Pääsin kesken työmatkan ottamaan parin tunnin pikakurssin
pikkuvenetsiaksi ristittyyn Chioggiaan. Kun edellisen päivän oli kiertänyt
jalat rakoilla varsinaista Venetsiaa, niin odotukset eivät mahdottoman
korkealla olleet.
Chioggialla on kuitenkin pitkä historia, kuten monilla
Italian kaupungeilla. Ensimmäiset maininnat alueen asutuksesta on parin
tuhannen vuoden takaa. Silloin toki ilman kaupunkia. Itse kaupungillakin on
ikää lähes 1000 vuotta. Valta on vaihtunut monesti Hunneista Ranskalaisiin ja
Saksalaisiin, muutamia välistä jättäen. Tavallaan vallan moninainen vaihtuminen
on hieman yllättävää, koska kaupunki on osa Unescon maailmanperintökohteeksi
määrittelemää Venetsian laguunialuetta, jonne asutusta alettiin rakentamaan
nimenomaan vihollisen puolustamista vastaan.
Nyt kaupunki on minun havaintojen perusteella hyvin hidasta
elämää viettävä pikkukaupunki, joka elää kalastuksesta ja turismista.
Kenelläkään ei ollut kiire. Ei turisteilla, vanhuksilla, eikä palveluelinkeinon
työvuorossa olevilla. Ainoat vauhdikkaat liikkeet oli niillä parilla
vanhuksella, jotka olivat saaneet polkupyöriinsä sähköavustimen. Pyörällä
kelpasi ajaa kylän kovinta kyytiä.
Toisin, kuin Venetsiassa, täällä oli autoilu osittain
mahdollista myös kanaalialueen pääkadulla. Liikennettä ei paljon mahtunut, eikä
sitä ollut. Pienillä autoilla pärjäsi suuria paremmin.
Rappioromantiikka kuvasi myös tämän kaupungin yleisilmettä.
Kirkkoja ja muita pyhiä rakennuksia oli paljon, mutta niihin perehdyin vain
ulkoa kiertäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti