Torrevieja päivässä
Ensimmäistä kertaa Torreviejassa.
Kaikki neljä. Tai oikeastaan viisi, sillä myös reissukoira Arville
tämä on koluamaton kolkka. Kaikkiaan täällä kuluu aikaa
kuukausi, mutta jo ensimmäisenä päivänä tuli tehtyä
intensiivinen tutustuminen kaupungin tarjoamaan ensivaikutelmaan.
Ehkä liiankin intensiivinen, sillä hitaammin kiiruhtamalla olisi
ehtinyt.
Sääennuste lupaa lähes koko
valoisalle ajalle lähes 30 asteen lämpötilaa, joten koiran
lenkitys on hyvä ajoittaa aamun ensimmäiseksi aktiviteetiksi.
Suosituksia kuunnellen valitsimme aamun kohteeksi Playa Flamencan
rannan, joka on reilu viisi kilometriä Torreviejasta etelään.
Koira oli teemana myös seuraavaksi.
Kirppu ja hyttyskarkoite, sekä matolääke eläinasemalta.
Katseltiin lasten kanssa asiointia sivusta, kunnes kielirajoitteiden
jälkeen puolisoni rupesi näyttelemään pantomiiminöä matoa
hurjasti luikerrellen. Poistuimme katsomaan akvaariokaloja ja
papukaijoja. Ihan kivoja olivat.
Kielimuuria ei tullut ruokakaupassa.
Osaan noin viisi sanaa espanjaa. Kahta niistä käytin. Dorada fillet
riittää kalatiskillä ja lukumäärän voi osoittaa sormin.
Mielestäni olin maailmankansalainen. Lapset oli poistuneet nurkan
taakse nauramaan. Luulin, että ne oli minun kanssa liittoutuneita.
Tuoreesta kalasta tehty lounas oli
hyvää.
Iltapäivällä teimme pikavisiitin
suolajärville, joista pinkimmälle on näkymä jo meidän
kotikadulta. Kuvassa näkyy lähinnä suolakeot taustalla.
Kauempana olevansuolajärven ympärillä on lenkkimaastoja. Niihin
pitää tutustua myöhemmin parkkipaikkaa tarkemmin. Nyt riitti
lähtöruudun tarkistaminen. Seuraavaksi menimme ihan suolajärven
vieressä olevalle La Matan rannalle. Ranta on siisti ja sopivasti
syvenevä. Aallot oli kivat. Noin puolitoistametriset, joten niitä
vasten oli mukava sukellella. Mielestämme ihan turvallista, mutta
rantavahdit pilleineen tulivat sotkemaan. Tai ei ne aktiviteettia
kieltäneet, mutta vannottivat pysymään rannan läheisyydessä.
Lapsista nuorempi otti ohjeen kovin konkeettisesti ja hautasi itsensä
lähes kokonaan rantahiekkaan. Oli siis kivaa.
Illalliselle pitä mennä johonkin
lähiravintolaan syömään, mutta asunnon takapihalta löytyi kiva grilli ja
kaupasta kyljykset, joten ruokahuolto toimi kotivoittoisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti