Valmiera ja kiertoajelu Pohjois – Latviassa päiväretkenä

 

Lähdimme liikkeelle Pärnusta puolen päivän aikoihin. Ensimmäinen kohde oli kolme myynnissä olevaa asuntoa Kilingi – Nömmessä. Jos niiden hyvät puolet olisi saanut yhdistettyä, niin pankkiin pitäisi sovitella aikaa, mutta nyt jäätiin alustavan tutustumisen tasolle. Yhdessä oli hyvä ulkokuori, toisessa remontoitu sisusta ja kolmannessa hyvin naapurustoonsa sijoittuva tontti.

Sieltä matka jatkui Matsalacan kautta kohti Valmieraa. Matsalacasta enemmän aiemmassa postauksessa. Matka taittui huomattavasti nopeammin, kuin viimeksi, kun kapeahko tie oli tuttu ja tiesi, ettei minkään mutkan takana ole erityistä yllätystä.

Valmierassa ensimmäinen kohde oli Valmiermöisa, Valmieran kartano, jossa toimii Latvian ehkä tunnetuin pienpanimo. Pienpanimoksi epätyypilliseen tapaan se valmistaa hyvän makuisia oluita. Kartano oli kauniiksi kunnostettu ja sen terassilla pääsi nauttimaan hieman myöhäisen lounaan. Minun tapauksessa kalakeiton. Panimolla oli myös tehtaanmyymälä.

Samassa pihapiirissä on kartanon puisto, joka on saanut EU rahoitusta 100 punaisen ja 100 valkoisen ruusun istuttamiseen Latvian 100 – vuotisjuhlan kunniaksi. Myöhemmin puisto on liitetty Garden Pearls Interreg – hankkeeseen, johon kuuluu 76 kaunista puistoa Baltian alueella.

Kartanolta siirryimme katsomaan Valmieran pakolliset nähtävyydet. 1200 – luvulta olevan Pyhän Simon kirkon. Kirkon säilyminen on hieman ihme, sillä se sijaitsee keskeisellä kaupunkia, josta suurin osa pommitettiin toisen maailmansodan loppuvaiheessa maan tasalle.

Melkein maan tasalle oli romahtaneet myös kaupungin Hansa – historiasta muistuttava linna, jonka muurista toki jotain vanhaa kauneutta oli jäljellä. Valmiera oli Hansaliitossa keskeisempi kaupunki, kuin suojellut Riika, tai Tallinna. Valmiera oli useiden kokousten pitopaikka, sen keskeisen sijainnin vuoksi. Lisäksi se toimi porttina Riikan ja Venäjän viennissä.

Ihan edellisten vierestä kulkee Latvian suurin joki, Gauga, joka on oppaiden mukaan kauneimmillaan juuri Valmierassa ja sieltä etelään. Keskustan näköalapaikalta kauneus ei erityisesti hvpännyt silmille. Enemmän katse osui roskaisuuteen aivan vieressä.

Seuraavaksi ajoimme reilun vartin ajomatkan Zilaiskalns, siniselle vuorelle. Latvia on melko tasainen maa ja 140 metrin korkeus on vuori. Paikka on Latvialaisille myyttinen ja pyhä. Siihen liittyy kansantarinoita jo ajalta ennen kristinuskoa.

Meille vuoren huipulle kiipeäminen tarkoitti puolentoista kilometrin koiralenkkiä ja katselemista maan tasalla olevalta näköalapaikalta pelto -ja metsämaisemaan. Varsinaiselle tornille meidän jalat eivät pystyneet.

Halusin ajaa mahdollisimman paljon uusia reittejä, joten jatkoimme samaa tietä eteenpäin Diklin kylään, jossa kävimme TOP – nimisessä kyläkaupassa. Suurinpiirtein sama hintataso, kuin Pärnussa. Toisaalta, mitä muuta se voisi olla.

Tie pieneni kylän jälkeen ja seurasi noin 15km ihan ok kuntoinen hiekkatieosuus. Tämä oli varmaan syynä siihen, että navigaattori olisi suosinut pidempää reittiä. Matka jatkui Ainaziin, joka on Suomalaisittain kylän kokoon nähden selvästi Latvian suosituin matkailukohde. Syy ei ole nähtävyyksien, joista enemmän viimekesäisessä blogissa, vaan Superalkon, josta trokataan Suomeen halvan veron alkoholia.