Reissun aikataulut muuttuivat. Piti päästä katsomaan San
Marinoa, mutta emme ehtineet. Yksi osakkuusyrityksemme hallituksen jäsenistä
oli lomareissulla Monacossa, vaikka tänään oli hallituksen kokous.
Aikataulutimme työmatkan niin, että siihen osallistuttiin kahdesta formulakaupungista.
Imola on moottoriradoista yksi legendaarisimmista. Muistan
sen mutkat jo 10-vuotiaana pelaamistani Pitstop 2 ja Pole Position kolikko -ja tietokonepeleistä.
Tämä oli rata, jonka kilpailuja huomioitiin lapsuudessani Suomen televisioissa
ja Tamburellomutka tuli jo terminä tutuksi.
Radan kuuluisuutta lisäsi myös Ayrton Sennan kohtalokas
kolari 1994 hänen autonsa ohjauksen hajottua johtopaikalta kilpailun
alkuvaiheilla.
Koska edustan huonoa makua, niin linkitän tähän Åttopoikien laulaman
tapahtumakuvauksen:
FI
Landscape 12sec v2_2025-12-03_10-04-39.mp4
Radalla olisi ollut vapaan ajamisen mahdollisuus, mutta vain
ennakkovarauksella ja luonnollisesti maksua vastaan. Paljon pääsi näkemään ja
kokemaan kuitenkin ex-tempore pysähdyksellä.
Sisääntulossa oli suuren tapahtumajärjestelyn tuntua
Sisälle oli sijoitettuna vuoden 2014 F1 – auto, merkki ja
kuljettaja unohtui painaa mieleen.
Legendaarisempia kuljettajia eri vuosikymmeniltä oli
nostettu esille.
Kollegani pääse ajamaan dynaamisella ajosimulaattorilla identtistä
rataa korkeuseroineen. Minun lapsuuden peleissä korkeusvaikutuksia ei vielä
osattu tehdä, eikä penkki ja ohjain tärissyt.
Radalle ei siis päästy, mutta etusuoran pääsi alittamaan
auki unohtunutta käytävää pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti