerto de las Ovejasilla oli opasteet kirjan mukaisesti ohjaamassa. Toisella rastilla, Puerto del Vientossa, kyltitys oli vaikeasti tulkittavaa. Tarkistin yläoikealle lähtevän reitin oikeaksi padin avulla. Reitti pysyi lähes tien levyisenä ja helppokulkuisena. Jo vajaan puolen tunnin kuluttua aloituksesta oli edennyt Mirador del Lobon näköalapaikalle. Onneksi susi on kivestä ja kauriit eläviä. Näkymä alas oli hieno. 

Googlemapsilla ja Espanjalaisilla on yksi yhteinen piirre. Ne molemmat alkavat välittömästi tilaisuuden tullen antamaan ohjeita ja neuvomaan, vaikka oikeasta reitistä ei ole mitään varmuutta. Onneksi padi ilmoitti seuraavan etapin olevan 800 metrin sijaan yli 8 kilometrin päässä. Tiet olivat vaihtuneet poluiksi ja pad pyrki antamaan reitin lähimmästä tiepisteestä lähimpään osoitteeseen – tietä pitkin. Siis jatkossa olin kirjan reittiohjeiden varassa.

Polku oli vielä hyvässä kunnossa. Pensaat, tolpat, aidat ja männyt olivat paikoillaan aina Puerto del Canuton solaan asti. Maisemat erityisesti Guadalhorcen suuntaan oli todella kauniita. Torremolinos – kyltti vahvisti suunnan kirjan ohjeiden tueksi. Oppaassa sanottiin edessä olevan jyrkän kymmenen minuutin laskuosuuden. Taivaalta olivat pilvet poistuneet. Aurinko paahtoi suoraan etelästä ja rinnelämpötila oli pitkän matkaa neljännellä kymmenellä. Koetin olla niin ripeä, kuin nääntymättä pystyin. Minun alasmeno kesti silti kolme varttia isommista kivistä tukea hakien. Sketsiohjelmaa siteeraten. Nyt oli pullukka pulassa.

Myös kirjan ohjeet olivat samassa muuttuneet kryptisimmiksi. Tukea tarjoavaa vaijeria en löytänyt. En myöskään puronuomia – ainakaan sellaisia joissa olisi kuuman kesän jäljiltä vettä. Maahan maalatut keltavalkoiset reittimerkit pitivät kuitenkin oikeassa suunnassa ja jyrkkä kaarros kohti viimeistä nousua löytyi hieman vahingossa. Kirja lupaili Malagan pulpahtavan näkyviin. Minä koin vain voimakasta hikoilua, vapisevia jalkoja ja näin kivisen rinteen. Kuten vuoristojen huipulla usein, parissa askeleessa näkymä muuttuu. Ensin esiin tuli Torremolinoksen laitakaupunki ja ihan pian vasemmalle katsomalla näkyi myös Malagan kaupunki. Istuin hetkeksi tauolle ja join viimeiset vedet, jotka mukaani otin. Puolitoista litraa ei ollut kovin paljon. Enemmänkin olisi kulunut. 

Reitti jatkui puolen kilometrin alas laskeutumisen jälkeen Härkäluolan kautta kohti Torremolinosta, siten että luonto hupeni ja maantie ja laitakaupunki rupeasivat leimaamaan ympäristöä. Moottoritien alikulku löytyi helposti. Pad rupesi olemaan taas luotettava opas. Matkaa oli juna-asemalle vielä pari kilometriä. Hylkäsin kirjan ehdottaman kappelin ja krokotiilipuiston ja valitsin lyhimmän reitin. 

Näin muutama päivä reissun jälkeen olen tosi iloinen, että rohkaistuin lähtemään tälle noin 15km patikoinnille. Minulle kohtuullinen tarkoittaa kohtuullisen vaativaa reittiluokitusta. Ylipainoa on kuitenkin kymmeniä kiloja. Minun rajat patikoinnissa on tällä hetkellä suurinpiirtein tässä. Viimeiset kilometrit eivät olleet enää kivoja, mutta ilman seuraavaan päivään ulottuvia vaurioita ei tullut.